Muutto: blogi uuteen osoitteeseen

Rakentelin tänään uudet nettisivut toiminimelleni ja päätin siirtää tämän blogin sinne, kaksi kärpästä yhdellä iskulla niin sanoakseni.
Käykääpä katsomassa. Hitusen keskenhän raksa vielä on, mutta pääasiat löytyvät jo.

http://www.vilkkoni.fi

Moppi ja muuta sekalaista

 Tässä välissä on sovitettu sidepull-suitsia käyty tiellä kävelyllä ja  selvitty juhannuksen myrskytuulista.

Tänään laitettiin niskaan länget ja ajettiin pitkillä ohjilla. Sitten huomasin kentän reunalle tuomani tallista löytyneen vanhan mopin ja leikin vähän sillä. Ihan näppärä kärpäshuiska, mutta toinen pää sopi kyllä ihan oikeisiin hommiin. Sillä oli kätevä simuloida aisaa taluttaessa myös ulkokaarteella. Kohta päästään taas nimittäin aisatreeneihin, jotka ovat vähän jääneet muissa hässäköissä tauolle.

Kerran opittu, aina opittu

Päivitykset alkavat olla jo jatkuvasti myöhässä, kiirettä pitää "lomalaisella". Kesäloman ensimmäiset pari viikkoa menivät pääasiassa kasvimaan kimpussa. Kun kylvöt ja istutukset viimein olivat valmiit, käytiin eilen taas pitkästä aikaa ruunien kanssa kentällä. Laitoin Latelle vaunusilat selkään, sillä ponivaljaisiin se ei enää mahdu. Ohjasajo sujui tauonkin jälkeen ihan rutiinilla, otettiin ekat laukatkin ympyrällä erittäin hallitusti. Kokeiltiin myös kartioiden pujottelua, aika mukavasti meni sekin. Sitten oltiin Sisun turvana suihkuharjoituksissa, kun juolahti mieleen, että Latehan voisi käydä lammessa kahlaamassa. Viime kesänähän se käytiin Hipin johdolla katsastamassa, juuri kun kylmät sateet alkoivat, eikä siellä sitten sen koommin muistaakseni ole käyty. Heitin siis kengät pois ja kahlasin edeltä malliksi. Latehan käveli jotakuinkin samantien perässä veteen, Sisun katsellessa turvallisen etäisyyden päästä moista uhkarohkeaa touhua. Kahlailtiin hetki Laten kanssa edestakaisin ja mentiin sitten hakemaan Sisu lähemmäs. Ei Sisu uskaltanut jalkaa kastaa, mutta nuuhki sentään. Aikaa ei ollut isompaan harjoitteluun, mutta onpahan alkuun laitettu. Late oli kyllä supersöpö: kun pyysin Sisua luokse, Late tuli aina vaan lähemmäs, vaikka jo vierekkäin seisottiin, lopulta sen pää oli minun mahassa kiinni ja ilme sanoi että tämän lähemmäs en enää pääse...

Kuivuus ja ötökät kiusana

Ennätyksellinen toukokuu vaikeuttaa hevosenpitäjän elämää: kolmeen viikkoon ei ole satanut tippaakaan ja helle piinaa. Siispä kaikkia pistäviä ja purevia hyönteisiä on riittämiin ja laitumet loppuunkaluttuja, kun heinä ei kasva.

Helle ja ötökkämäärä ovat vähän syöneet koulutusintoa ja opettajan kiireisin aika koulujen loppumisen alla on varmistanut, ettei oikeastaan ole ollut aikaakaan.

Koulun kevätjuhla oli eilen ja ensimmäistä vapaapäivää juhlittiin Laten pyöröaitatreenillä. Lisäksi harjoiteltiin taas talutuksessa ravaamista, se edelleen Latesta tosi stressaavaa ja vaikeaa, mutta paremmin menee koko ajan.

Sitten käytiin suihkussa ja sehän olikin jo oikeastaan aika mukavaa, kun tyhmä emäntä älysi laittaa termostaatin 36 asteeseen kahdenkymmenen sijaan. Jalkojen huuhtelu kaivokylmällä ei sitten ollut kiva idea ollenkaan. Onkohan joku vähän herkkänahkainen? ☺️

Sitten harjoiteltiin vähän odottamista, kun Sisukin opetteli suihkuttelua. Odotellessa tuli punottua pojun tukka letille ja siitähän piti saada kuva, suihkunraikkaasta söpöläisestä.

Lämpöaalto

Kuva: Outi Tikkanen

Kevät, melkein kesä, tuli yhtäkkiä. Lauantaina oli vielä viileää ja tuulista, Latellakin oli kentällä vauhti päällä. Komeaa laukkaa tuli irtoharjoituksessa, luoksetulo ei niinkään maistunut. Naruympyrät ja ohjasajo kyllä sujuivat. Sisu sai pyörötreeniä vieressä ja siihen häiriöön tottuminen vei hetken myös.
Sunnuntaina oli sitten lämmin, Laten mielestä helle. Se kyllä näkyi, askel painoi kovasti. Samaisten harjoitteiden lisäksi kokeilin myös jakkaralle nousua ja lopulta nostin jalkaakin selän päälle, kun ei varsa ollut tästäkään kokeilusta moksiskaan.
Kiinniantaminenkin rupeaa sujumaan pehmeämpään riimuun vaihdon ja parin leipäpalaharjoituksen jälkeen. Pieni lisävaikeus noissa leipäharjoituksissa on kovin innokas toinenkin osallistuja - Sisu. Ja koska Sisulle pitää sanoa aika napakasti, ettei tarvitse tunkea, herkkäsieluinen Late ottaa siitä helposti itseensä. Edetty on kuitenkin.
Tässä videota eilisen (sunnuntain) "parhaista paloista". Treeni kesti kokonaisuudessaan puolisen tuntia, eli kestävyyttä on ruvettu jo rakentamaan niistä 10 minuutin pätkistä huomattavasti.

Molempina päivinä ruunatkin pääsivät viimein rajatulle laidunkaistaleella maistelemaan vihreää. Ja samalta mättäältähän se pitää syödä.

Takaisin rytmiin perustreeneissä

Taas viikonloppu takana. Molempina päivinä otettiin Late ja Sisu yhdessä kentälle. Tai tarkemmin ottaen Sisu meni kyllä molempina päivinä suoraan pyöröön, koska elämä nyt vaan niin pelottavaa. Lauantaina Latekin esitti jotakuinkin ensimmäistä kertaa jousenjännettä. Kasvimaalla savusivat risunpolttonuotion jäänteet ja se olikin uusi ja pelottava asia. Pitkällä narulla tehtiin sitten ympyröitä suuntaan ja toiseen melkein kymmenen minuuttia ravissa, ennenkuin alkoi käynti ja seisominen luonnistua. Sitten se vaan yhtäkiä rauhoittui ja päästiin rapsuttelemaan ja kävellä köpöttelemään vanhaan malliin. Kun Sisukin oli löytänyt sisäisen rauhan pyörössä, käytiin pienellä kävelyllä tiellä. Lopulta mentiin vielä porukalla harjaushommissa tallikäytävällä. Late sai seisoa pesukarsinan puolella ja Sisu käytävällä. Siellä Late seisoikin todella mallikelpoisesti, paljon paremmin kuin käytävällä. Loppupuolella alkoi kuitenkin tulla tylsää ja piti vähän tutkia kaikkea mihin turpa yletti.

Mitäpä räpelsit, saat sen sitten kyytiin.

Sunnuntaina oli navakka tuuli, joten oli selvää että kävelylle ei mennä. Sisu pyöröili taas. Late oli ihan normi, joten päästiin pienen naruharjoittelun jälkeen ohjasajoakin taas muistuttelemaan. Hyvinhän tuo tietysti muisti, vaikka viime kerrasta on jo aikaa. Sen sijaan se, mitä jatkossa ruvetaan harjoittelemaan, on kiinni antaminen tarhassa. Jostain syystä (ilmeisesti se silmäkulman reiän hoitelu) Late on ruvennut viime aikoina lähinnä väistelemään ja tänään koitti piiloutua pihattoon. Tätä siis vain silloin, kun minulla on naruriimu mukana. Ja vieraille se ei anna ollenkaan kiinni. On siis ruvettava hoitamaan tämä ongelma mitä pikimmin.
Tänään päätin myös vaihtaa "kovan" naruriimun pehmeään, sillä herra herkkänahka tuntuu hieman häiriintyvän tuosta kovemmasta, hankailee usein päätään jalkoihinsa, varsinkin, jos on joutunut ottamaan hitusen napakammin kiinni. Hankintalistalla on ohjalenkillinen riimu tai vastaava.

Eroharjoituksia

Eilen ehdittiin tarhojen siivouksen lomassa sen verran harjoitella, että molemmat ruunat kävivät yksinään käytävällä hoidettavana toisen jäädessä tarhaan. Molemmat huutelivat tarhaan jäädessään, mutta olivat muuten aika rauhallisia. Latella oli enemmän keskittymisvaikeuksia käytävällä, ei oikein malttanut olla paikoillaan harjatessa. Selvästi harjoiteltava vielä lisää. Sisu seisoi käytävällä hyvin myös kavion vuolun ajan. Takaa juossut kissa sai vain pienen paikallaan loikkimiskohtauksen aikaiseksi. Sen sijaan tarhaan jääminen oli pelottavampaa, vaikkei se siellä juuri juoksennellut. Puuskutti vaan aika stressaantuneesti, kun palautimme Latea tarhaan. Siis tuplasyy harjoitella Laten kanssa yksin lähtemistä.

Annas kun setä näyttää

Ihanaisen kirkkaassa ja lämpimässä kevätauringossa sai tänään harjoitella. Ja koskapa sattui niin mukavasti, että paikalle osuivat yhtäaikaa uusi tallin hengetär Jenni että Sisun omistaja Outi, saimmekin aikaan hienon harjoituksen. Late meinasi tosin, että mikään vieras ei kyllä hänelle riimua laita, eikä tarkemmin mietittynä mammakaan. Äkkiäpä se kuitenkin uskoi, ettei auta temppuilu. Ensin mentiin kentälle. Sisusta oli niin pelottavaa mennä etummaisena, varsinkin kun etupihalla oli käynnissä autonpesu ja takimmaisena tuli pelottava ori, että Late piti viedä edeltä. Kentällä iste kukin teki perustalutusharjoituksia ja sitten vaihdettiin vielä Jenni Ömpän naruun, että pääsin itse pyörittämään Latea ympyrällä. Oli ehkä syytäkin, sillä pientä teinioikkuilua oli aluksi.

Kun rypyt oli oiottu, lähdettiin Ömppä ja Jenni johdossa tielle kävelylle. Se olikin Sisu-rassusta niin jännittävää, että piti yrittään oman mamman olkapäähän kiinni. Puutuin parin sadan metrin päästä asiaan ja vaihdoimme taluttajia. Yksi tiukan selkeä ohje narulla Sisulle ja johan poika tokeni. Takaisin omien hevosten seuraan ja molemmat toimivat hyvin siitä eteenpäin. Late nyt hiukan haahuili sinne ja tänne - hän on vielä sen verran vauva, että kun pää kääntyy jonnekin, etujalat seuraavat perästä. Merkkiläjän poju tekin hienosti ojan reunalle ja lätäkön läpi kävelykin onnistui ihan huomaamatta. Loppumatkasta Sisukin rauhoittui jo niin, että ilman mitään hätäilyä jäi porukasta jälkeen ihan reilusti. Ömppä taas marssi torkuksissa tai nuuski maata kuin paraskin ajokoira- pari kertaa vain mulkaisi Latea sen näköisenä, että lähempi tuttavuuden teko olisi kiinnostanut. Ei haitannut karavaani yhtään, paitsi pihaan kääntyessä piti jäädä varmistamaan, että lauma varmasti marsii perästä eikä lähde kylille.

Tallilla Ömpeli pääsi (joutui?) takaisin tarhaan, Late ja Sisu valjastuskäytävään harjattavaksi ja kavion vuoluun. Sitten tehtiin vielä yksi tärkeä harjoitus: autoon tutustuminen. Jenni ajeli pihatietä edestakaisin ja me seisoimme hevosten kanssa sitä ihmettelemässä. Kerran pyysin kohdalle pysähtyessä soittamaan torvea. Laten reaktio oli mennä tutkimaan konepeltiä (Mistä se oikein kuului?), maistaa vähän sivupeiliä ja työntää turpa ikkunasta sisään, kun huomasi viimein kuskin. Sisu oli varautuneenpi, mutta aika rauhallinen. Lopulta mentiin vielä kentälle. Jenni ajoi autolla ympäri kenttää ja me kävelimme vastaympyrää hevosten kanssa keskemmällä. Laitettiin autoradiokin pauhaamaan, että oppivat kohtaamaan perjantai-illan nuorisoautojakin. Kerrassaan hienosti käyttäytyivät hepoiset. Mahtavaa, kun saa tällaisia apujoukkoja koulutukseen!

Sisu ja Late ne yhteen soppii

Kuva: Outi Tikkanen

Sisu ja Late siis pääsivät yhteen pääsiäisenä ja yhteiselo on lähtenyt alkuun mainiosti. Pojat ovat olleet varovaisia ja vieraskoreita. Näyttää siltä, että Late on ottamassa jonkinlaista johtajan asemaa, Sisu on niin tottunut olemaan pahnanpohjimmainen, että se kiltisti väistää, kun Late peruuttelee sen pois heinäverkolta samalla tavalla kuin Hakkerinkin. Viime lauantaina, eli noin viikon tutustumisen jälkeen, otettiin pojat ensi kertaa yhdessä "kouluun" kentälle. Tehtiin molempien kanssa ihan perustalutusharjoituksia ja käveltiin sitten pellon ympäri pieni kävely. Sen verran asia Sisua jännitti, että pellolta pois tullessa päristeli äänekkäästi jännityksen purkautuessa - eihän tämä nyt tämän pahempaa ollutkaan. Sunnuntaina kenttä oli sulanut sen verran (kiitos Ömpän ja lanan), että tehtiin myös hieman ympyrällä töitä. Ja sitten käytiin metsälenkki. Hyvin kulkee Sisu toisen perässä, mitä nyt hiukan kiirehtii, ettei vaan jää joukosta. Lopuksi käytiin vielä käytävällä harjaamassa - molemmat seisoivat aika mukavasti irrallaan nenätysten, toki reilun metrin "hajuraolla". Ensi viikonlopun ohjelmassa onkin sitten yksin tarhaan jäämisen harjoittelu! Siihen mennessä tarhan pohja on toivottavasti jo jäätön, joten ei pitäisi olla suurta vahinkoriskiä.

Kuva: Outi Tikkanen

Luottamuksesta ja säikähtämisestä

Äskettäin eräässä seuraamassani  FB-ryhmässä keskusteltiin kiivaasti videosta, jossa ratsu säikähti irrallaan juoksennellutta koiraa ja ratsastaja onnistui pudottautumaan kyydistä menetettyään tasapainonsa hevosen paetessa paikalta. Rupesin tarhoja siivotessa taas ajattelemaan tämän säikähtämisteeman tiimoilta syntyjä syviä.

Olen seurannut herrojen Tom Dorrance ja Ray Hunt oppeja viitisentoista vuotta, luonnollista hevostaitoa ylipäätään olen koettanut opetella lähes yhtä kauan kuin olen hevosia omistanut eli vasta noin kaksikymmentä vuotta. Sitä ennen touhusin hevosten kanssa niillä opeilla, mitä ravi- ja ratsutalleilta oli käteen jäänyt, reilut kymmenen vuotta.

Se, minkä olen yrittänyt syvimmälle selkärankaani painaa, on luottamuksen merkitys. Kun kerran pidän hevosia, olen niille sen velkaa, että olen hyvä ja luottamuksen arvoinen johtaja. Jos menetän hevoseni luottamuksen, menetän kaiken, minkä pohjalle rakentaa yhteistyötä ja koulutusta. Menetetyn luottamuksen uudelleen rakentaminen on pitkä tie. Puhun kokemuksesta, sillä kuten me kaikki joskus, olen mokannut tässäkin kunnolla, jopa viimeksi aika äskettäin.

Siispä, kun hevoseni pelkää, otan sen aina todesta, tai ainakin niin pitäisi tehdä. Hevonen ei osaa juonitella ja ajatella, jospa nyt säikyn tuota, niin pääsen pikemmin kotiin. Tämä on karkeaa inhimillistämistä. Joka ei usko, lukekoon vaikka Helena Telkänrannan kirjan Millaista on olla eläin (saisi olla pakollinen tentittävä ennen eläinten kanssa tekemisiin joutumista ihan kaikille).  Yllä mainitusta seuraa, että jos havaitsen hevoseni olevan epävarma, en jätä sitä yksin. Sen tietää, että olen aina sen turvana ja että minuun voi luottaa, hallitsen aina tilanteen. Koska useimmat hevoset kokevat ihmisen turvan selvimmin, kun ihminen on niiden kanssa jalkaisin ja mieluummin vielä pääpuolessa, tarkoittaa se, että jos tilanne on hevoselleni oikeasti pelottava, jalkaudun kärristä/reestä/ratsailta ajoissa, ennenkuin tilanne eskaloituu paniikiksi. Kun seison hevoseni edessä, tiedän, että se pysyy kanssani ja hakee turvaa minusta, vaikka mikä tulisi. Hevoseni on opetettu säikähtämään paikallaan ja jähmettymään, mutta liikaa en voi niiltä vaatia menettämättä tuota äärimmäisen tärkeää luottamusta. Jos vaatisin pelosta huolimatta etenemistä tai vaikka vain paikalleen jäämistä selässä tai kärrissä istuen, jossain vaiheessa hevosen luottamus pettäisi ja pakoreaktio alkaisi räjähdysmäisesti. Koska haluan itseni, hevoseni ja sivullisten olevan turvassa, jalkaudun mieluummin viisitoista kertaa puolen tunnin lenkin aikana kuin annan paniikille sijaa. Ja juuri koska näin toimin, niitä jalkautumisia on aika harvoin loppujen lopuksi.

Minun egoni ei kärsi enkä koe menettäväni kasvojani, jos osaan lukea ja tukea hevostani ja arvostaa sen tunteita. Sen sijaan minua säälittävät ratsastajat, jotka oman egonsa ja "hevosen kurissa pitämisen" nimissä vaativat ikäviä pelon kohtaamisia ilman oman ihmisen tukea ja aivan erityisesti minua säälittävät heidän hevosensa, jotka eivät koskaan opi todella luottamaan ihmisen apuun.

Useimmitenhan se on juuri oma pelko ja epävarmuus, joka saa meidät empatiakyvyttömiksi ja autoritäärisiksi. Kyllä, ihmisen pitää olla hevoslaumansa johtaja, mutta lempeydellä ja määrätietoisuudella, ei pikkumaisella pomottamisella. Ja samalla kun kirjoitan tätä, hymähdän itselleni, sillä minäkin menetän usein hermoni, riitelen oriherran kanssa ja noidun pikkuponien tempauksia. En ole täydellinen, kaukana siitä. Mutta luottamukseen kuitenkin sydämestäni halua pyrkiä ja usein onnistunkin. Orini ei ole kuin kerran eläessään (11v.) karannut paniikissa ja silloinkin se jäi loppujen lopuksi odottamaan parin sadan metrin päähän ja syy oli, etten uskonut sen todella pelkäävän. MOT. Samaa voisin sanoa kahdesta muusta itse koulimastani ja kolmesta uudelleen koulimastani hevosesta, jotka minulla on ollut onni omistaa tähän mennessä.

Villisikoja, laitumessa työskentelyä, ja uusi kaveri (?)

Nyt on tullut pitkä kirjoitustauko, vaikka varsa ei varsinaisesti tauolla ole ollut. Työ ja muut kiireet ovat vain lykänneet tietokoneen ääreen parkkeeraamista. Siispä tässä parin viime viikon tapahtumia.

Viime viikolla käytiin Hakkerin kanssa talutuslenkki rajavyöhykkeen metsäautotiellä, varsalle ensimmäistä kertaa. Oli ehkä hieman typerää lähteä juuri sinne hämärän hetkellä, mutta ajattelin vältellä liikennettä. Hakkeri kun ei ole aivan liikennevarmin poni, enkä halua sen opettavan Latelle typerää käytöstä. Ehkä näin oli hyväkin, sillä päästyämme jonkin matkaa metsätietä "päätiellä" hurautti mopo, jota Haksu hiukan pomppasi, vaikka olimme jo reilun matkan päässä. Mutta ojasta allikkoon. Kilometri metsätietä ja tulimme mäen päälle hakkuuaukolle, jolla metsästäjät pitävät riistalle suolakiveä. Ja nyt sitten löytyi ensimmäisen asia, jota Late minun tietääkseni on pelästynyt. Nuolukivellä oli kai myös sioille evästä, ainakin siitä juoksi metsään kolme porsasta. Jotain rutinaa jäi vielä kuulumaankin ja kun mukana oli koirakin, jota otukset kovin kiinnostivat, ei auttanut kuin pysähtyä ja kaikessa järjestyksessä lähteä takaisin. Haksu oli oikeastaan vain utelias, mutta ehkä Late korkeampana myös näki ne porsaat tai mikä lie syy, mutta se nuuski ja puhisi pää pystyssä ja tepasteli tosi hermostuneena. Pysyi toki löysällä narulla, mutta koetti aavistuksen kiilata ja pyörähteli. Ihan hyvässä järjestyksessä välillä pysähdellen palattiin kuitenkin omia jälkiä.

Kentälläkin käytiin hieman narussa pyörimässä, mutta aika vähäiseksi jäi, sillä kenttä oli vaihtelevan kelin takia mennyt tosi koppuraiseen kuntoon ja sitten aurattu lopulta niin, että jäähän se sitten oli mennyt.

Sunnuntaina päätinkin sitten kokeilla ohjasajoa laitumessa, ponien tarjotessa häiriönalaiset harjoitusolosuhteet (heh, lähinnä syödä puputtamalla heinäpaalilla). Alun ihmettelyn jälkeen ajoharjoitus sujui oikein hyvin, ainakin niin kauan, kun maltoin pitää kädet pois kännykkäkamerasta.

Tällä viikolla ponien uusi pikkuhoitaja kävi opettelemassa "työtään" mumminsa kanssa ja kävimme poniporukalla metsäkävelyllä. Aloitimme kentällä pienellä talutusoppitunnilla, joka olikin Latelle ihan uusi asia. Siis eivät talutusharjoitukset, vaan se, että hän joutuikin vieraan ihmisen talutettavaksi hetkeksi aikaa ja kentällä oli muitakin, eikä mentykään peräkanaa koko ajan, vaan porukka "harhautui" eri suuntiin. No, heti kun pääsi taas oman mamman perään talsimaan, hämmennys unohtui. Ja miten rauhallisesti se seisoikaan, kun toiset harjoittelivat poneilla väistöjä ja peruutuksia. Metsässä Late pääsi kerrankin johtohevoseksi ja osasi myös hienosti irrallaan odottaa, kun pysähdyimme laittamaan Hipin talutusnarun ohjiksi ja auttamaan ratsastajan selkään.

Tänään pitkäperjantaina tuli talliin uusi tuttavuus, viime vuonna pari kuukautta koulutuksessa ollut Sisu muutti meille pysyvästi. Iltapäivä menikin sitten toisiaan aidan takaa ihmetellen niin, ettei kumpikaan meinannut heinille malttaa. Väkirehut sentään tyhjennettiin molemmin puolin iltasella hartaudella.

Perusharjoituksia taas

Talviloman viimeinen päivä. Näinhän se meni, että ihan kaksi kertaa ehdin varsan kanssa puuhailemaan. Eilen oli työhevoskurssi, jonka valmistelu nielaisi suurimman osan lomaa. Kuten koko loman, tänäänkin oli kylmä aamu, mutta päivällä upea auringonpaiste lämmitti mukavasti pakkaslukemat oikein keveiksi.

Hippi-parkaa kiusaa kaviokuumeoireilu, joten se joutui lopulta pässien seuraan sairaskarsinaan. Tämä aiheutti lievää laihdutuskuuria myös Latelle ja varsinkin Hakkerille, joka on ihan suunniltaan joutuessaan hetkeksikin eroon Hippulasta. No, lopulta nälkä vei voiton ja molemmat osasivat heinäpaalille ilman Hippiäkin.

Tästä syystä tämänpäiväiseen treeniin lähtivät laitumesta molemmat, Late ja Haksu. Late sai mennä pesukarsinaan heinille siksi aikaa, kun käytiin pitkästä aikaa Haksun kanssa kentällä vähän ohjasajoa ja taas tutustumassa kammotukseen nimeltä rekiaisa. Pakko kai se on ruveta tuota hullua rekeen opettamaan, jos Hipistä rupeaa aika jättämään. Treenin jälkeen Haksu pääsi pikkutalliin Hipin kaveriksi Laten vuoron ajaksi, ah ihanuutta!

Late popsi rauhallisena heinää pesuboksissa ja lähti tyytyväisenä aurinkoiselle kentälle. Tehtiin taas ihan perussettiä: naruympyrää kaikissa askellajeissa ja ohjasajoa. Alkuun ohjasajo näytti hieman unohtuneen, mutta muistuihan se sitten mieleen, ainakin ympyrällä. Suoraan kulkeminen ei ihan tahtonut sujua, sitä kerrataan vielä paljon. Pysähtymisiin panostin nyt reilusti, ja hyvistä pysähdyksistä palkkasin kunnon rapsutussessiolla. Ajohevosen - ja miksei ratsunkin - tärkein taito taitaa olla hyvä ja varma pysähtyminen. Sen kun opettaa heti alussa hyvin, välttää monta vahinkoa ja vaaran paikkaa.

Tänään otin myös yhden uuden harjoitteen: totutin sitä notkean muovikepin (vintistä löytynyttä vanhaa sähköjohdon suojamuovia tai jotain vastaavaa) avulla kosketukseen ja paineeseen takasissa. Ensin vaan silittelin jalkoja ulko- ja sisäpinnoilta, sitten samaa kävelyssä ja lopulta vielä opetin sitä väistämään painetta eli työnsin käsin keppiä ja samalla autoin olkapäällä kyljestä niin, että varsa astui kintun pois aisasta. En kuitenkaan heti irroittanut kontaktia, vaan kevensin vaan. Koko harjoitteen aikana ei yhtäkään potkun yritystä! Tätä jatketaan!

 Lopuksi marssittiin taas hanhenmarssia takaisin laitumeen.

Pakkasaurinkoa

Aika palailla treenin pariin "sairaslomalta". Ensin vuoltiin kaviot. Se olikin sitten ensimmäinen kerta, kun ihan kunnolla vuolin itse. Muuten meni aika hyvin, mutta ensimmäisen takajalan kanssa meinasi mennä pyörimiseksi. Poika olisi ilmeisesti halunnut nähdä, minne menin ja mitä puuhaan. Silloin taas tietysti pystyssä pysyminen ja jalan ilmassa pitäminen muuttui haasteelliseksi. Muutaman kerran piti oikaista ja osoittaa oikea seisomisasento, sitten saatiin lopulta runsain kehuin ja rapsutuksin kinttu vuoltua, tai siis ainakin säde. Toinen takanen menikin sitten loistavasti, poju seisoi kuin patsas. Taisi siis mennä jakeluun, mitä halusin. Ihan kunnolla sain vuoltua vain etuset, jotka olivatkin jo lähteneet vähäv repeämään (taipumusta leviämiseen). Takaa tyydyin saamaan vain säteet kuntoon, sillä pakkasta oli parikymmentä astetta eli kaviot kivikovassa jäässä, jota ei meinannut irti saada, näpit hiukka kohmeessa, ja kädessä niin paksut hanskat, että vuolupuukosta sai otteen vain nippanappa. Joku leudompi päivä jatketaan.

Sitten sovitettiin länkiä. Huomasin nimittäin yhdet aika pienet seinällä roikkumassa. Niistä kun vaihtaa harjustimen ja rinnustimen ja laittaa patjan, niin saattaapi olla Latelle melkein hyvät. Ainakin niillä saa alkuopetuksen tehtyä. Kuvassa toki aika kamalasti roikkuvat vielä.

Ja lopulta päästiin pyöröön. Aika mallikkaasti sujui. Luoksetulo alkaa olla automaattista, sitä haluan tällä hetkellä vahvistaa. Ja talvikarvan irtoamisen aiheuttama kutina auttaakin mukavasti, on niin ihana tulla mamman luokse raaputettavaksi.

Tehtiin myös hieman narussa isoa ympyrää kentällä. Ravi sujuu hienosti, mutta laukkapyyntö sai aluksi pojan hermostumaan. Se suoritti jonkinlaisen balettipiruetinkin kahdella jalalla, taitavasti tosiaan, kun narukin siististi kääntyi pään yli pyörähdyksessä. Sitten Late olikin vähän aikaa hämillään, että mites sitä nyt näin. Rauhoitin ensin rapsutuksella, sitten otettiin puolikkaita kierroksia käyntiä ja lopulta pieniä ravipätkiä (nyt oikein siivolla jogilla) ja sitten uudestaan laukkapyyntö. Nyt onnistui puolikas kierros kauniisti kaahamatta. Isot kehut ja rapsutukset siitä hyvästä. Ja sama uudelleen toiselle puolelle. Ja tätä toistettiin muutama kerta. Siihen olikin hyvä lopettaa. Vielä raaputusta parhaista paikoista ja sitten laitumeen ponien luokse. Palkaksi vielä hiukan kerppuja laitumeen: horsmaa, haapaa ja siankärsämöä.

