sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Kelitaukoa

Vauhdikkaan lomaviikon jälkeen tulikin sitten hyvin toimeton liukastelulomaviikko ja kiireinen työviikko. Laten koulutukseen tuli pakollinen tauko, kun ensin meni niin märäksi, ettei oikein missään voinut tehdä mitään ja sitten pakasti niin, että pihat ja tie olivat yhtä luistinrataa, kenttä aivan koppuralla ja pellot kulkukelvottomia. Nyt viimein on pelto jäässä ja hitunen uutta lunta, joten sain sentään laitettua syöttöpaalin laitumeen, mikä oli Latesta hieno homma, sillä nyt pääsee aina ruokailun lomassa tuulettamaan tukkaa kunnon laukalla. Tänään Late pääsi myös koiran kanssa kävelylle iltapimeällä. Ravikin onnistuu, kunhan taluttaja juoksee hiukan takana pitämässä yllä tahtia. Kenttä ei yhdellä lanauksella (kiitos Yökyöpelille siitä) tullut vielä käyttökuntoon, joten aisatreenit joutuvat nyt odottamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti