Pakkasaurinkoa

Aika palailla treenin pariin "sairaslomalta". Ensin vuoltiin kaviot. Se olikin sitten ensimmäinen kerta, kun ihan kunnolla vuolin itse. Muuten meni aika hyvin, mutta ensimmäisen takajalan kanssa meinasi mennä pyörimiseksi. Poika olisi ilmeisesti halunnut nähdä, minne menin ja mitä puuhaan. Silloin taas tietysti pystyssä pysyminen ja jalan ilmassa pitäminen muuttui haasteelliseksi. Muutaman kerran piti oikaista ja osoittaa oikea seisomisasento, sitten saatiin lopulta runsain kehuin ja rapsutuksin kinttu vuoltua, tai siis ainakin säde. Toinen takanen menikin sitten loistavasti, poju seisoi kuin patsas. Taisi siis mennä jakeluun, mitä halusin. Ihan kunnolla sain vuoltua vain etuset, jotka olivatkin jo lähteneet vähäv repeämään (taipumusta leviämiseen). Takaa tyydyin saamaan vain säteet kuntoon, sillä pakkasta oli parikymmentä astetta eli kaviot kivikovassa jäässä, jota ei meinannut irti saada, näpit hiukka kohmeessa, ja kädessä niin paksut hanskat, että vuolupuukosta sai otteen vain nippanappa. Joku leudompi päivä jatketaan.

Sitten sovitettiin länkiä. Huomasin nimittäin yhdet aika pienet seinällä roikkumassa. Niistä kun vaihtaa harjustimen ja rinnustimen ja laittaa patjan, niin saattaapi olla Latelle melkein hyvät. Ainakin niillä saa alkuopetuksen tehtyä. Kuvassa toki aika kamalasti roikkuvat vielä.

Ja lopulta päästiin pyöröön. Aika mallikkaasti sujui. Luoksetulo alkaa olla automaattista, sitä haluan tällä hetkellä vahvistaa. Ja talvikarvan irtoamisen aiheuttama kutina auttaakin mukavasti, on niin ihana tulla mamman luokse raaputettavaksi.

Tehtiin myös hieman narussa isoa ympyrää kentällä. Ravi sujuu hienosti, mutta laukkapyyntö sai aluksi pojan hermostumaan. Se suoritti jonkinlaisen balettipiruetinkin kahdella jalalla, taitavasti tosiaan, kun narukin siististi kääntyi pään yli pyörähdyksessä. Sitten Late olikin vähän aikaa hämillään, että mites sitä nyt näin. Rauhoitin ensin rapsutuksella, sitten otettiin puolikkaita kierroksia käyntiä ja lopulta pieniä ravipätkiä (nyt oikein siivolla jogilla) ja sitten uudestaan laukkapyyntö. Nyt onnistui puolikas kierros kauniisti kaahamatta. Isot kehut ja rapsutukset siitä hyvästä. Ja sama uudelleen toiselle puolelle. Ja tätä toistettiin muutama kerta. Siihen olikin hyvä lopettaa. Vielä raaputusta parhaista paikoista ja sitten laitumeen ponien luokse. Palkaksi vielä hiukan kerppuja laitumeen: horsmaa, haapaa ja siankärsämöä.

Toipilasaika

Tasan viikko ruunauksesta Laten esinahka oli jonkin verran turvoksissa, mutta varsa ei vaikuttanut kovin kipeältä. Koska olin ollut itse vuoteenomana kunnon flunssassa oikeastaan sunnuntaista lähtien, en ollut edes kyennyt seuraamaan sen liikkumista. Epäilin kuitenkin, että ponit olivat lähinnä seisoneet paalin vieressä ja käyneet kerran pari päivässä juomassa ja pötköttelemässä pihatolla. Niinpä ollessani itsekin toipilaana ja sen verran tolpillani, että pikkuisen kävelyn pystyin jo tekemään, hain varsan mukaan ja köpöttelimme hieman tiellä porukassa, koira, minä ja Late. Otin varmuuden vuoksi pari kuvaakin jalkovälistä ja lähetin eläinlääkärille, vaikka en nyt oikeasti ollut kovin huolissani.

Vastaus viipyikin lauantaihin asti, mutta oli mukava. Parantuminen hyvää ja turvotus normaalia liikunnan vähyyden huomioiden. Kävelylenkin jälkeen Late innostui itsekin hiukan heilumaan ponien kanssa ja seuraavana aamuna turvotus olikin jo laskenut silmin nähden.

Lauantaina - puolitoista viikkoa operaatiosta - turvotusta ei ollut enää laisinkaan. Kävimme pienen metsäkävelyn pikkuisen kanssa. Poju olisi vain koko ajan seuraa vailla. Takaisin laitumeen viedessä se jää rapsutettavaksi ja seuraa takaisin portille, jää roikkumaan portille ihan sen näköisenä, että olisi ollut kivaa tehdä enemmänkin yhdessä. No, parempi niin kuin toisin päin. Viikon päästä on talviloma - jospa ehtisi seurustellakin.

yksi vuorokausi ruunauksesta

Ei juuri lainkaan turvotuksia. Poju liikkuu normaalisti ja vaikuttaa kaikin puolin olevan ok. Antibiootti meni illansuussa hienosti, vaikka aika järkyttyneeltä Late vaikutti tajutessaan, miten pahanmakuista se suuhun työnnetty mönjä oli. Hetken maistui ruokakin ihan kakalta... Mutta söipä kuitenkin. Onneksi on viikonloppu alkamassa, joten aamulääkkeetkin ehtii antaa ihan rauhassa. Jalkovälin sain tutkia hyvin pojun syödessä, ei mitään arkomista.

Orista ruunaksi kotona

Eilen käytiin koiran kanssa taas kävelyllä, sillä ajatuksella, että koulutus saattaa jäädä pikkutauolle. Eläinlääkäri nimittäin soitti ja ilmoitti saapuvansa tänään kovasti odotettua salvomista tekemään.

Ja tänään sitten tosiaan pallit lähti. Homma hoitui pesukarsinassa irrallaan seisoen. Eläinlääkäri kysyi, miten se suhtautuu piikkeihin. Totesin, ettei yksikään eläinlääkäri vielä ole saanut sitä reagoimaan mitenkään - ja niinhän se meni nytkin. Kyllä oli tohtori tyytyväinen. Poju oli vain kaatua pian rauhoitteen saatuaan, mutta lopulta saatiin jalat järjestykseen. En ole kyllä ennen noin kovasti joutunut hevosta kannattelemaan, suurimman osan operaatiota sen pää roikkui minua vasten tai sitten kannattelin kaulasta. Jalat tuntuivat olevan keitettyä makaronia. Todettiin, että sillä on varmaan rauhoitusainetta veressä ihan luonnostaankin, kun varovaisella annostuksellakin meni niin veteläksi 😉

Itse operaatio sujui hyvin ja nopeasti, Pekka Kokkola todella osaa asiansa. Reiät hän tikkasi kiinni ja poisti hieman kalvoja, jotta nesteet pääsevät valumaan kunnolla pois. Sitten vain siivottiin, lääkittiin ja tehtiin "paperityöt". Sillä välin Latekin alkoi jo sentään heräillä ja pääsi pienen kunniakierroksen jälkeen pässien luokse karsinaan yöksi. Muutaman tunnin päästä alkuillasta käytiin parinkymmenen minuutin kävelyllä, ettei vaan tule tukkoja. Sitten viimein kaurat ja heinät eteen. Jo oli aikakin, tuumi vaavi. Aamulla sitten jo ponien luo pihattoon. Eläinlääkärin mukaan pihattohevoset toipuvat nopeimmin. Saavat luonnollista liikettä omaan tahtiin, niin pysyvät turvotukset pieninä.

Viimeiset hetket orina.

Ja tästä eteenpäin ruunana

Kylläpä nukuttaa, onneksi voi nojata ovenkarmiin.

Aisa poikki!

No niin, pitihän se takaiskukin kokea. Tänään harjoiteltiin ensimmäistä kertaa aisan vetämistä ulkokyljellä. Aloitettiin tietysti ensin sisäkyljellä ja hyvin meni, Sitten tehtiin pieni pätkä ulkokyljellä ja varsahan tietysti jähmettyi ensimmäisestä kunnollisesta jalkakosketuksesta. Sepä hyvä. Kehuin ja seisottiin ja pohdittiin. Sitten jatkettiin ja taas pysähdyttiin. Ja sama toiselle puolelle. Vasen kylki olikin hankalampi. Piti vähän nostella kinttua ja kummastella. Pieni sätkykin tuli, mutta kun saimme pyörittyä niin, että olin taas aisan kanssa samalla puolella, kaikki oli hyvin. Uusiksi pikkuhiljaa kylkeä vaihtaen. Edelleen piti nostella jalkaa, ei kuitenkaan potkinut, sillä aisa mukavasti siirtyi kauemmas, kun jalalla siirsi. Ja sitten aisa pois ja puolen vaihto taas. Nytkin aloitettiin taas ensin sisäpuolelta ja vaihdettiin suoran kautta kylkeä.

Mutta sitten. Kakara yritti taas nostaa jalkaa ja siirtää pakolla aisaa. Lumen alla olikin paakkuinen  kohta ja aisa ei siirtynytkään, vaan varsa sitten kamppasi itsensä sillä ja kaatui suoraan takareisi aisalle. Kuului vain RÄKS ja aisa oli poikki. Varsa ponkaisi ylös ja lähti kiertämään minua. Sain sen pysäytettyä ja rauhoitettua, valjaista roikkuva metrin pätkä hieman hirvitti. Aisan pätkä irti ja eikun tutkimaan vauriot. Ei näyttänyt mitään löytyvän. Varmuuden vuoksi taluttelin hetken ja sivelin moneen kertaan jalat läpi. Ei mitään. Sitten vähän naruympyrää. Vasemmalla ympyrällä Late jonkin aikaa huolestuneena kääntyili katsomaan ulkokylkeä, mutta aika pian rauhoittui. Otin valjaat pois ja tehtiin vielä vähän narutyöskentelyä, ympyrällä sekä ihan perus väistöharjoituksia. Sitten vielä totutin uudestaan aisan kosketukseen takakintussa. Kuten arvata saattaa, alkuun tuli jalan nostelua aika tavalla, ei kyllä vieläkään yritystäkään potkaista. Rupesin opettamaan, että kun aisa painaa jalkaa, sitä jalkaa voi siirtää pois paineesta. Täytyy opettaa tuota näemmä järjestelmällisesti tästä eteenpäin. Ongelma on tietysti se, että jos minulla on vain talutusnaru, pysäyttäessä tulee väistämättä pyydettyä nenää sisäänpäin, jolloin takapää pyrkii ulos. Ratkaisu? Kaipa pitää vahvistaa ohjasajoa vielä, jotta uskallan seuraavan aisatreenin tehdä ohjilla. Silloin voi aina kääntää varsan niin, että aisa tulee sisäpuolelle. Näin olisi ehkä ollut syytä tehdä jo. Jälkiviisas se vasta on viisas. Lopuksi joka tapauksessa vedin vielä aisaa varsan vierellä taluttaessa. Ei mitään reaktioita. Tai no, Late haukotteli kyllä kovasti...

Laitumessa alkoi taas armoton ponien höykkyytys, joten voinen uskaltaa uskoa, että kolarista selvittiin aineellisin vahingoin. Huh. Pitää ruveta tekemään Hipille uutta aisaa, sillä kuukauden päästä on työajokurssi...

Ihana talvipäivä!

Viikolla käytiin yksi metsäkävely pimeällä, joten tälle viikolle tänään tuli Latelle oikeastaan jo toinen treeni.
Aurinko paistoi ihanasti ja pakkasta reilut kymmenen astetta. Pakko oli ehtiä edes pikkutreeni, vaikka päivä meinasikin upota kokonaan kanojen pakastamiseen.
Late oli päässyt aamulla ponien kanssa taas pitkästä aikaa laitumeen, joten pahin höyry oli sopivasti jo päästetty. Ensin soviteltiin taas loimea, se lähtee huomenna valjassepälle muokattavaksi.

Viime aikoina on taas päässyt vähän unohtumaan kiinni sidottuna seisomisen harjoittelu, joten otettiin tänään sekin ohjelmaan. Hiukan vain seisottiin ja pidettiin tylsää ja nosteltiin hiukan kavioita.

Sitten käytiin kokeilemassa samaa ulkona pikkutallin seinällä. En tosin ole vielä koskaan sitonut oikeasti siellä kiinni, naru on vain pari kertaa kierretty renkaan ympäri, joustaa mutta jarruttaa, jos jokin hätä sattuisi tulemaan. Pidän itse kiinni narun päästä tietysti tässä vaiheessa.

Vähän harjoiteltiin myös paikallaan odottamista pihalla ihan irrallaan eli lännenratsastuksen "ground tie". Pikkaisen teki miele käydä nuuhkimassa vähän siellä ja täällä, mutta kävin vaan aina hakemassa takaisin lähtöruutuun. Siitä se pikkuhiljaa...

Lopulta mentiin pyöröön ja tehtiin hyvin lyhyt ja kovin ilahduttava harjoitus. Late pysähtyi ja kääntyi tulemaan luokse heti ensimmäisellä pysäytysyrityksellä ja toisti saman kauniisti kolme neljä kertaa. Siitä ilosta lopetin siihen - reilun viiden minuutin pätkä siis kaikkiaan. Ja eikun takaisin laitumeen. Siellä odottikin päivän tärkein työ: lihavien ponien liikkuttaminen.