Vilkkoni on yhden naisen sivutoiminen yritys, joka keskittyy luonnollisten hevostaitojen ja perinteisten suomalaisten työhevostaitojen vaalimiseen ja eteenpäin välittämiseen. Aila on koulutukseltaan kielten opettaja ja niinpä kommunikaatio on keskiössä myös hevosten kanssa. Alati kokeilunhaluisena Aila haluaa myös kokeilla aina jotain uutta hevostensa kanssa.
Eilen oli vielä verrattain kuiva päivä, joten nappasin vaavan pyöröön ja annoin kakaran ojennella vähän koipiaan. Ja ojentelihan se, kohti taivasta takasia nimittäin. Varsinkin vasemmalle suuntaa vaihtaessa on jostain syystä pukitettava ihan perusteellisesti. Muuten alkaa pikkuhiljaa pyöröhommat sujua, vaikkei vielä olla lähelläkään tavoitetasoa.
Kentällä otettiin taas pitkässä narussa askellajiharjoitukset. Oikea laukka vie vielä melkoisesti tilaa, mutta vasen menee jo mukavasti.
Sitten olikin taas ohjasajon vuoro. Koska poju näyttää tajuavan tämän niin nopeasti, lähdettiinkin tällä kertaa ihan suoraan liikkeelle - tai no, loivalla kaarteella. Tehtiin kiemurauraa ja muita kuvioita sekaä pysähdyksiä. Aluksi kävelin viistosti takana koko ajan näkökentässä käännöksiä lukuunottamatta. Lopulta pidensin suoraan takana kulkemista suorilla käännösten yhteydessä ja hyvinhän se poju narujen välissä kuunteli.
Kaiken kaikkiaan emme olleet hommissa kahtakymmentä minuuttia.
Treenin päätteeksi soviteltiin taas suunavaajaa käytävällä ja Late sai heinäkasan eteensä palkaksi samalla kun täytin tarhaan vietävät säkit. Raahasin säkit niskassa samalla kun talutin Laten tarhaan - kerrankin penska käveli ihan tiiviissä imussa eikä roikkunut koko narun mitan päässä 😁
Eilen Late pääsi jo aamupäivän puolella pyöröön ja kentälle. Laukkaharjoituksia jatkettiin. Valjastuskäytävällä tutustuttiin suunavaajaan, sillä hammashoidon aika lähestyy pikkuhiljaa. Näin ensimmäisellä kerralla vain laitettiin kapine kaulalle ja otettiin pois ja sitten huulille ja pois ja lopulta ihan pikkuisen hampaiden väliin ja taas pois. Oli tarkoitus käyttää vähän makupalaa apuna, mutta Late suorastaan sylki ruisleivälle ja kokemuksesta tiedän, ettei sille kelpaa omena tai porkkanakaan, joten sitten vaan ihan lopuksi annoin pienen kourallisen kauraa, siitä se sentään tykkää. Onneksi en ole koskaan perustanut makapalalla kouluttamisesta, se ei kyllä tämän varsan kohdalla olisi helppoa.
Tänään oli sikäli harvinainen päivä, että kaikki neljä hevosta tuli liikutettua. Ensin harjoiteltiin taas Laten kanssa suunavaajan kanssa, sitten Vaava sai mennä pesukarsinaan syömään heinää siksi aikaa, että harjasin ja valjastin Hipin. Sitten mentiin Hippula kärrin edessä ja Late käsihevosena pieni ajolenkki. Päästiin jopa muutama pieni ravipätkä! Late ei kyllä millään tavalla ihmetellyt kärriä. Se sai tutustua siihen käytävälle tullessaan ja nuuhki sitä vähän. Nostelin aisoista ja yritin saada sen vähän kolisemaan, mutta eipä tuo Vaavaa haitannut. Hippulan perään se lähti niin kuin olisi aina perähevosena kulkenut. Vauhti vaan on niiiiin hidas, että jopa Hippiä piti välillä jarruttaa, ja Hippihän on aika lyhytaskelinen sekin.
