Joululoman vauhtiviikko

Serkkuni, ihanat heppahullut teinitytöt, olivat lomailemassa meillä ja sehän tietysti tarkoitti Latelle tiivistä ohjelmaa. Heti tyttöjen tuloiltana, tapanina, veimme ponit ja varsan kävelylle. Siitä sukeutuikin opettavainen lenkki. Ensin tavattiin pimeässä illassa kirkasta valoa hohtava melkein pelottava poni-ilmestys - naapurin raviponi ja kuskilla järkyttävän kirkas otsalamppu - joka lähestyi vielä takaapäin. Sitten tuli vastaan auto, ensimmäinen Laten tiellä kohtaama. Sitten valoponi tuli vastaan ja heti perään vielä toinen autokin. Ponit näyttivät kaikkeen tottuneen maailmanmatkaajan lailla mallia, joten eipä Latekaan suuria ämpyillyt.

Seuraavana päivänä tytöt hiihtoratsastivat Ömpällä ja jäähdytyskävelylle otettiin Late mukaan. Taas oikein tyylikkään rauhallisesti mentiin jonossa tien viertä. Sukset eivät juuri korvia käännättäneet.

Late sai vielä iltapäivällä oman treenin. Ensin tytöt harjasivat. Poika vähän kummasteli, kun oli puunaaja kummallakin kyljellä.










Kentällä irroiteltiin irtona alkulämmittelyksi.

Sitten sovitettiin loimea päälle. Ömpän varsaloimi osoittautui hieman suureksi, mutta pystyttiin sentään kokeilemaan, miltä kaikkien remmien kiinnitys tuntuu ja miten loimi päällä liikutaan. Late suhtautui taas tavanomaisen tyynesti tilanteeseen.







Lopuksi vielä vähän ohjasajoa. Nyt sujui jo ravikin.












Välillä ulkoilutimme pässejäkin. Late teki uteliaana tuttavuutta Lennartin kanssa.











Late pääsi myös maastokävelylle. Tytöt ratsastivat edellä Ömpällä ja Hakkerilla, minä talutin Hippiä ja Late perässä. Märkien paikkojen kalhuukiin meni hienosti jonon jatkona. Late on niin kevyt taluttaa, ettei sitä muuten edes huomannut, kuin silloin, kun se vahingossa mutkassa kiersi puun väärältä puolelta.

Neljäntenä ja viimeisenä päivänä olikin sitten ison treenin vuoro: valjaisiin ja aisaan totutus. Päätin kokeilla shettiksen ravisiloja, sillä kaikki Ömpän valjaat näyttivät toivottoman suurilta. Juuri ja juuri mahtuivat päälle. Late otti taas uuden asian tavanomaisen rauhallisesti. Vain mäkivöitä alkuun hieman väisteli. Kävely ja ravi eivät aiheuttanet minkäänlaisia pukkeja tai hermostumisen merkkejä.

Sittenpä olikin aika tutustua aisaan. Aluksi Late sai tehdä tuttavuutta perushevostyylillä eli hampain. Sitten sen kanssa vähän käveltiin, jotta raahausääni tulisi tutuksi. Sen jälkeen aisalla koskeltetiin kylkiä ja takajalkoja. Ei edelleenkään mitään reagointia, melkein kuvittelin varsan kohta nukahtavan, mutta kyllä se koko ajan oli hereillä ja seurasi, mitä keksin seuraavaksi.  Ja seuraavaksi aisa laitettiinkin aisalenkkiin roikkumaan ja käveltiin avustajan kannatellessa aisaa. Ku tämäkin sujui ongelmitta, sidoin aisan kiinni ja jätin sen maahan roikkumaan. Sitten pyysin varsan ympyrälle, aisa sisäpuolella. Late otti asian todella hienosti. Kun molemmat puolet oli kokeiltu, oli hyvä paikka lopettaa.

 

 Pari päivää sulattelutaukoa ei liene pahasta, vaikka varsa lähinnä suhtautui aisaan haukotellen.

Pulkka eli valmistelua vetotehtäviin

Alkaa olla korkea aika tutustua vetämisen ääniin. Suunavaajanharjoituksen  (sormet suussa, hah 😉 ) ja naruympyrällä lämmittelyn jälkeen Late pääsi siis tutustumaan pulkkaan.

Ensin tutkittiin vekotin paikallaan, sitten vedin sitä perässä ja varsa seurasi nuuhkien. Lopulta vedin niin että pulkka jäi varsan taakse. Pitäähän semmoista ensin kummeksua, mutta tavoilleen uskollisena Late ei kauan ihmetellyt eikä isoja liikkeitä kokeillut. Kuunteli ja katseli ja totesi tilanteen vaarattomaksi.

Harjoittelua lumessa

Kerrankin oli hiukan lunta maassa, vaikka sitten märkää sellaista. Tämän viikonlopun pyörötreeni oli siis samalla kuntotreeni, kun oli sentään kymmenisen senttiä suojalunta alustana. Koko ajan pojan työskentely paranee, kunhan vain vielä omat reaktiot saisi kohdalleen. Pari kertaa tuli tarjottua pysähdystä ihan väärällä hetkellä. No kaikki on aina korjattavissa, onneksi. Kyllä Latessa sellainen omapäinen pohjavire on, vaikka se onkin tosi nöyrä ja kiltti. Varmaan voisi oppia rumiakin tapoja, jos sellaiseen tilaisuutta tyrkytettäisiin.

Pyörön jälkeen mentiin taas totuttuun tapaan kentälle ja käytiin taas askellajit läpi narussa. Laukkaa otettiin vain pari puolikasta ympyrää, se alkaa hahmottua jo, joten turha höylätä liikaa, varsinkin kun pohja oli mitä oli.

Sitten vielä pitkät narut kiinni ja ohjasajoa pätkä. Hyvin sujuu sekin. Pojulla taisi vaan tulla jano tai sitten puhdas lumi kiinnosti muuten, mutta aika lailla turpa maassa lönköttelyähän se oli. No parempi niin, kuin turpa taivaassa. Kiltisti kuunteli kuitenkin ohjeita.

Ja lopuksi laitettiin vielä valjastuskäytävällä suunavaaja päähän ja kokeiltiin, miltä tuntuu kun leuat väännetään sillä auki. Eihän tuo suurta hätää aikaan saanut. Hiukan kokeili, pääseekö irti ja kun kerran ei päässyt, niin sitten asettui odottamaan, että otan pois. Palkaksi Late sai kourallisen kauraa.

Harmillista, että videot ja kuvat ovat niin "pimeitä", mutta tällaista tämä Suomen syystalvi on. Kovin usein ei ole mahdollista käyttää sitä lyhyttä aamupäivän valoa hyväksi.