Murphyn laki iski taas

Päivä 51:
Aluksi taas kuolaimiin totuttelua, hieman alkaa, todella hitaasti tosin, hahmottua, miten kuolaimen paineesta pääsee eroon. Alan epäillä, että tiedän, mistä erinäiset ongelmat Sisun kanssa johtuvat. Se ei ole koskaan oppinut etsimään tietä ulos paineesta, sitä ei tunnu edes kiinnostavan moinen. Mieluummin vaan itsepintaisesti jäkittää vastaan ja sulkeutuu jonnekin mielensä syövereihini. Tämäpä selittäisi myös, miksi edistys alkuun näytti nopealta, mutta nyt takaiskuja tulee joka toinen kerta. Koulutuksessa on palattava aivan alkuun, siihen, mitä pikkuvarsana olisi pitänyt tehdä. Mutta nyt menen asioiden edelle - ensin on kerrottava tämänpäiväinen takaisku.

Kentällä tehtiin ensin narussa ympyrällä eri askellajit läpi. Laukka ei ottanut lähteäkseen, piti ottaa lippukeppi avuksi. Sittenkin jokainen laukannosto oli aluksi pelkkää  jänisloikkaa ja pukkia. Lopulta kunnolliset laukat löytyivät. Sitten tehtiin sama pitkillä ohjilla. Kun kaikki tuntui toimivan ja hevonen vaikutti navakasta tuulesta huolimatta aika rennolta, peruutettiin juontokaaren eteen ja valjastettiin. Peruutus ei ensin ollut osua kohdalleen, mutta onnistui lopulta. Palkaksi Sisu sai pienen leipämurun. En yleensä käytä ruokapalkkaa, mutta koska haluan Sisulle kärrikohelluksen jälkeen mukavia kokemuksia aisoista, käytän leipää hyvin pieninä paloina tarkasti harkiten. Lähdettiin ajamaan. Ihan pientä hätäilyä oli aluksi, mutta pysähdeltiiin ja rapsuteltiin ja tuttu pärähtely alkoi. Sitten vaihdoin suuntaa ja käännyttiin juuri siitä, missä tuuli pahiten riepotti aitanauhoja. Sisu ilmeisesti kavahti niitä, poukkasi laukkaan, jalka osui aisaan - ja taas alkoi pukkiriehuminen. Se sai tietysti takasen juontokaarren aisan yli, mikä lisäsi paniikkia, ja koska se ei osaa hakea ihmisestä turvaa, eikä etsiä paineesta vapautumista pysähtymällä, se vaan laukkasi ympyrää. No juontokaari on kevyt ja kääntyy näppärästi, joten oli helppo saada hevonen pysymään ympyrällä. Ennenpitkää se hieman rauhoittui ja lopulta pysähtyi sen verran, että sain sisäpuolen aisan irti. Kun siirryin ulkopuolella - jossa kinttu siis oli aisan väärällä puolella - Sisu ampaisi uudelleen liikkeelle, mutta nyt juontokaari kääntyi niin, että Sisu sai jalan oikealle puolelle ja toinen aisan kääntyi taakse sen verran, että koko vehje ikäänkuin roikkui vain toisella kyljellä. Tästä se olikin jo helppo pysäyttää ja purkaa toinenkin aisa irti. Sitten rauhoittelua, jonka jälkeen raahasin juontokaaren sivuun Sisun seuratessa vieressä.

Pikainen tarkistus osoitti sen, minkä riekkumista rauhoitellessa olin jo todennut: vasen takajalka oli hiertynyt auki useasta kohdasta. Ontumista ei kuitenkaan näkynyt, joten jatkettiin treeniä ohjasajolla pysäytellen usein, kunnes Sisu rauhoittui. Sitten taas yhden aisan harjoituksiin, joita tehtiin niin kauan, että Sisu taas muisti jutun ja alkoi hengittää normaalisti.

Valjaiden riisumisen jälkeen siivosin ja hoidin jalan varmuuden vuoksi pyörössä. Alun epävarmuuden jälkeen Sisu torkkui pestessäsi jalkaa. Seuraava treeni onkin sitten pesukarsinaan tutustuminen. Sen jälkeen mennään ihan varsatreeneihin - säkitetään eli totutetaan kaikenlaiseen, pressuista sateenvarjoihin ja keskitytään luottamuksen löytymiseen uudelleen. Hevosen koulutus kysyy kokolailla paljon hermoja ja kykyä aloittaa aina vain uudestaan. Totta vieköön varsa olisi helpompi koulutettava kuin 5-vuotias, jolla on jo juurtuneita käyttäytymismalleja.