Lenkin jälkeinen ruokapalkka viimeisillä vihreillä.
Kun kärri kerran oli esillä, kävin sitten Hakkerinkin kanssa ajolla. Tulikin vähän pitempi lenkki, Hakkeri oli niin onnellinen päästessään pitkästä aikaa "oikeisiin töihin". Tässä ponissa menee kyllä hyvä raviponi hukkaan meillä. Se pudotteli menemään kuin valmennuslenkillä ainakin. No, tosin paluumatkalla tultiin pari pätkää reipasta laukkaakin - ensimmäinen kerta muuten, että nosti ihan rennosti itse laukan ja piti sen reilun matkaa. Minullehan se sopii, kun en raveja harrasta. Oriherrankin opetin varta vasten kärrienkin kanssa laukkaamaan, ettei siitä vain koskaan tulisi ravuria. Muutenkin Hakkeri toimi koko lenkin erittäin hienosti, ohitti uudet möröt (puretut betoniset rummut tienposkessa) hieman empien, mutta itse. Oppiiko hevonen tosiaan ilman, että sitä kouluttaa? Haksuhan oli tosi hermostunut ajettava ja kovasuinen kuin mikä meille tullessaan.
Viimeiseksi käytiin vielä iltahämärissä oriherran kanssa ilman satulaa treenaamassa nättiä ravia kylätiellä. Siis aivan täysi hevospäivä.
Tänään meni koko aamupäivä lantaa pihatosta ja tarhoista mättäessä ja valoisan aikaan ehdin sitten vain lenkittää oriherran. Varsa jäi viettämään märkää isanpäivää ponien kanssa, mutta saavat sentään nyt mellastaa kahdessa pihatossa ja tarhassa. Päätin, että porukan on pakko saada lisää liikuntaa ja yhdistin kaksi tarhaa. Heinäverkot ovat nyt molemmissa, joten joutuvat edes talsimaan vähän enemmän ruokapaikkojen väliä.
Eilen tehtiin sentään pieni pyörötreeni ja jatkettiin sitten laukannoston harjoittelua narussa. Vielä tarvitsee poju aika paljon tilaa laukkaan ja herkkyyttäkin joudutaan hiomaan urakalla. Tulisi vain järkevät talvikelit, että viitsisi enemmän kentällä viihtyä. Sateessa ei ole kummankaan motivaatio ihan huipussaan.
Säät lämpenivät ja päästiin sairaan kissan hoitamisen lomassa vähän kentälle Laten kanssa sunnuntaina - tämä päivitys on siis puoli viikkoa myöhässä monella rintamalla olleiden kiireiden takia.
Late oli reippaalla tuulella, kun viimein pääsi vähän kuntoilemaan - ei ollut ottanut raviaskeltakaan varmaan kolmeen viikkoon, laukasta puhumattakaan. Siispä ensin haettiin narulla ympyrällä hiukan huomiota. Pitäisi löytää enemmän aikaa ja tehdä enemmän töitä kentällä, jotta yhteistyöstä tulisi herkempää ja pehmeämpää.
Kun herra suvaitsi keksittyä hitusen narun toiseen päähän eikä ainoastaan tarhaan jääneisiin kavereihin, päästiin laittamaan pitkät narut ohjiksi. Hyvin järkvästi Late käyttäytyi, vaikka pientä itsepäisyyttä oli havaittavissa - omat läjät olisi pitänyt saada nuuhkia - mutta aika pienellä neuvottelulla asettui.
Olen aika tyytyväinen kehitykseen tähän mennessä, siihen nähden, miten vähän ollaan harjoiteltu. Jospa tänä talvena vaikka tulisi lunta. Eihän sitä tiedä, vaikka jo ponireen eteen valjastaisi varsan. Vaan kaikki aikanaan.
