Päivä 42:
Omistaja on taas käymässä, joten Sisulla oli puuhakas päivä. Ensin harjoiteltiin auton kohtaamista tiellä. Sehän sujui mukisematta pienen alkuväistön jälkeen. Sitten käytiin pienellä kärrylenkillä oriin kanssa Sisu käsihevosena. Paluumatkan puolella Sisu hokasi, että voi ihan itse pyytämättä hölkätä aina, kun jää jälkeen - Sisulla kun on suomalaiseen verrattuna lyhyt ja verkkainen askel. Yhtään autoa ei tullut vastaan, harmi.
Tauon jälkeen aloitettiin lastausharjoituksella, joka ei kauaa kestänyt. Koppiin oli suorastaan kiire, sillä se on ravintola Sisun makuun. Video kertokoon lopun.
Lopuksi vielä harjoiteltiin selkään nousua ja sovitettiin lännensatulaa. Kuvat puhukoon taas puolestaan.
perjantai 31. maaliskuuta 2017
torstai 30. maaliskuuta 2017
Selkään!
Päivä 39: Lepopäivä
Päivä 40:
Ainoastaan vapaana työskentelyä koko kentän laajuudella. Alkuun Sisu suorastaan riehaantui, kun olikiin koko kenttä tilaa. Laukkaa meni komeasti muutaman kierroksen kumpaankin suuntaan, näytti että suorastaan poikaa pelottaa, kun on niin paljon tilaa ihan yksin juosta ja tuo eukkokaan ei anna pysähtyä nurkkia nuuhkimaan. Kun alkoi näyttää siltä, että alkaisi kuunteleminen kiinnostaa, kysyin haluaisiko pysähtyä. Halusihan se, vaikkakin puhista piti valtavasti ja olla vähän vauhkona. Kunnon rapsuttelutauko sai hengen (ja älyn) taas kulkemaan, sitten mentiinkin nättiä ravia pienellä ympyrällä, ettei vaan keuhkoihin sattuis enää. Huono kunto on hyvä opettaja! Oli kuitenkin Sisulle hyvä vähän avata keuhkoja, sillä laitumeen ei enää pääse, ettei se mene savivelliksi. Tarha taas on mäkinen, joten pollet pysyvät sillä pienellä tasamaalla, mitä sieltä löytyy, vaikka varta vasten hiekoitin tarhan.
Päivä 41:
Aloitettiin taas irtotyöskentelyllä. Eilinen oppi oli mennyt niin hyvin perille, että Sisu jäi automaattisesti pienelle ympyrälle, mitä nyt alkuun teki oma-aloitteisesti koko kentän kokoisia kahdeksikkoja kuin ohjasajossa. Aina en oikein tiedä, mitä sen päässä liikkuu...
Kun oli pienet laukkaharjoituksetkin otettu, laitoin narut päähän ja nojailin selän yli ja pompin vieressä kädet selän päällä. Tätä Sisu katsoi vähän kieroon. Hetken se oli sen näköinen, että tekeispä mieli puraista, mutta antoi sitten olla. Kehuin kovasti. Seuraavaksi mentiin jakkaralle. Nostelin taas jalkaa selän yli ja laitoin painoa yhä enemmän selälle molemmilta puolilta. Kun se ei enää tänään tuntunut reagoivan asiaan, menin lopulta vasemmalta selkään. Istuin hetken ja kehuin koko ajan. Pois kyydistä, lisää kehuja ja rapsutusta. Takaisin selkään. Taas pois ja rapsutusta. Ei siitä selästä kyllä vahingossa putoa, jos vaan jalat riittää...
Lopuksi vielä yksi "uusi" asia: rekiaisat. Valjastin kentällä, Sisu ei muuten väistänyt valjaita! Huraa! Sitten näytin sille, kuinka kiinnitin rekiaisat vetokarttuun. Parkkeerattiin aisojen väliin, aisojen kiinnitys ja valjaiden tarkistus ja liikkeelle. Kuinka ollakaan, Sisu ei reagoinut asioihin juuri mitenkään, vaikka ne osuvat jalkoihin paljon enemmän kuin juontokaari. Ei siis ollut turhaa huolellinen totutus juontokaarella. Valitsin tämä päivän aisoiksi tosi pitkät, jotta riski potkia minimoituisi - no nämä aisat ovat kyllä Sisulle ihan liian pitkät, kuten kuvista näkyy. Mutta olipahan tilaa taaksepäin, vaikka olisi vähän pitempää askelta tullut.
