Peruskoulutusta paarmojen keskellä

Kesän kuumimmat ja hautovimmat päivät (toivottavasti ei ainakaan lämpene enempää), metsäpellon kunnostus laitumeksi vielä ison osan ajasta, kasvimaakin vaatii kitkemistä. Välillä on kuitenkin tehtävä aikaa varsallekin. Ei kyllä ole helppoa keskittyä, kun paarmat pörräävät ja purevat niin kipeästi. Tänään tulikin sitten ensi töikseen, harjaamisen jälkeen, harjoiteltua suihkepulloon siedätystä. Ei Late kyllä ihan hirveitä paineita asiasta ottanut, mitä nyt vähän alkuun väisteli. Pyörössä alku meni siedettävästi, jopa muutama kaunis pysähdys ja luoksetulokin. Sitten tuli Mänttiä ikävä ja piti kokeilla, pääsisikö portista pujottelemalla läpi.Ei päässyt, kun tuli lippukeppi häätämään. Sen jälkeen vähän aikaa murjotettiin ja näytettiin vain peppua käännöksissä. Lopulta kuitenkin saatiin hyvä käännös ja kaunista seuraamista, mihin olikin hyvä lopettaa.

Aika paljon kertoo Laten luonteesta se, että juniori tuli jossain välissä hyppimään trampoliinille, joka on pyörön lähellä, eikä se aiheuttanut Latelle mitään reagointia. Myöskään aivan trampoliinin vierestä käveleminen pomppimisen aikana ei tuottanut mitään ongelmaa, vaikka poju näki semmoista ensimmäistä kertaa.

Tässä vaiheessa voisin sanoa, että kouluttamisen ja tulevan käytön kannalta on mahtavaa, että Latella on hyvät hermot ja rauhallinen, kuuliainen luonne. Toisaalta se ei ole mitenkään erityisen kiinnostunut ihmisistä, eikä sitä oikein helpolla innosteta hakemaan kontaktia yhtään enmpää kuin on pakko. Ei se kyllä aivan kauheasti myöskään hätäile toisten perään, sillä vaikka se huuteleekin Mäntille, jos kuulee tai näkee sen, ei sillä ole mikään paniikki päästä sen luokse. Nytkin pyöröstä lähteminen meni aivan rauhallisesti ja laitumeen mennessä - Mäntti oli juoksemassa laitumien kautta pitkää kierrosta kentän ja pyörön lähelle - ei ollut mitään hoppua. Late jäi jopa kohteliaasti odottamaan riimun irrotuksen jälkeen, että oliko vielä jotakin, ja hiippaili sitten hissukseen Mänttiä kohti nappaillen ruohoa suuhun matkalla.

Tuo jonkinlainen "irrallisuus" tulee varmaan pikkurassun taustasta, sen äitihän hylkäsi sen noin kahden kuukauden ikäisenä ja siitä lähtien se eleli siskojensa hoivassa. Saa nähdä, miten se tulee vaikuttamaan koulutuksen etenemiseen.Toistaiseksi tavoitteena on käydä pyörössä, kahlaamassa ja kävelyillä niin kauan kuin pahinta paarmakautta riittää. Vasta syksymmällä olisi tarkoitus alkaa ohjasajo ja satuloinnin valmistelu. Toivottavasti aikaa löytyy.

Oriherran harrastuksia

Laten piti olla blogin tähti, mutta tässä välissä Harju-Yökyöpelikin pääsee hieman esiin. Ömpeli täytti tänä vuonna 10 vuotta, minkä johdosta innostuin kokeilemaan erilaisia, hieman outojakin harrastuksia kunnon työpollen kanssa. Oikeastaan varsinainen syy oli se, että pakkotahtinen valmentautuminen kantakirjaukseen kävi vähän meidän molempien hermoille eikä varsinkaan Ömpällä ollut juuri intoa lähteä töihin. Piti keksiä jotain hauskaa puuhaa ja niinpä nyt on rilluteltu hangessa laukaten hiihtoratsastusta, ammuskeltu jousella eri askellajeissa, heitetty frisbeetä ja jopa potkittu norsupalloa. Tänään boffattiin pojan kanssa kentällä. 

Ömpän kanssa on hauskaa kokeilla kaikkea, koska se ei hätkähdä ihan pienistä.

Boffaus on miekkailua harjanvarsista tehdyillä miekoilla, jotka on pehmustettu putkieristeellä ja vastaavilla ilmastointiteipin avulla. Hauskaa puuhaa ilman hevostakin ja jos Ömpältä kysytään, boffit on tosi hauskoja heilutella suullakin, jos ei ole käsiä, millä pitää kiinni. Tämä hupa voi vielä johtaa hieman kieroutuneeseen keskiaikaharrastukseen, jossa rauta-aseet korvataan pehmovälineillä! Suunnitteilla on jo telineitä "irroitettaville päille" ja keihästettäville renkaille...

Tylsin osa boffausta oli Ömpästä se, ettei se saanutkaan anastaa vastustajan miekkaa itse, vaan oli vain kantojuhdan roolissa.

Ritari Yökyöpeli haastaa kenet vaan!

Kaikenlaista pientä

Pari viimeistä "koulutuskertaa" meinasivat ajanpuutteen vuoksi jäädä kirjaamatta. Tässä pari päivää sitten otin Laten pitkästä aikaa hetkeksi kentälle. Ihan vaan totutin narun kosketukseen ja heilumiseen siellä täällää, se kun on kovin herkkä ja väistää todella vähän liikaakin, jos näin kehtaa sanoa. Parempihan se aina on, että väistää kuin että änkisi syliin, mutta ihan joka risahdusta ei kuitenkaan tarvitsisi loikkia, varsinkin jos työhommiin meinaa ruveta. Siispä vaihdoin viiden metrin pehmeään naruun ja nostelin koko kieppiä kyljille ja selkään, heilutteliin jalkoja vasten ja sitaisin mahan ympäri. Alkuun Late kuvitteli, että koska täällä on aina - eli ne kaksi kertaa, jotka kentällä on käyty - ympyröitä harjoiteltu, siitä on nytkin kyse. Toppasin yritykset liikkeelle lähtöön ja kehuin ja annoin rauhan aina, kun se oli hiljaa. Pian se on oivalsi, mistä tänään tulee. En vielä väittäisi asiaa opituksi, mutta hyvä alku. Muistuttipahan vaan, että hevonen tekee todella jo kahdesta peräkkäin toistuneesta kerrasta säännön. Siis: älä tee mitään rutiinilla aina samassa järjestyksessä, vaan vaadi, että hevonen odottaa ja kuuntelee, mitä siltä pyydetään eikä arvaile ja hätiköi.

No, toki sitä ympyrääkin sitten vähän höylättiin, nyt oli helpompaa ravikin, kun oli niin paljon narua, että ympyrästä tuli jo oikeasti iso. Huomio oli vielä tosi paljon laitumen suuntaan
, mutta parempaa kohti ollaan menossa.

Seuraavana päivänä käytiin kävelyllä, minä ja Late, mies ja koira. Menomatkalla saatiin pieni ravipätkäkin aikaiseksi, sen jälkeen varsa päätti, että kävelyvauhti saa tasan riittää. Vasta loppumatkasta, kun mies auttoi takaa käskemällä, suostui pikkuherra ravaamaan vielä pätkän. No, olihan päivä kuuma ja paarmoja ihan vietävästi.

Lenkin kääntöpaikassa oli raviponeja laitumessa, niitä jäätiin hetkeksi ihmettelemään ja loppumatkan Late kyselikin sitten kavereitten perään melkein koko matkan. Harmi, ettei tavattu ketään muita tiellä, ei kävelijöitä sen paremmin kuin autojakaan. Ehkä sitten ensi kerralla.

