Vauhtia pyörössä

Päivä 52:
Tänään aloitettiin siis tutustumalla pesukarsinaan. Sehän on outo ja pelottava paikka kaikuvine sementtiseinineen ja -lattioineen, joten annoin herran harkita kynnyksellä tovin. Aika pian se uskalsikin tulla sisään (minun pesukarsinani on kirjaimellisesti karsina, erillinen oma huone, josta ikkuna ulos ja umpinaiset ovet kahteen suuntaan, oriin pihattoon ja valjastukäytävälle). Toisin kuin ponini, Sisu ei pitänyt viemäriä hevosia nielevänä kuiluna. Varmuuden vuoksi käveltiini pari kertaa sisään ja ulos, ennenkuin suljin oven ja ryhdyin kuuraamaan hiertynyttä kinttua sienellä. Näin ensimmäisellä kerralla en vielä tutustuttanut letkuun - tai oikeastaan suihkuun, sillä minulla on hanassa pitkä suihkupäinen letku.

Päivän varsinainen treeni tapahtui pyöröaidassa. Olikiin sopivasti navakan tuulinen päivä ja Sisu sen mukaisesti aika hermona. Päästiin siis kunnolla tuumaamaan elämän perusasioita: keskity ja rauhoitu, niin saat seisoa, katsele muualle ja juokse. Tämähän se pyörön perusidea on. Sisu hikosikin ihan kunnolla ja keuhkot kävivät jo vinkkaamaan pojalle, että joku muukin ratkaisu voisi olla kuin säntäily.

Sisu taisi talvella tullessa olla niin punkerossa kunnossa, ettei juoksu irronnut, sillä silloin se ei kertaakaan esittänyt sellaista laukkaa tai edes ravia kuin nyt. No, olenpahan sitten edes kuntouttanut ruunaa, jos ei muuta. Kun se lopulta malttoi seisoa ja pitää huomion minussa edes jonkin aikaa, ruvettiin testaamaan "kiinnittymistä" eli kuinka hyvin se malttoi seurata irrallaan kävellessä mukana. Ihan kohtuullisesti muutaman muistutuksen jälkeen. Siitäpä olikin hyvä laittaa narut päähän ja muistutella myötäämisestä eri suuntiin. Nyt alkaa vasenkin taipua!

Sen jälkeen siirryttiin kentälle talutusharjoituksiin. Tärkeinpänä treenasin pysähdys-peruutussarjoja. Sisu pysähtyy kohtuullisen hyvin taluttajan pysähtyessä (kävelen siis aina reilusti hevosen edellä naru löysänä ja hevosen tulee pitää naru samalla löysyydellä). Sen sijaan peruutus ei taas oikein meinannut löytyä. Alkuun käytin muistuttajana lippuraippaa (auton pitkä LA-antenni, jonka päähän on kiinnitetty muovipussin suikaleita) räpsäyttämällä sillä etusia kohti, jos pelkää nojaus ja askel taakse ei tuottanut peruutusaietta. Sitten vaihdoin lippukepin rapsauksen naruvyyhdin heilautukseen. Ennen pitkää sekin jäi pois, kun Sisu taas muisti, mitä nojaus taakse tarkoittaa. Sen on vaan opittava tarkkailemaan taluttajaa eikä marhailemaan omia polkujaan. Tämä ei tarkoita, että sen pitäisi silmä kovana tuijottaa taluttajaa, sen on vain oltava koko ajan kartalla taluttajan liikkeistä ja reagoitava niihin heti. Hevosen hoksottimilla se ei vaadi muuta kuin hieman keskittymistä ja halua. Sisulta puuttuu tällä hetkellä motivaatio tehdä niin, ihminen on sille verrattain yhdentekevä, koska se ei ole tottunut saamaan tukea hankalissa paikoissa tai huomautusta seuraamattomuudestaan.

Kun peruutukset sujuivat pysähtyessä, lähdettiin pienelle kävelylle, ensin pienen matkaa tielle ja sitten kierros pellon ympäri. Täälläkin aina välillä varmistin, että polle on henkisesti mukana pysähtelemällä ja peruuttamalla.

Näin ollaan siis varsatreeneissä ja näillä mennään pitkälti Sisuun viimeinen viikko täällä.