Ohjasajoa

Pakkasta jo muutaman päivän. Tarhat kokkareisia ja liejumössö jäätynyt suurimmalta osin. Late on herkkähipiäinen kaunosielu, jonka jalat olivat kovilla jo lieju/kivikossa, jota tarhani pääasiassa edustavat näin sateisina syksyinä. Kun ne nyt vielä jäätyivät, kävelee rassu kuin lasinsirpaleilla. Kengittäjä kävi varovaisesti vuolemassa ja ihmettelemässä "ontumista", muttei muuta syytä keksinyt. Kasvattaja tiesi kertoa että sekä isällä että emällä on ollut samaa vikaa. Eihän siinä muu auttanut, kuin laittaa vaavalle sairaskarsina lampolaan eli pikkutalliin, jonka kaksi pässiä ja vuohipukki ovat vallanneet. Mahtuvathan päkätit muutaman päivä olemaan pienemmässäkin tilassa, kunnes saan isomman pihaton tarhaa sorastettua ja mökkiin uudet pehkut. Nyt lähtee kokeiluun hamppukuivike, saa nähdä miten toimii ja miten riittoisaksi osoittautuu.

Lennart ihmettelee oven toisella puolen heiniään rouskuttavaa varsaa.

Eilen kuitenkin käytiin pikkuisen kentällä tutustumassa koulutuksen seuraavaan vaiheeseen eli ohjasajoon. Nätisti poju kuunteli ja tuntui keksivän jutun juonen ihan ensimmäisestä opastuksesta. Saa nähdä, miten lähtee menemään, kun kaviot toipuvat. Nyt hipsuteltiin vain varovasti vähän käyntiä ja muutama suunnanvaihto. Valokuvaa ei saatu, kun oli jo melkein pimeä. Matkalla kentälle Late tutustui myös autonrenkaan vaihdon saloihin. Kun isäntä näytti juniorille, miten homma tehdään, taisi varsa seurata tarkemmin kuin poika.

Auto

Tässä märkyyttä vastaan taistellessa ei ole ollut liiemmin aikaa varsalle tai muillekaan nelijalkaisille. Aika on mennyt töiden jälkeen pitkälti soraa pahimpiin paikkoihin mättäessä ja liejua pois lapioidessa. Lisäksi pikkutalliin muutti viikko sitten kaksi pässiä ja yksi vuohipukki talvimajoitukseen. Latekin pääsi heitä kurkkaamaan ja oli kovin utelias, mutta Lennu-pässi uhkaili puskea tunkeilijan pois ovenraosta, joten tarkempi tutustuminen jäänee siihen, kun/jos joskus saan rakennettua ulkotarhan päkäteille.

Eilen oli viimein sen verran kuivaa, että uskalsin laskea pariksi tunniksi polleet laitumeen. Voi sitä riemulaukkaa rapa roiskuen! Ja sitten syömään. Laitumen reunalla piipahtajaa tervehti epäluuloinen tuijotus: "Et kai aio hakea pois?!"

Tänään käytiin muutaman tunnin laidunnuksen päätteeksi Laten kanssa pikkukävelyllä ja kohdattiin ensimmäistä kertaa auto. Se oli onneksi tutun ja tuli sopivasti edestä rauhallista vauhtia. Ehdittiin hyvin asemoida itsemme koiran kanssa pientareelle ja pysähtyä tuumaamaan. Seison varsan edessä narulöysällä valmiina ohjaamaan mahdollisen loikan tms. ojan puolelle. Mutta eipä tullut loikkaa, ei sillä, että suuresti odotinkaan sellaista. Late katseli rauhassa auton tuloa ja vasta sen ollessa jo melkein ohi, ihan hieman säpsähti renkaiden rahinaa hiekalla, sitten päätteli, ettei varmaan enää kannata hermostua. Kehuin rapsuttamalla ja sitten jatkettiin kävelyä. Paluumatkalla kokeilin vähän rinnalta taluttamista, se oli Latesta vähän outoa, mutta menihän se.

Tallikäytävällä harjoiteltiin irrallaan odottamista, että sain laitettua kaurat sankoon keittiön puolella ja tuotua sankon käytävään, ilman että varsa tunkee ovelle kuikuilemaan. Aika hyvin alkaa jo sujua. Pitkästä narusta on iloa, kun voi käskeä nurkan takaakin.

Irtotyöskentelyn alkeet

Eilen kokeilin Laten kanssa ensimmäistä kertaa vapaana työskentelyä kentällä. video kertookin loput.

En osaa sanoin kuvailla, miten hyvältä arkiset puuhat laten kanssa tuntuvat, kuun se on niiin kevyt ja rauhallinen ja helppo käsitellä. Joka kerran, kun haen sen tarhasta tallikäytävään iltakauroille, läikähtää onnen tunne rinnassa. Parasta terapiaa stressiin, mitä tiedän.

Mistä saisi olkea ja muita ruokintajuttuja

Nyt kun Late asustaa ponien kanssa, on ruokintakuviossa pieni muutos, jolla on koulutuksellisia seurauksia. Haluan nimittäin välttää turhan riidan syyn ja antipatian ponien taholta ja tuon Laten aina tallikäytävään väkirehuannokselleen, sillä poni-paksukaiset eivät todellakaan saa mitään heinän, suolakiven ja kivennäiskiven lisäksi. Mielipaha olisi suuri, jos toinen saisi kiskoa kauraa napaan heidän nenänsä edessä. Eihän Latenkaan annos ole suuren suuri (3 dl kauraa, 2 dl proteiinitiivistettä), mutta riidanaihe silti. Tästä seuraa se, että Late saa ensinnäkin joka päivä vähintään sen verran ihmiskontaktia ja käsittelyä, minkä talutus käytävälle tarhalta ja takaisin sekä syöntiaika vaativat. Ja kun kerran käytävälle tullaan, tulee siinä usein puuhattua jotain pientä "opintojen edistämiseksi". Eilen laitoin ponin loimen selkään ja eka kertaa myös vyöt kiinni. Olihan se kieltämättä hassun näköinen aivan liian pieni loimi päällä, mutta tärkeämpää oli nyt asian harjoittelu.

Tänään taas kokeiltiin pitkästä aikaa kiinni olemista. Pidän hevosiani todella harvoin kahden puolen päätä kiinnitettynä - useimmiten ne ovat irrallaan hoidettaessa ja valjastaessa, tai korkeintaan yhdellä narulla kiinni. Jokaisen on kuitenkin opittava myös kahden narun kiinnitys, sillä eihän sitä koskaan tiedä, minne ne vielä elämässään päätyvät, niin varma kuin olenkin nyt, etten yhtäkään myy. Alkuun piti hieman ohjailla, että miten ja mihin suuntiin sidottuna voi liikkua. Late olisi kovasti halunnut kurkkia, minne aioin kadota hakemaan evästä, mutta asettui sitten odottamaan. Palkaksi hiljaa seisomisesta tuli sitten se rehuastia.

Kylläpä onkin ruokinnassa tällaisena supermärkänä syksynä ja sellaista seuraavana talvena ongelma: syötän talvikauden kaikille hevosille olkea osana korsirehua, sillä se on ainut keino vähentää heinän määrää sille tasolle, että eivät liho määrättömästi. Hevosen pitää kuitenkin pureskella jotakin vatsantäytettä suunnilleen 18 tuntia vuorokaudessa ja kaksinkertaisellakin hidassyöttöverkolla sopivan (tai hieman liian korkean) heinämäärän pupeltamiseen menee noin 6-8 tuntia riippuen verkkojen sijoituksesta. Jos olisi edes kuivaa, voisivat hevoset olla vielä laitumessa, tai jos olisi pakkasta ja ehkä jopa lunta, voisivat verkot olla laitumissa, jolloin lepopaikalta katoksista ja vesipaikalta olisi melkoinen kävely eri verkkojen luo. Nyt on kuitenkin niin märkää, ettei minun savimaillani voi enää edes harkita laitumeen päästämistä, tarhoihinkin joudun ajamaan lisäsoraa verkkojen alle ja kulutetuimmille kulkureiteille. Ja tätä ongelmaa pahentaa oljen puute. Puinnit on saatu vain osin tehtyä kai koko Itä-Suomessa, eikä paalaamista ole voinut ajatella. Olki ei ole ehtinyt kuivua eivätkä pellot kestä paalauskoneiden ajoa. Siispä kauhulla taistelen kahden kammotuksen välissä: joko syötän liikaa heinää pitääkseni pollet tyytyväisinä ja lämpiminä lähes tauottoman sateen keskellä, mistä seuraa lihavuus, joka taas lisää kaviokuumeen, metabolisen oireyhtymän ja vaikka minkä riskiä, tai sitten rajoitan heinämäärää ja otan riskin, että ne sairastuvat ähkyyn, syövät maata tai saavat muita lieveilmiötä, joita turhautuminen, tekemisen puute ja väärä ruokinta aiheuttavat. Mukavaa kerrassaan! Ja olkea tarvittaisiin myös pihattokatosten kuivitukseen, sillä pelkkä puru jäätyy ikävästi pakkasilla ja on sitä paitsi kallista ja kuluu nopeasti. Ei kai auta kuin turvautua eteläisen naapurimaan tarjontaan tällä kertaa.

Raviharjoitus ja lampaita

Tällä viikolla Laten elämässä on ollut muutoksia. Tiistaina suokkivarsa Mäntti muutti lähemmäs omistajaansa ja Late sai taas kaverikseen ponit.Sateesta huolimatta ensimmäiset pari päivää saivat olla laitumessa, mikä oli hyvä, sillä tilaa laumasuhteiden selvittelyyn oli näin runsaasti.

Sitten sateet menivät ihan mahdottomiksi ja pikkulauma oli pakko sulkea talvitarhaan. Siitä seurasi, että alkuun Hakkeri majaili yksinään mökissä muiden värjötellessä ulkosalla. Siispä Hakkeri joutui vuorokaudeksi arestiin eri tarhaan. Sieltä palattua yhteiselo sujuikin hienosti.

Torstaina käytiin kentällä tekemässä talutusharjoituksia. Väistöt on Latella ihan kevyitä, peruutus menee kyllä kaulan turhan kaarella, mutta eipä näin nuorta vielä paljoa peruuttaa saakaan. Mutta sitten! Late oppi ravaamaan talutuksessa! Tähän astihan se on ollut jyrkästi sitä mieltä, että moinen on riekkumista ja hyvien tapojen vastaista sekä epäilemättä aivan liian rasittavaa. nyt se kuitenkin lähti mukaan, kun itse "ravasin" pienempää ympyrää edellä. Suoralla ei vielä onnistu, mutta palanen kerrallaan.
Perjantaina käytiin koiran kanssa pieni iltakävely naapuriin ja takaisin. Viimeinkin tuli ensimmäisen moottoriajoneuvo vastaan, pärisevä mopo. Varmuuden vuoksi pysähdyttiin pientareelle ja silittelin pojun kaulaa, mutta ei tuo ollut pärinästä ja pakokaasusta moksiskaan. Naapurin pihassa olivat lampaat Ykä ja Ystävä irrallaan, päästiin ihan turpakosketuksiin. Uteliaisuus oli molemminpuolista, ei merkkiäkään pelosta. Latesta naapurin nurmi oli myös tosi herkkua, lampaat olivat jättäneet sen aika pitkäksi. Kotiin lähtiessä Ykä olisi lähtenyt matkaan, jollei omistaja oli hakenut leipää avuksi.