Toipilasaika

Tasan viikko ruunauksesta Laten esinahka oli jonkin verran turvoksissa, mutta varsa ei vaikuttanut kovin kipeältä. Koska olin ollut itse vuoteenomana kunnon flunssassa oikeastaan sunnuntaista lähtien, en ollut edes kyennyt seuraamaan sen liikkumista. Epäilin kuitenkin, että ponit olivat lähinnä seisoneet paalin vieressä ja käyneet kerran pari päivässä juomassa ja pötköttelemässä pihatolla. Niinpä ollessani itsekin toipilaana ja sen verran tolpillani, että pikkuisen kävelyn pystyin jo tekemään, hain varsan mukaan ja köpöttelimme hieman tiellä porukassa, koira, minä ja Late. Otin varmuuden vuoksi pari kuvaakin jalkovälistä ja lähetin eläinlääkärille, vaikka en nyt oikeasti ollut kovin huolissani.

Vastaus viipyikin lauantaihin asti, mutta oli mukava. Parantuminen hyvää ja turvotus normaalia liikunnan vähyyden huomioiden. Kävelylenkin jälkeen Late innostui itsekin hiukan heilumaan ponien kanssa ja seuraavana aamuna turvotus olikin jo laskenut silmin nähden.

Lauantaina - puolitoista viikkoa operaatiosta - turvotusta ei ollut enää laisinkaan. Kävimme pienen metsäkävelyn pikkuisen kanssa. Poju olisi vain koko ajan seuraa vailla. Takaisin laitumeen viedessä se jää rapsutettavaksi ja seuraa takaisin portille, jää roikkumaan portille ihan sen näköisenä, että olisi ollut kivaa tehdä enemmänkin yhdessä. No, parempi niin kuin toisin päin. Viikon päästä on talviloma - jospa ehtisi seurustellakin.

yksi vuorokausi ruunauksesta

Ei juuri lainkaan turvotuksia. Poju liikkuu normaalisti ja vaikuttaa kaikin puolin olevan ok. Antibiootti meni illansuussa hienosti, vaikka aika järkyttyneeltä Late vaikutti tajutessaan, miten pahanmakuista se suuhun työnnetty mönjä oli. Hetken maistui ruokakin ihan kakalta... Mutta söipä kuitenkin. Onneksi on viikonloppu alkamassa, joten aamulääkkeetkin ehtii antaa ihan rauhassa. Jalkovälin sain tutkia hyvin pojun syödessä, ei mitään arkomista.

Orista ruunaksi kotona

Eilen käytiin koiran kanssa taas kävelyllä, sillä ajatuksella, että koulutus saattaa jäädä pikkutauolle. Eläinlääkäri nimittäin soitti ja ilmoitti saapuvansa tänään kovasti odotettua salvomista tekemään.

Ja tänään sitten tosiaan pallit lähti. Homma hoitui pesukarsinassa irrallaan seisoen. Eläinlääkäri kysyi, miten se suhtautuu piikkeihin. Totesin, ettei yksikään eläinlääkäri vielä ole saanut sitä reagoimaan mitenkään - ja niinhän se meni nytkin. Kyllä oli tohtori tyytyväinen. Poju oli vain kaatua pian rauhoitteen saatuaan, mutta lopulta saatiin jalat järjestykseen. En ole kyllä ennen noin kovasti joutunut hevosta kannattelemaan, suurimman osan operaatiota sen pää roikkui minua vasten tai sitten kannattelin kaulasta. Jalat tuntuivat olevan keitettyä makaronia. Todettiin, että sillä on varmaan rauhoitusainetta veressä ihan luonnostaankin, kun varovaisella annostuksellakin meni niin veteläksi 😉

Itse operaatio sujui hyvin ja nopeasti, Pekka Kokkola todella osaa asiansa. Reiät hän tikkasi kiinni ja poisti hieman kalvoja, jotta nesteet pääsevät valumaan kunnolla pois. Sitten vain siivottiin, lääkittiin ja tehtiin "paperityöt". Sillä välin Latekin alkoi jo sentään heräillä ja pääsi pienen kunniakierroksen jälkeen pässien luokse karsinaan yöksi. Muutaman tunnin päästä alkuillasta käytiin parinkymmenen minuutin kävelyllä, ettei vaan tule tukkoja. Sitten viimein kaurat ja heinät eteen. Jo oli aikakin, tuumi vaavi. Aamulla sitten jo ponien luo pihattoon. Eläinlääkärin mukaan pihattohevoset toipuvat nopeimmin. Saavat luonnollista liikettä omaan tahtiin, niin pysyvät turvotukset pieninä.

Viimeiset hetket orina.

Ja tästä eteenpäin ruunana

Kylläpä nukuttaa, onneksi voi nojata ovenkarmiin.

Aisa poikki!

No niin, pitihän se takaiskukin kokea. Tänään harjoiteltiin ensimmäistä kertaa aisan vetämistä ulkokyljellä. Aloitettiin tietysti ensin sisäkyljellä ja hyvin meni, Sitten tehtiin pieni pätkä ulkokyljellä ja varsahan tietysti jähmettyi ensimmäisestä kunnollisesta jalkakosketuksesta. Sepä hyvä. Kehuin ja seisottiin ja pohdittiin. Sitten jatkettiin ja taas pysähdyttiin. Ja sama toiselle puolelle. Vasen kylki olikin hankalampi. Piti vähän nostella kinttua ja kummastella. Pieni sätkykin tuli, mutta kun saimme pyörittyä niin, että olin taas aisan kanssa samalla puolella, kaikki oli hyvin. Uusiksi pikkuhiljaa kylkeä vaihtaen. Edelleen piti nostella jalkaa, ei kuitenkaan potkinut, sillä aisa mukavasti siirtyi kauemmas, kun jalalla siirsi. Ja sitten aisa pois ja puolen vaihto taas. Nytkin aloitettiin taas ensin sisäpuolelta ja vaihdettiin suoran kautta kylkeä.

Mutta sitten. Kakara yritti taas nostaa jalkaa ja siirtää pakolla aisaa. Lumen alla olikin paakkuinen  kohta ja aisa ei siirtynytkään, vaan varsa sitten kamppasi itsensä sillä ja kaatui suoraan takareisi aisalle. Kuului vain RÄKS ja aisa oli poikki. Varsa ponkaisi ylös ja lähti kiertämään minua. Sain sen pysäytettyä ja rauhoitettua, valjaista roikkuva metrin pätkä hieman hirvitti. Aisan pätkä irti ja eikun tutkimaan vauriot. Ei näyttänyt mitään löytyvän. Varmuuden vuoksi taluttelin hetken ja sivelin moneen kertaan jalat läpi. Ei mitään. Sitten vähän naruympyrää. Vasemmalla ympyrällä Late jonkin aikaa huolestuneena kääntyili katsomaan ulkokylkeä, mutta aika pian rauhoittui. Otin valjaat pois ja tehtiin vielä vähän narutyöskentelyä, ympyrällä sekä ihan perus väistöharjoituksia. Sitten vielä totutin uudestaan aisan kosketukseen takakintussa. Kuten arvata saattaa, alkuun tuli jalan nostelua aika tavalla, ei kyllä vieläkään yritystäkään potkaista. Rupesin opettamaan, että kun aisa painaa jalkaa, sitä jalkaa voi siirtää pois paineesta. Täytyy opettaa tuota näemmä järjestelmällisesti tästä eteenpäin. Ongelma on tietysti se, että jos minulla on vain talutusnaru, pysäyttäessä tulee väistämättä pyydettyä nenää sisäänpäin, jolloin takapää pyrkii ulos. Ratkaisu? Kaipa pitää vahvistaa ohjasajoa vielä, jotta uskallan seuraavan aisatreenin tehdä ohjilla. Silloin voi aina kääntää varsan niin, että aisa tulee sisäpuolelle. Näin olisi ehkä ollut syytä tehdä jo. Jälkiviisas se vasta on viisas. Lopuksi joka tapauksessa vedin vielä aisaa varsan vierellä taluttaessa. Ei mitään reaktioita. Tai no, Late haukotteli kyllä kovasti...

Laitumessa alkoi taas armoton ponien höykkyytys, joten voinen uskaltaa uskoa, että kolarista selvittiin aineellisin vahingoin. Huh. Pitää ruveta tekemään Hipille uutta aisaa, sillä kuukauden päästä on työajokurssi...

Ihana talvipäivä!

Viikolla käytiin yksi metsäkävely pimeällä, joten tälle viikolle tänään tuli Latelle oikeastaan jo toinen treeni.
Aurinko paistoi ihanasti ja pakkasta reilut kymmenen astetta. Pakko oli ehtiä edes pikkutreeni, vaikka päivä meinasikin upota kokonaan kanojen pakastamiseen.
Late oli päässyt aamulla ponien kanssa taas pitkästä aikaa laitumeen, joten pahin höyry oli sopivasti jo päästetty. Ensin soviteltiin taas loimea, se lähtee huomenna valjassepälle muokattavaksi.

Viime aikoina on taas päässyt vähän unohtumaan kiinni sidottuna seisomisen harjoittelu, joten otettiin tänään sekin ohjelmaan. Hiukan vain seisottiin ja pidettiin tylsää ja nosteltiin hiukan kavioita.

Sitten käytiin kokeilemassa samaa ulkona pikkutallin seinällä. En tosin ole vielä koskaan sitonut oikeasti siellä kiinni, naru on vain pari kertaa kierretty renkaan ympäri, joustaa mutta jarruttaa, jos jokin hätä sattuisi tulemaan. Pidän itse kiinni narun päästä tietysti tässä vaiheessa.

Vähän harjoiteltiin myös paikallaan odottamista pihalla ihan irrallaan eli lännenratsastuksen "ground tie". Pikkaisen teki miele käydä nuuhkimassa vähän siellä ja täällä, mutta kävin vaan aina hakemassa takaisin lähtöruutuun. Siitä se pikkuhiljaa...

Lopulta mentiin pyöröön ja tehtiin hyvin lyhyt ja kovin ilahduttava harjoitus. Late pysähtyi ja kääntyi tulemaan luokse heti ensimmäisellä pysäytysyrityksellä ja toisti saman kauniisti kolme neljä kertaa. Siitä ilosta lopetin siihen - reilun viiden minuutin pätkä siis kaikkiaan. Ja eikun takaisin laitumeen. Siellä odottikin päivän tärkein työ: lihavien ponien liikkuttaminen.

Aisatreeni 3

Sori tylsä otsikointi - innovointi ei kuki juuri nyt.

Late oli taas hieno päivän treenissä. Aloitettiin jo matkalla tarhasta kentälle. Joku oli parkeerannut oudon härvelin tallipihaan. Järkyttävää. Sitä piti mollistella hyvän matkan päästä ja lähestyä varoen. Mutta aika kiinnostava juttu se sitten oli, kun lähelle uskaltautui. Ison herran joutotreenirekihän se.

Kentällä sovitettiin päälle shettiksen länkivaljaat. Lisäreikiä on nyt tehty, ja kun mäkivyön kiinnitti vain solmuilla, sopivat ne melkein eli riittävän hyvin tähän hätään. Sitten vain töihin. Harjoitus meni mahtavasti ja erittäin rauhallisesti: narussa ympyrää, ohjasajoa ja aisan vetoa. Videolla koko treeni (no muutamaa minuuttia vaille - oltiin kentällä noin 25 min ja video on reilut 18).