Päivä 40:
Ainoastaan vapaana työskentelyä koko kentän laajuudella. Alkuun Sisu suorastaan riehaantui, kun olikiin koko kenttä tilaa. Laukkaa meni komeasti muutaman kierroksen kumpaankin suuntaan, näytti että suorastaan poikaa pelottaa, kun on niin paljon tilaa ihan yksin juosta ja tuo eukkokaan ei anna pysähtyä nurkkia nuuhkimaan. Kun alkoi näyttää siltä, että alkaisi kuunteleminen kiinnostaa, kysyin haluaisiko pysähtyä. Halusihan se, vaikkakin puhista piti valtavasti ja olla vähän vauhkona. Kunnon rapsuttelutauko sai hengen (ja älyn) taas kulkemaan, sitten mentiinkin nättiä ravia pienellä ympyrällä, ettei vaan keuhkoihin sattuis enää. Huono kunto on hyvä opettaja! Oli kuitenkin Sisulle hyvä vähän avata keuhkoja, sillä laitumeen ei enää pääse, ettei se mene savivelliksi. Tarha taas on mäkinen, joten pollet pysyvät sillä pienellä tasamaalla, mitä sieltä löytyy, vaikka varta vasten hiekoitin tarhan.
Päivä 41:
Aloitettiin taas irtotyöskentelyllä. Eilinen oppi oli mennyt niin hyvin perille, että Sisu jäi automaattisesti pienelle ympyrälle, mitä nyt alkuun teki oma-aloitteisesti koko kentän kokoisia kahdeksikkoja kuin ohjasajossa. Aina en oikein tiedä, mitä sen päässä liikkuu...
Kun oli pienet laukkaharjoituksetkin otettu, laitoin narut päähän ja nojailin selän yli ja pompin vieressä kädet selän päällä. Tätä Sisu katsoi vähän kieroon. Hetken se oli sen näköinen, että tekeispä mieli puraista, mutta antoi sitten olla. Kehuin kovasti. Seuraavaksi mentiin jakkaralle. Nostelin taas jalkaa selän yli ja laitoin painoa yhä enemmän selälle molemmilta puolilta. Kun se ei enää tänään tuntunut reagoivan asiaan, menin lopulta vasemmalta selkään. Istuin hetken ja kehuin koko ajan. Pois kyydistä, lisää kehuja ja rapsutusta. Takaisin selkään. Taas pois ja rapsutusta. Ei siitä selästä kyllä vahingossa putoa, jos vaan jalat riittää...
Lopuksi vielä yksi "uusi" asia: rekiaisat. Valjastin kentällä, Sisu ei muuten väistänyt valjaita! Huraa! Sitten näytin sille, kuinka kiinnitin rekiaisat vetokarttuun. Parkkeerattiin aisojen väliin, aisojen kiinnitys ja valjaiden tarkistus ja liikkeelle. Kuinka ollakaan, Sisu ei reagoinut asioihin juuri mitenkään, vaikka ne osuvat jalkoihin paljon enemmän kuin juontokaari. Ei siis ollut turhaa huolellinen totutus juontokaarella. Valitsin tämä päivän aisoiksi tosi pitkät, jotta riski potkia minimoituisi - no nämä aisat ovat kyllä Sisulle ihan liian pitkät, kuten kuvista näkyy. Mutta olipahan tilaa taaksepäin, vaikka olisi vähän pitempää askelta tullut.
maanantai 27. maaliskuuta 2017
Välillä ihan tavallinen tylsä treeni
Päivä 38:
Nyt oli edellisen treenin vastakohta: tehtiin tuttuja juttuja, mitään ei oikeastaan tapahtunut. Valjastus käytävällä sujuu jo rutiinilla, kentällä ohjasajoa, juontokaari ja lanausta. Räntää ja vettä, Sisusta oli varmaan ihan kiva päästä talliin syömään.
Nyt oli edellisen treenin vastakohta: tehtiin tuttuja juttuja, mitään ei oikeastaan tapahtunut. Valjastus käytävällä sujuu jo rutiinilla, kentällä ohjasajoa, juontokaari ja lanausta. Räntää ja vettä, Sisusta oli varmaan ihan kiva päästä talliin syömään.
sunnuntai 26. maaliskuuta 2017
lastaustreeni jatkuu
Päivä 37:
Aloitettiin narussa ympyrätreenillä, Sisu oli vauhdikkaalla päällä. Liekö johtunut päivän mielenkiintoisesta säästä, yllättäviä sadekuuroja ja tuulenpuuskia ja välillä tyyntä, hetken jopa aurinkoista. Koko aamupäivän oli tullut tihkua.
Joka tapauksessa raviaskel nousi helposti, mutta suunta ei taas oikein meinannut löytyä, kun piti vähän säheltää. Kun oli ensin pyörön puolella puhkuttu narussa vähän (liian jäässä paikoin irtotyöskentelyä ajatellen), siirryyttin vielä samaan hommaan kentälle isommalle ympyrälle. Huomion löydyttyä jatkettiin selkään nousun valmistelua. Sain varmistuksen siihen, ettei Sisu todellakaan ole vielä ratsautumista vaille valmis. Kun nojasin maasta käsin selän yli ja rutistin kylkiä, se rupesi peruuttamaan ja tarjoamaan jopa pientä pukkia. Siitä tietysti seuraisi vauhdikasta ympyrää. Joka kerran, kun se pukitti, lisäsin vauhtia, kunnes poika oivalsi, että kannattaa ravata, ei laukkoa.Seisominenkin onnistui taas muutaman suunnanvaihdon jälkeen. Sitten jatkettiin siitä mihin jäätiin, eli nojailin ja rapsuttelin selän yli ja likistelin kylkiä pohkeita mallaten. Nyt Sisu malttoi seisoa ja lopetti pian selän kipristelynkin. Hyvin herkkänahkainen herra on, joten tätä saa jatkaa vielä jonkin aikaa, ennenkuin selkään on asiaa. mentiin vielä jakkaran luo ja nostelin jalkaa selän yli jakkaralta. Se ei enää Sisua häirinnyt.
Sittenpä oliki aikaa siirtyä päivän vaiherikkaaseen lastausharjoitteluun. Alku meni paljon odotettua paremmin. Sisu käveli epäröimättä varsin ylös lastaussiltaa, pohti hetken ja kokeili hieman ees taas heijaamista. Sitten se rupesi katselemaan keskelle kopin lattiaa jääneitä heinän rippeitä ja päättikin varsin pian napsia niitä suihinsa, mikä tarkoitti tietysti takajalkojen sillalle nostoa. Siitä rohkaistuneena se päättikin sitten parin peruutuksen jälkeen mennä suoraan sisään syömään suoraan säkistä! Pöllämystyneenä siinä sitten kehuin valtavasti ja annoin pojan syödä. Kun se oli peruuttanut ulos, päätin mennä itse siään ja tarjota sille kivennäiset siellä. Tavallisesti en koskaan kävele hevosen edellä koppiin, mutta Sisun oma vaunu on niin kapea, varsinkin Sisun levyiselle otukselle, että väliseinä on kiinnitetty seinään ja puomista tehty koko kopin mittainen. Tästä seuraa se ongelma, etten voi kulkea toista puolta itse, turvassa hevosen äkkiliikkeiltä, enkä pääse palkitsemaan makupaloilla etupuolelta muutoin kuin menemällä edeltä itse. Tämä taas on hankalaa, koska käytännössä hevonen oppii näin seuraamaan evästä ja ihmistä, ei opi saamaan palkkaa itse toimimisesta oikeassa paikassa. No, kuten arvata saattaa. Sisu marssi perästä ruualle kuin talliin ainakin, ja olisi viihtynyt ainakin kupin tyhjenemiseen asti. Otin kuitenkin kupin jo pian pois ja peruutin pojan pihalle. Sitten pyysin sen uudestaan sisälle taas lähettämällä. Nyt asia vaati hieman miettimistä, mutta menihän se sisälle heiniä syömään ennen pitkää.
Seuraava vaihe oli takapuomiin totutus ja nyt asiat alkoivat mennä pieleen. Kun ensimmäisen kerran käänsin puomin Sisun taakse ja kosketin sillä hevosta, Sisu päätti pyörähtää ympäri ja tulla etuperin ulos. Sen jälkeen menikin tovi, ennenkuin sain sen uudelleen sisälle. Välillä piti käydä hakemassa huomio ympyrällä, kun naapuriiin tullut auto vei taas keskittymisen. Hiukan ehdittiin harjoitella sisäänmenoa uudelleen, kun yhtäkkiä alkoi kova tuuli, joka heilutti vieressä olevaa muovista aitanauhaa niin, että Sisu meinasi suorasta jyrätä minut. Siitä oli tietysti pakko ojentaa, jolloin Sisu päätti, että koko homma on ihan syvältä, ja koitti poistua paikalta. Hieman ympyrää ja ajatukset uuteen asentoon. Taas kopille, ja nyt oltiin siinä pisteessä, että sillan lähestyminenkin ahdisti. Päätin koittaa korjata tilanteen, milläs muulla kuin ruokakipolla. Kehuin Sisun siitä, että se sai etujalat melkein sillalle ja menin koppiin hakemaan ruokaa, kun taas yhtäkkiä puuska heilutti aitanaruja niin, että Sisu loikkasi suoraan sivulle käännetyn puomin ali yrittäessään karkuun "petoa". Onneksi riimunnaru oli tiukasti kädesdäni ja ennätin loikata kopin sillalle kääntämään pojan nenän paluusuuntaan. Lopulta sain ruokakupin käteeni ja kun Sisu näki sen, käveli se lopulta koppiin hienosti ja söi tyytyväisenä. Keskeytin taas ruokailun peruuttaakseni sen ulos hyväntuulisena. Laitoin sitten kupin kopin lattialle niin, että se mahtuisi syömään siitä melkein kokonaan sisällä seisten. Sitten pyysin sen sisään lähettämällä. Alkoi sataakin ihan tosissaan. Sisu pohti asiaa hetken ja marssi sitten syömään. Annoin syödä vähän aikaa rauhassa rapsutellen ja kehuen samalla. Sitten pyysin Sisun ulos ja vein sen talliin nuolemaan kupin tyhjäksi. Luulen, että vastoinkäymisistä huolimatta sille jäi viimeiseksi vaikutelmaksi vaunusta mukava olo suojassa tuulelta ja sateelta ruuan kanssa. Hyvä viimeinen fiilis on koulutuksen tärkein tavoite.