Illalla meillä on Laten kanssa aina rapsutustuokio, sillä Late saa pienemmän annoksen kuin Mäntti ja siinä on sitten hyvä hetki seurustella, niin ei kaverin kippo ole niin ylitsepääsemättömän kiinnostava. Tuon kävelypäivän jälkeisellä ruokintahetkellä sattui vielä tilaisuus opettaa hieman asioita. Late nimittäin suorastaan nojasi minuun pyytäessään takapuolen raaputusta ja pyysin siksi ystävällisesti liikahtamaan eteenpäin, eihän moinen nojailu nyt vaan käy. Late ymmärsi hieman väärin ja poistui varmuuden vuoksi ulos asti. Kun sitten yritin siirtää sen takaisin sisään korvien takaa harjasta vetämällä, oli tietysti ensimmäinen reaktio peruutus. Siinäpä sitten harjoiteltiin, kuinka liikutaan paineen suuntaan, että paine loppuu. Eteenpäinhän hevosta ei tuollaisessa tilanteessa saa mitenkään, edes vuotiasta varsaa, takajaloilleen kyllä helpostikin, jos liikaa paineistaa. Ja juuri sitä haluan tietysti välttää. Niinpä liikutinkin sivulle, itseeni päin. Varsaa on melko helppo horjuttaa sen verran, että se astahtaa etusen vähän sivulle. Siitä se sai aina kehut ja rapsutukset ja tietysti irrotin häiritsevän otteen niskavilloistakin, kun taas peruutusyrityksissä roikuin vain itsepintaisesti mukana. Saman toistuttua pari kertaa, Late ottikin askeleen suoraan eteen, mistä tietysti ylitsevuotavat kiitokset. Sitten se marssikin sisälle vähän sen näköisenä kuin olisi ajatellut: "Mikset heti sanonut, että sisälle ollaan menossa!"

Hevosten kanssa aina, mutta varsojen kanssa erityisesti jokaikinen hetki sen seurassa on koulutusta ja luo pohjaa sille, millainen käyttöhevonen siitä isona tulee. Ajatus ei saa olla lomalla sekunnin sadasosaakaan. Äskeisessäkin tilanteessa olisin voinut joko opettaa Latelle, että on ok jyrätä ihmisiä, tai jättää opettamatta tärkeän oppitunnin paineesta ja siitä vapautumisesta.

Tuon valtavan treenin jälkeen rapsutin pojan selkää antaumuksella ja kun sattui Mäntin takalisto olemaan ulottuvilla, Late laittoi hyvän kiertämään.

Pyöröstä suihkuun

Pitkästä aikaa ehdin puuhata pikkupalleron kanssa. Käytiin pyörössä iltapuolella eilen, päivällä oli liian kuumaa edes ajatella treenaamista. Keskittyminen oli kyllä aika lailla hukassa, mutta pienen äkseereuksen jälkeen edes vähän kontaktia löytyi. Sitten mentiin pesukarsinaan, koska Latella oli kainalot kunnolla märät ja ötököitä oli muutama miljoona. Sen kummemmitta seremonioitta pesin pojun. Olihan se hieman kamalaa Latesta, piti vähän tepastella sinne tänne, mutta ei se mitään hepulia saanut. Kätevää sinällään, että se on oikeastaan iso pesuhuone, ei karsina, joten on tilaa liikkua eikä mitään sopivaa pakoreittiä avoinna, kun oven laittaa kiinni. Ei tule edes houkutusta "poistumisharjoitukseen". Näin ensimmäisellä pesukerralla annoin varsan kävellä sen minkä se halusi, parempi jalkojen olla liikkeessä, niin paniikki ei kasva ylivoimaiseksi. Myöhemmillä kerroilla opetellaan sitten paikallaan seisomista suihkun aikana. Minullahan on siis letkun päässä oikeasti suihkupää, mukavampi hevosesta kuin pelkkä letku.

Ruokailua valvoessani huomasin yhtäkkiä Laten pitävän toista silmäänsä kiinni puoliksi, näytti selkeästi aristavan sitä. Siispä hakemaan silmavoide. Oli muuten helpoin silmävoiteen laitto hevoselle ikinä, Late oli tosi kiltti ja kärsivällinen. Ihmettelin, miksi en ollut huomannut silmän vuotoa pyörössä tai pesulla viimeistään. Nyt aamulla silmä oli ihan kunnossa, joten todennäköinen selitys on, että pyörön hiekkapölyä oli mennyt silmään ja se alkoi kiusata vähän viiveellä. Late ei muuten vaivautunut edes nousemaan ylös aamupötkötykseltään mökissä, kun kävin tarkistamassa kunnon. Moore tuli ovelle vastaan, mutta Late vilkaisi ja näytti toteavan, että eipä tässä jouten päiten hoppuilla. Ei noussut edes lähtiessäni. Ja kyllä, se oli ihan terve, puolen tunnin päästä olivat sitten syömässä laitumella, ei siis sairauttaan maannut. Se vaan ei turhista hötkyile. Sama koskee traktoria, mönkijää, muovisäkkejä... Väistetään jos alkaa ihan välttämättömältä näyttää, mutta katsellaan ensin ihan rauhassa.