Lopuksi poju halusi itse käydä ihmettelemässä juontokaarta. Oppilaslähtöinen ja ilmiöpohjainen opetushan on nyt kovassa huudossa, joten mikäs siinä, antaa lapsen ihmetellä ilmiötä "työhevosen työkalut".

Aisatreeni 2

Sunnuntai. Hieman uutta lunta ja pikkupakkanen. Siis oiva hetki ottaa pitkästä aikaa varsa "käsittelyyn". Ensin soviteltiin valjaita käytävällä - siis sitten kun oli saatu jääpuikot pois kyljistä ja lumi selästä. Koska ponien silavaljaat olivat "hitusen" liian pienet viime kerralla, kokeilin sitten ponien länkivaljaita, niissä on aika reilusti säätövaraa. Länget olivatkin juuri hyvät, mutta mahavyöstä, jossa kyllä pituutta riittää, puuttui reikiä oikealta kohdalta (en ymmärrä millaiselle hevoselle nuo ruotsalaisvaljaat on tehty. Rahkeen mitta shettiskokoa, mutta mahavyö lihavalle suokillekin riittävä...) No koskapa en siihen hätään saanut reikiä tehtyä ja mäkivyökin oli liian lyhyt, hain sitten seuraavaksi Ömpän valjakkosilat. Juuri ja juuri sain mahavyö sen verran kireälle, ettei ihan pyörimään päässyt. Tähänkin on siis tehtävä ensi kerraksi lisää reikiä. Myös kierteelle pyrkivä mahavyön pehmuste joutaa jatkossa hiiteen. Näillä kuitenkin tänään mentiin.

Ensin tavalliseen tapaan vähän kävelyä - kenttä on edelleen aika huonossa kunnossa, puuterilumen alla jäätynyt kerros, jossa kuoppia ja renkaanuria mönkijärallista. Oli siis paras antaa varsan kokeilla omin kavion pohja. Sitten tasaisimmassa osassa kävelyssä ympyröitä narussa ja päälle hieman ohjasajoa. Huomaa tauon: varsalla oli välillä vähän suunnat hakusessa ja pientä jääräpäisyyttäkin esiintyi. Kun kulku alkoi sujua, haettiin pulkka. Taluttelin varsaa ja raahasin pulkkaa, ensin taas pulkka edellä ja varsa perässä, sitten toisin päin. Kun varsa ei enää kiinnittänyt pulkkaan huomiota,vaan alkoi katsella oisko jotain leikinaihetta, vein pulkan pois ja hain aisan tilalle. Aluksi taas annoin pikkukaverin vähän nuuhkia ja hammastella aisaa, sitten sivelin sillä varsan kylkiä ja takasia. Ja kokeilin pysyisikö aisa lenkissä kiinni sitomatta - ei pysynyt. Ekat kaksi askelta ja sen kääntyi niin, että pää työnsi kylkeen, josta varsa sain aiheen pompata sivuun ja aisa putosi, josta piti taas pompata vähän lisää. Eli narulla seis ja alusta. Sitten käveltiin niin, että pidin toisella kädellä aisaa paikoillaan ja toisella näytin Latelle tietä. Nyt alkoi sujua. Alkuun Late hiukan vielä arasteli, mutta huomasi sitten tilanteen vaarattomaksi ja käveli reippaasti. Sitä ei näytänyt yhtään vaivaavan aisan kosketus takaseen, vaikka toisinaan käänsin kulkua niin, että se osui ihan reilusti. Sama harjoitus tehtiin pari kolme kertaa molemmille puolille. Pari kertaa Late otti vähän reippaammin askelta, mutta pysähtyi hyvin naru- ja ääniavulla.

Lopetin hyvää pysähdykseen ja riisuin valjaat saman tien pois. Laitumeen Late sai palkkaa, joka tosin piti jakaa ponien kanssa: kerppuja (kuivattuja haavan lehtioksia, horsmaa ja siankärsämöä.

Olen huomannut Laten ottavan oman tilansa tyylikkäästi. Iltaruokinnan jälkeen ponien käydessä juomassa, Haksu oli vesiastialla, kun Late tuli pihatosta. Varsa käveli muina hevosina sen takapuolen ohi ja käänsi sitten oman takapuolensa ponin "yli" ihan tyynesti ja nätillä ilmeellä, tai pikemminkin vähän niinkuin "kunhan tässä katselen maailmaa..., kas olikos siellä maanrajassa jotakin". Eihän siinä shettiksen auttanut kuin siirtyä... Tätä olen saanut usein katsella eri tilanteissa. Hippiin ei tosin tehoa niin helposti. Se liimaa jalat maahan ja laittaa korvat asentoon "älä kuule kakara yritä".

Kelitaukoa

Vauhdikkaan lomaviikon jälkeen tulikin sitten hyvin toimeton liukastelulomaviikko ja kiireinen työviikko. Laten koulutukseen tuli pakollinen tauko, kun ensin meni niin märäksi, ettei oikein missään voinut tehdä mitään ja sitten pakasti niin, että pihat ja tie olivat yhtä luistinrataa, kenttä aivan koppuralla ja pellot kulkukelvottomia. Nyt viimein on pelto jäässä ja hitunen uutta lunta, joten sain sentään laitettua syöttöpaalin laitumeen, mikä oli Latesta hieno homma, sillä nyt pääsee aina ruokailun lomassa tuulettamaan tukkaa kunnon laukalla. Tänään Late pääsi myös koiran kanssa kävelylle iltapimeällä. Ravikin onnistuu, kunhan taluttaja juoksee hiukan takana pitämässä yllä tahtia. Kenttä ei yhdellä lanauksella (kiitos Yökyöpelille siitä) tullut vielä käyttökuntoon, joten aisatreenit joutuvat nyt odottamaan.