Tässä märkyyttä vastaan taistellessa ei ole ollut liiemmin aikaa varsalle tai muillekaan nelijalkaisille. Aika on mennyt töiden jälkeen pitkälti soraa pahimpiin paikkoihin mättäessä ja liejua pois lapioidessa. Lisäksi pikkutalliin muutti viikko sitten kaksi pässiä ja yksi vuohipukki talvimajoitukseen. Latekin pääsi heitä kurkkaamaan ja oli kovin utelias, mutta Lennu-pässi uhkaili puskea tunkeilijan pois ovenraosta, joten tarkempi tutustuminen jäänee siihen, kun/jos joskus saan rakennettua ulkotarhan päkäteille.
Eilen oli viimein sen verran kuivaa, että uskalsin laskea pariksi tunniksi polleet laitumeen. Voi sitä riemulaukkaa rapa roiskuen! Ja sitten syömään. Laitumen reunalla piipahtajaa tervehti epäluuloinen tuijotus: "Et kai aio hakea pois?!"
Tänään käytiin muutaman tunnin laidunnuksen päätteeksi Laten kanssa pikkukävelyllä ja kohdattiin ensimmäistä kertaa auto. Se oli onneksi tutun ja tuli sopivasti edestä rauhallista vauhtia. Ehdittiin hyvin asemoida itsemme koiran kanssa pientareelle ja pysähtyä tuumaamaan. Seison varsan edessä narulöysällä valmiina ohjaamaan mahdollisen loikan tms. ojan puolelle. Mutta eipä tullut loikkaa, ei sillä, että suuresti odotinkaan sellaista. Late katseli rauhassa auton tuloa ja vasta sen ollessa jo melkein ohi, ihan hieman säpsähti renkaiden rahinaa hiekalla, sitten päätteli, ettei varmaan enää kannata hermostua. Kehuin rapsuttamalla ja sitten jatkettiin kävelyä. Paluumatkalla kokeilin vähän rinnalta taluttamista, se oli Latesta vähän outoa, mutta menihän se.
Tallikäytävällä harjoiteltiin irrallaan odottamista, että sain laitettua kaurat sankoon keittiön puolella ja tuotua sankon käytävään, ilman että varsa tunkee ovelle kuikuilemaan. Aika hyvin alkaa jo sujua. Pitkästä narusta on iloa, kun voi käskeä nurkan takaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti