Kotiin paluun aika

Päivä 56:
Omistajan kanssa harjoittelua: irtotyöskentelyä kentällä ja ohjasajoa. Sisu oli hyvin tarkkaavaisella tuulella ja lähti nopeasti mukaan, harjoitus oli siksi verrattain lyhyt tällä kertaa. Ohjasajossa sinne tänne asetetuista kanistereista on apua, koska kuski keskittyy varsinaiseen tavoitteeseen eli kanisterin kiertämiseen tai niiden välistä kulkemiseen, jolloin varsinainen ohjaaminen sujuu kuin itsekseen. Ilman tällaisia konkreettisia "maaleja" ohjastamisesta tulee helposti epämääräistä ja sitä rupeaa säätämään liikaa tarpeettomia asioita. Samalla hevoselle tulee uutta mietittävää, kun jokainen kanisteri on aluksi kummajainen, johon suhtautumista pitää vähän pohtia. Hyvää harjoitusta maastossa liikkumisen varalle, kun teitten pientareiltahan löytyy ihmisten jäljiltä mitä kummallisempia tavaroita. Välillä kentälle voi vaikka levittää pressun tai mitä tahansa tavaroita, mitä saatavilla on.

Lopulta laitettiin vielä yksi aisa kiinni ja ja tehtiin useita kierroksia aisa sisäkyljellä. Tämä näytti yhä hermostuttavan Sisua sen verran, että jätettiin ulkokylki kotitreeneihin.

Päivä 57, kotimatkalle:
Sisu sai huopaloimen selkään ja varmuuden vuoksi kaulapannan, sitten käveltiin kuljetusvaunuun. Sehän sujui jo totuttuun tapaan mainiosti. Laitettiin korvatulpat leipäpalapalkalla ja vaihdettiin naruriimu nahkaiseen. Sitten vaan hyvästit ja niin alkoi Sisun kotimatka.

Harmi, etten voinut lähettää kotiin edes puolivalmista ajohevosta, mutta monta asiaa Sisu kuitenkin näissä kahdessa kuukaudessa oppi. Myös ajohommia edistetään kotona askel askeleelta. Aisatreeniä tehdään niin kauan, että se taatusti ei enää muistele ikäviä, ja lisätään aina yksi pieni pykälä lisää. Kärryyn tutustutaan käsihevosena ja kentällä kärryn vieressä talutellen. Onneksi omistajalla ei ole kiire, vaan ymmärrystä tehdä asiat niin hitaasti kuin hevonen vaatii. Itse käyn "kotikäynnillä" silloin tällöin katsomassa, miten hommat kotona sujuvat. Myös toinen koulutusjakso muutaman kuukauden päästä on suunnitteilla.

Tärkein oppi itselleni tässä koulutusrupeamassa oli se, että kun asiat näyttävät sujuvan odotettua paremmin, kannattaa ottaa aikalisä ja antaa hevoselle tauko. Jos silloin rupeaa ahnehtimaan, pääsee nopeasti lähtöpistettä takemmas, kuten tästä tarinasta olemme oppineet. Täytyy muistaa, että vika on lähes poikeuksetta narun kaksijalkaisessa päässä, silloin kun asiat eivät suju.

Ensi kertaan, Sisu!

Toiseksi viimeinen päivä

Päivä 53:
Irtotyöskentelyä kentällä, vauhtia oli aikalailla, mutta kyllä se keskittyminenkin löytyi.

Päivä 54:
Lepopäivä

Päivä 55:
Omistaja käymässä. Ensin kymmenminuuttinen irtona kentällä, sujui erinomaisesti. Sitten näytetettin malliksi muutamat herkistely-taivutusharjoitukset, joita omistaja pääsi kokeilemaan. Sen jälkeen tutustuttiin vähän kanistereihin ja pressuun. Kumma polle tämä Sisu: pressu ei ollut pelottava ollenkaan edes mahan alla tuulen liehuttamana. Miksi se sitten panikoi aisoista? Lopuksi vielä kuolaimiin totutusta.

Valjastus kentällä, joka muuten meni ihan tuosta vaan ilman mitään askellusta. Ohjasajossa kaikki askellajit läpi ja taas ohjat omistajalle. Vähän kanistereita tolpiksi kentälle ja pujottelua. Hienosti meni edelleen. Huomenna viimeiset yhteiset treenit tältä erää.

Vauhtia pyörössä

Päivä 52:
Tänään aloitettiin siis tutustumalla pesukarsinaan. Sehän on outo ja pelottava paikka kaikuvine sementtiseinineen ja -lattioineen, joten annoin herran harkita kynnyksellä tovin. Aika pian se uskalsikin tulla sisään (minun pesukarsinani on kirjaimellisesti karsina, erillinen oma huone, josta ikkuna ulos ja umpinaiset ovet kahteen suuntaan, oriin pihattoon ja valjastukäytävälle). Toisin kuin ponini, Sisu ei pitänyt viemäriä hevosia nielevänä kuiluna. Varmuuden vuoksi käveltiini pari kertaa sisään ja ulos, ennenkuin suljin oven ja ryhdyin kuuraamaan hiertynyttä kinttua sienellä. Näin ensimmäisellä kerralla en vielä tutustuttanut letkuun - tai oikeastaan suihkuun, sillä minulla on hanassa pitkä suihkupäinen letku.

Päivän varsinainen treeni tapahtui pyöröaidassa. Olikiin sopivasti navakan tuulinen päivä ja Sisu sen mukaisesti aika hermona. Päästiin siis kunnolla tuumaamaan elämän perusasioita: keskity ja rauhoitu, niin saat seisoa, katsele muualle ja juokse. Tämähän se pyörön perusidea on. Sisu hikosikin ihan kunnolla ja keuhkot kävivät jo vinkkaamaan pojalle, että joku muukin ratkaisu voisi olla kuin säntäily.

Sisu taisi talvella tullessa olla niin punkerossa kunnossa, ettei juoksu irronnut, sillä silloin se ei kertaakaan esittänyt sellaista laukkaa tai edes ravia kuin nyt. No, olenpahan sitten edes kuntouttanut ruunaa, jos ei muuta. Kun se lopulta malttoi seisoa ja pitää huomion minussa edes jonkin aikaa, ruvettiin testaamaan "kiinnittymistä" eli kuinka hyvin se malttoi seurata irrallaan kävellessä mukana. Ihan kohtuullisesti muutaman muistutuksen jälkeen. Siitäpä olikin hyvä laittaa narut päähän ja muistutella myötäämisestä eri suuntiin. Nyt alkaa vasenkin taipua!

Sen jälkeen siirryttiin kentälle talutusharjoituksiin. Tärkeinpänä treenasin pysähdys-peruutussarjoja. Sisu pysähtyy kohtuullisen hyvin taluttajan pysähtyessä (kävelen siis aina reilusti hevosen edellä naru löysänä ja hevosen tulee pitää naru samalla löysyydellä). Sen sijaan peruutus ei taas oikein meinannut löytyä. Alkuun käytin muistuttajana lippuraippaa (auton pitkä LA-antenni, jonka päähän on kiinnitetty muovipussin suikaleita) räpsäyttämällä sillä etusia kohti, jos pelkää nojaus ja askel taakse ei tuottanut peruutusaietta. Sitten vaihdoin lippukepin rapsauksen naruvyyhdin heilautukseen. Ennen pitkää sekin jäi pois, kun Sisu taas muisti, mitä nojaus taakse tarkoittaa. Sen on vaan opittava tarkkailemaan taluttajaa eikä marhailemaan omia polkujaan. Tämä ei tarkoita, että sen pitäisi silmä kovana tuijottaa taluttajaa, sen on vain oltava koko ajan kartalla taluttajan liikkeistä ja reagoitava niihin heti. Hevosen hoksottimilla se ei vaadi muuta kuin hieman keskittymistä ja halua. Sisulta puuttuu tällä hetkellä motivaatio tehdä niin, ihminen on sille verrattain yhdentekevä, koska se ei ole tottunut saamaan tukea hankalissa paikoissa tai huomautusta seuraamattomuudestaan.

Kun peruutukset sujuivat pysähtyessä, lähdettiin pienelle kävelylle, ensin pienen matkaa tielle ja sitten kierros pellon ympäri. Täälläkin aina välillä varmistin, että polle on henkisesti mukana pysähtelemällä ja peruuttamalla.

Näin ollaan siis varsatreeneissä ja näillä mennään pitkälti Sisuun viimeinen viikko täällä.

Murphyn laki iski taas

Päivä 51:
Aluksi taas kuolaimiin totuttelua, hieman alkaa, todella hitaasti tosin, hahmottua, miten kuolaimen paineesta pääsee eroon. Alan epäillä, että tiedän, mistä erinäiset ongelmat Sisun kanssa johtuvat. Se ei ole koskaan oppinut etsimään tietä ulos paineesta, sitä ei tunnu edes kiinnostavan moinen. Mieluummin vaan itsepintaisesti jäkittää vastaan ja sulkeutuu jonnekin mielensä syövereihini. Tämäpä selittäisi myös, miksi edistys alkuun näytti nopealta, mutta nyt takaiskuja tulee joka toinen kerta. Koulutuksessa on palattava aivan alkuun, siihen, mitä pikkuvarsana olisi pitänyt tehdä. Mutta nyt menen asioiden edelle - ensin on kerrottava tämänpäiväinen takaisku.

Kentällä tehtiin ensin narussa ympyrällä eri askellajit läpi. Laukka ei ottanut lähteäkseen, piti ottaa lippukeppi avuksi. Sittenkin jokainen laukannosto oli aluksi pelkkää  jänisloikkaa ja pukkia. Lopulta kunnolliset laukat löytyivät. Sitten tehtiin sama pitkillä ohjilla. Kun kaikki tuntui toimivan ja hevonen vaikutti navakasta tuulesta huolimatta aika rennolta, peruutettiin juontokaaren eteen ja valjastettiin. Peruutus ei ensin ollut osua kohdalleen, mutta onnistui lopulta. Palkaksi Sisu sai pienen leipämurun. En yleensä käytä ruokapalkkaa, mutta koska haluan Sisulle kärrikohelluksen jälkeen mukavia kokemuksia aisoista, käytän leipää hyvin pieninä paloina tarkasti harkiten. Lähdettiin ajamaan. Ihan pientä hätäilyä oli aluksi, mutta pysähdeltiiin ja rapsuteltiin ja tuttu pärähtely alkoi. Sitten vaihdoin suuntaa ja käännyttiin juuri siitä, missä tuuli pahiten riepotti aitanauhoja. Sisu ilmeisesti kavahti niitä, poukkasi laukkaan, jalka osui aisaan - ja taas alkoi pukkiriehuminen. Se sai tietysti takasen juontokaarren aisan yli, mikä lisäsi paniikkia, ja koska se ei osaa hakea ihmisestä turvaa, eikä etsiä paineesta vapautumista pysähtymällä, se vaan laukkasi ympyrää. No juontokaari on kevyt ja kääntyy näppärästi, joten oli helppo saada hevonen pysymään ympyrällä. Ennenpitkää se hieman rauhoittui ja lopulta pysähtyi sen verran, että sain sisäpuolen aisan irti. Kun siirryin ulkopuolella - jossa kinttu siis oli aisan väärällä puolella - Sisu ampaisi uudelleen liikkeelle, mutta nyt juontokaari kääntyi niin, että Sisu sai jalan oikealle puolelle ja toinen aisan kääntyi taakse sen verran, että koko vehje ikäänkuin roikkui vain toisella kyljellä. Tästä se olikin jo helppo pysäyttää ja purkaa toinenkin aisa irti. Sitten rauhoittelua, jonka jälkeen raahasin juontokaaren sivuun Sisun seuratessa vieressä.

Pikainen tarkistus osoitti sen, minkä riekkumista rauhoitellessa olin jo todennut: vasen takajalka oli hiertynyt auki useasta kohdasta. Ontumista ei kuitenkaan näkynyt, joten jatkettiin treeniä ohjasajolla pysäytellen usein, kunnes Sisu rauhoittui. Sitten taas yhden aisan harjoituksiin, joita tehtiin niin kauan, että Sisu taas muisti jutun ja alkoi hengittää normaalisti.

Valjaiden riisumisen jälkeen siivosin ja hoidin jalan varmuuden vuoksi pyörössä. Alun epävarmuuden jälkeen Sisu torkkui pestessäsi jalkaa. Seuraava treeni onkin sitten pesukarsinaan tutustuminen. Sen jälkeen mennään ihan varsatreeneihin - säkitetään eli totutetaan kaikenlaiseen, pressuista sateenvarjoihin ja keskitytään luottamuksen löytymiseen uudelleen. Hevosen koulutus kysyy kokolailla paljon hermoja ja kykyä aloittaa aina vain uudestaan. Totta vieköön varsa olisi helpompi koulutettava kuin 5-vuotias, jolla on jo juurtuneita käyttäytymismalleja.

Varmistelua varmistelun perään

Päivä 50:
Kuolaimiin totutus jatkuu. Sisu osaa olla todella kuuro kääntäville avuille, alaspäin hahmottuu hieman paremmin. Pitää vain olla sitkeä.
Kentällä myös ohjille herkistelyä, ohjasajoa, yhdellä aisalla ja lopulta juontokaari. Varmuuden vuoksi alkuun pysähdyksiä tiheään ja joka pysähdyksellä pikkuinen leipäpala. Sujui aivan kuin ennenkin, ei hätkyilyä. Lopulta mentiin ihan normaalisti. Myös peruutus "parkkiin" eli aisoilla kääntäen onnistui hyvin.
Sitten käytiin tutkimassa kärryä ja peruuteltiin kärryn aisoihin, leipäpalkalla kaiken varalta. Kun Sisu oli hyvin asioijen välissä, nostelin vielä aisoja ja tuupin niillä kylkiä, laskin aisat ja nostin ylös... Yhdessä kohtaa Sisua rupesi arveluttamaan ja se astui ulos aisoista. Kierrätin pari pientä ympyrää ja seisautin uudelleen aisojen eteen, kehuin ja rauhoitin. Sitten peruutettiin taas aisoihin, taas leipäpala ja talliin purkamaan.
Kyllä se siitä vielä...

Takaisin alkuun

Päivä 47:

Ennen kentälle menoa kuolaimet suuhun ekan kerran. Olipa ilme! Suu ammollaan Sisu käänteli päätään ja pohti, miten tähän tulisi suhtautua. Sitten varovasti suu kiinni ja maistelua. Työnsin pienen leipäpalan sekaan, siinäpä ruunalle dilemma!
Pyörössä palauttavaa treeniä, taivutusharjoituksia ja paljon naruavuille herkistämistä. Sisu on uskomattoman jäykkä niskastaan vasemmalle, suorastaan jäkittää vastaan. Lopulta kuitenkin löytyi pientä pehmenemistä. Sitten ohjasajoa, joka sujui mallikaasti. Käytiin kaikki askellajit läpi.

Päivä 48:
Kuolaimet suuhun taas. Tällä kertaa asia ei enää ollut niin ihmeellinen, joten kunhan suu vähän rauhoittui, laitoin ajo-ohjat kiinnii ja aloin opettaa kuolainapuja: kevyt veto suoraan sivulle toiseen kuolaimeen, odotetaan pään pientäkiin käännöstä vedon suuntaan ja välitön löysäys ja kehut. Toistoa ja puolen vaihtoa, kunnes reaktio on selvä. Tässä ei saa lisätä painetta eli vedon voimaa, koska muuten saadaan vaan "kovasuinen" eli huonosti opetettu hevonen. Sitten sama alaspäin. Tämä aiheutti, kuten yleensä, ensiin kokeilun, pääsisikö paineesta päätä nostamalla. Tähän ei reagoida, vaan löysäys tapahtuu vain oikeaan suuntaan tapahtuvasta pään liikkeestä. Näitä harjoituksia jatketaan, kunnes hevosen reaktio on halutun herkkä, suuri ja nopea. Vasta sitten päästään varsinaisesti ajamaan/ratsastamaan kuolaimella. Tänään siis tehtiiin vasta ensimmäinen esittelevä harjoitus.

Sitten valjaat selkään ja kentälle. Ensin ihan vaan narussa ympyräharjoitusta, sitten ohjasajoa. Käytiin myös läpi ohjalle myötäykset joka suuntaan ja ylimpien niskanikamien taivuttelua, ennen kuin laitettiin taas aisa kiinni.

Aisaharjoitusta tehtiin niin kauan, että rentoutumista ilmaiseva päristely alkoi. Harjoiteltiin myös pariin eri otteeseen juontokaareen peruutusta. Nostelin juontokaaren aisoja ja tönin niillä Sisua kaikkialta, minne yletyin. Siis kaikin puolin vahvistavaa myönteistä rauhallista treeniä.

Ruoka mentiin valjaiden riisumisen jälkeen syömään kuljetuskoppiin. Se olikin tällä kertaa pihalla, ei kentällä, joten ensin Sisun piti hieman miettiä tilannetta, varsinkin kun olin vielä laittanut erilaisen ruokakipon pikku ruokasatsin kanssa etupuomiin kiinni. Sitten se päätti kuitenkiin mennä tutkimaan tilanteen ja sai suullisen evästä ja pari heinänkortta. Peruutus pois ja uudelleen. Nyt se käveli epäröimättä sisälle ja antoi laittaa puomiin takana kiinni, ei tainnut edes huomata asiaa. Sitten se harkitsi ulos peruutusta ja tajusi puomin. Hetken se hieman painoi puomi vasten ja näytti harkitsevan ympäri pyörähtämistä, mikä tyssäsi naruapuun ja äänikomentoon ("et perkele kuvittele!"). Sitten se seisoi rauhassa ja odotti, että menin etuovesta ojentamaan täydemmän ruokakipon. Se malttoi myös rauhassa odottaa kipon tyhjennettyä, että meniin kopin taakse avaamaan puomin ja pyytämään ulos. Toisin sanoen lastaus ja purku onnistui hyvin yksin. Tätä on vaan vahvistetteva vielä jonkin aikaa, että siitä tulee rento ja varma itsestäänselvyys.

Päivä 49: lepopäivä

Melkein valmis katastrofi kärryjen kanssa!

Päivät 44-45: lepopäiviä

Päivä 46:

Välillä sitä saa kunnon muistutuksen siitä, että pitää tietää, milloin lopettaa. Suunnitellusta puolen tunnin treenistä tulikin kahden ja puolen tunnin treeni.

Uudet suitset päässä ja valjaat selässä mentiin Sisun kanssa kentälle tutustumaan kärryyn, tukevaan ja korkeaan Jelppariin, joka on todella turvallinen opetuskärry, kuten myöhemmin huomaamme. Aluksi Sisu sai nuuhkia kärriä, johon se oli jo tutustunut oriin perässä käsihevosena ollessaan. Kiipesin kärrin kyytiin ja pompin siinä, jotta saisin kaikki mahdolliset kolinat ja kitinät kuuluville. Menin hevosen paikalle aisojen väliin ja vedin kärryä Sisun kävellessä vieressä. Vieläkään ei tuntunut huolestuttavan ruunaa.

Ruvettiin harjoittelemaan aisoihin peruutusta, mikä on astetta vaikeampaa, koska aisat ovat kapeammalla kuin juontokaaressa ja nousevat kärriä kohti ilmaan. Jonkin aikaa pyörittyään Sisu onnistui saamaan takajalkansa aisojen väliin ja sai isot rapsutukset. Peruutustreeniä tehtiin jonkin aikaa, aina välillä pidettiin taukoa ja käytiiin ohjasajon perusteita ympyrällä, jottei homma rupea maistumaan puulta. Autoin Sisua sen verran, että kun se sai takajalat aisojen väliin, siirsin kärryn kohdalleen vetämällä. Tämä ei tuntunut haittaavan Sisua yhtään.

Nostelin aisoja ja heiluttelin niitä kyljille, ei näyttänyt vaivaavan. Tässä kohtaa iski se kiirehtiminen: päätin, että vaikkei avustajaa ole, niin eiköhän panna kärry kiinni ja katsota. Virhe. Ensimmäiset pari askelta ja pysähdys meni hyvin, taluttaen, ohjat huolellisesti käteen laskostettuna. Kehut ja uudestaan liikkeelle, siirsin ohjat maasta-ajoasentoon ja jäin sivulle. Hetken meni hyvin ja tein sen viimeisen virheen.

En pysäyttänyt ja purkanut, vaan rupesin hamuilemaan kameraa taskusta, luottaen siihen, että asia on mallillaan. Sillä hetkellä aisa otti Sisun lautaseen ja helvetti pääsi valloilleen. Sisu ampaisi laukkaan ja alkoi potkia aisoja oikein urakalla. Minä heitin ulko-ohjan löysäksi ja väänsin kaikin voimin sisäohjalla Sisua ympyrälle, jossain vaiheessa ulko-ohja putosi maahan ja laahasi perässä, mistä ei ollut vaaraa - siksi käytän kahden erillisen ohjan systeemiä. Onneksi ohjat olivat alhaalla palohakojen läpi eivätkä todellakaan setolkassa, muuten ei olisi ollut mitään keinoa kontrolloida kaahaavaa hevosta. Noin kolme kierrosta mentiin villiä pukkilaukkaa, mutta aisat olivat sen verran korkealla, ettei Sisu saanut jalkaa yli, vaikka hurjalta näytti. Sitten voimat loppuivat ja se jatkoi kierrosta ravissa. En tiedä, kuinka kauan se olisi siinä ravannut, minä sisäsohjassa sinnitellen ja äänellä rauhoitellen, mutta onneksi poikani sattui näkemään tilanteen ikkunasta ja tuli katsomaan, tarvitsenko apua. Sehän oli tervetullutta. Poika haki kuivaa leipää kourat täyteen. Hän näytti Sisulle leipiä ja vielä pari kierrosta ravattuaan Sisu seisahtui ja hölpätti huuliaan pyytäen ruokaa. Poika syöttämään leipiä ja minä purkamaan aisat nopeasti irti. Vielä vähän leipää ja rapsutuksia ja aisojen nostelua kyljille, ennenkuin talutin puuskuttavan ja hikisen Sisun ulos aisoista. Vielä peruuteltiin hetki juontokaaren aisoihin, joka sekin oli nyt aika kamala asia.

Sitten palattiinkin kuukausi taaksepäin koulutuksessa. Ensin ohjasajoa. Sisu oli sen verran hermona äskeisestä sinkoilusta, että hätäili siinäkin, mutta pian löytyi vanha tuttu rutiini. Sitten haettiin rekiaisa - vain yksi! - ja laitettiin taas kiinni sisäkyljelle. Muutama kierros ja suunnanvaihto, jolloin asia jäi ulkokyljelle. Taas se aiheutti ensin pienen syöksähdyksen, mutta palautui verrattain pian vanhaan kunnon kävelymoodiin. Sama toisella kyljellä, joka sujuikin paremmin. Sitten taas se hankalampi kylki. Kun vanha tuttu luottavainen ja rento Sisu palasi pärskähtelyn saattelemana, oli aika lopettaa. Valjaiden purku ja iso harjaus sekä kivennäiset tallissa toivottavasti myös auttoivat hermoja takaisin vanhoille raiteille.

Jälkikäteen on hyvä olla viisas ja sanoa, että mitäs kiirehdit. Ja pitäisi myös muistaa, että kouluttaja kouluttaa, joku muu dokumentoi. Huomion pitää olla hevosessa sataprosenttisesti. Toisaalta, ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Tilanne päättyi hallitusti ja Sisu oppi, että kärrystä ei pääse eroon kuin seisomalla, mikä on kaiken ajokoulutuksen perusta. Oli myös hyvä, että se tapahtui täällä, suljetulla alueella, ilman liikennettä, ulkopuolisia, muita hevosia jne, ja omistaja säästyi (toivottavasti) säikäykseltä, jonka tällainen kotioloissa aiheuttaisi. Nyt vaan on otettava ohjat kauniiseen käteen ja tehtävä lisää pohjustavia harjoituksia hyvin pikkuhiljaa edeten.

Sisulla on valtavan suuri ahtaan paikan kammo ja se on äärimmäisen herkkä kaikelle kosketukselle ja liikkeen rajoittamiselle. Vaikka se oli jo täysin hyväksynyt rekiaisan ja juontokaaren, kärryn aisa osui eri kohtaan ja se olikin taas aivan uusi asia. Siispä tätä siedätystä paljon lisää.

Rekiajoa ja ratsastusta

Päivä 43:
Aamu oli aurinkoinen, jos kohta tuulinen. Aloitettiin testaamalla uusia nahkaohjia, joiden todettiin soveltuvan ajoon myöhemmin ja tarvitsevan pehmitystä ennen Sisun kanssa käyttöön ottoa. Sitten vähän lanattiin ja lopuksi valjastettiin reen eteen. Loput videolla:

Lounastauon jälkeen aurinko oli mennyt pilveen ja tuuli yltynyt, mutta se tuntunut Sisua haittaavan, kun haimme sen päivän toiseen treeniin: ratsastus. Jälleen kerran, kertokoon video loput.

Palkaksi Sisu sai tehokkaan harjauksen ja kivennäiset talliin. Eiköhän poika ole ansainnut lepopäivän tai pari nyt. Pureskelkoon opin, sitten on hyvä jatkaa eteenpäin.