Huh. Joskus asiat vaan menevät mutkaisimman kautta.
Aloitettiin narussa ympyrätreenillä, Sisu oli vauhdikkaalla päällä. Liekö johtunut päivän mielenkiintoisesta säästä, yllättäviä sadekuuroja ja tuulenpuuskia ja välillä tyyntä, hetken jopa aurinkoista. Koko aamupäivän oli tullut tihkua.
Joka tapauksessa raviaskel nousi helposti, mutta suunta ei taas oikein meinannut löytyä, kun piti vähän säheltää. Kun oli ensin pyörön puolella puhkuttu narussa vähän (liian jäässä paikoin irtotyöskentelyä ajatellen), siirryyttin vielä samaan hommaan kentälle isommalle ympyrälle. Huomion löydyttyä jatkettiin selkään nousun valmistelua. Sain varmistuksen siihen, ettei Sisu todellakaan ole vielä ratsautumista vaille valmis. Kun nojasin maasta käsin selän yli ja rutistin kylkiä, se rupesi peruuttamaan ja tarjoamaan jopa pientä pukkia. Siitä tietysti seuraisi vauhdikasta ympyrää. Joka kerran, kun se pukitti, lisäsin vauhtia, kunnes poika oivalsi, että kannattaa ravata, ei laukkoa.Seisominenkin onnistui taas muutaman suunnanvaihdon jälkeen. Sitten jatkettiin siitä mihin jäätiin, eli nojailin ja rapsuttelin selän yli ja likistelin kylkiä pohkeita mallaten. Nyt Sisu malttoi seisoa ja lopetti pian selän kipristelynkin. Hyvin herkkänahkainen herra on, joten tätä saa jatkaa vielä jonkin aikaa, ennenkuin selkään on asiaa. mentiin vielä jakkaran luo ja nostelin jalkaa selän yli jakkaralta. Se ei enää Sisua häirinnyt.
Sittenpä oliki aikaa siirtyä päivän vaiherikkaaseen lastausharjoitteluun. Alku meni paljon odotettua paremmin. Sisu käveli epäröimättä varsin ylös lastaussiltaa, pohti hetken ja kokeili hieman ees taas heijaamista. Sitten se rupesi katselemaan keskelle kopin lattiaa jääneitä heinän rippeitä ja päättikin varsin pian napsia niitä suihinsa, mikä tarkoitti tietysti takajalkojen sillalle nostoa. Siitä rohkaistuneena se päättikin sitten parin peruutuksen jälkeen mennä suoraan sisään syömään suoraan säkistä! Pöllämystyneenä siinä sitten kehuin valtavasti ja annoin pojan syödä. Kun se oli peruuttanut ulos, päätin mennä itse siään ja tarjota sille kivennäiset siellä. Tavallisesti en koskaan kävele hevosen edellä koppiin, mutta Sisun oma vaunu on niin kapea, varsinkin Sisun levyiselle otukselle, että väliseinä on kiinnitetty seinään ja puomista tehty koko kopin mittainen. Tästä seuraa se ongelma, etten voi kulkea toista puolta itse, turvassa hevosen äkkiliikkeiltä, enkä pääse palkitsemaan makupaloilla etupuolelta muutoin kuin menemällä edeltä itse. Tämä taas on hankalaa, koska käytännössä hevonen oppii näin seuraamaan evästä ja ihmistä, ei opi saamaan palkkaa itse toimimisesta oikeassa paikassa. No, kuten arvata saattaa. Sisu marssi perästä ruualle kuin talliin ainakin, ja olisi viihtynyt ainakin kupin tyhjenemiseen asti. Otin kuitenkin kupin jo pian pois ja peruutin pojan pihalle. Sitten pyysin sen uudestaan sisälle taas lähettämällä. Nyt asia vaati hieman miettimistä, mutta menihän se sisälle heiniä syömään ennen pitkää.
Seuraava vaihe oli takapuomiin totutus ja nyt asiat alkoivat mennä pieleen. Kun ensimmäisen kerran käänsin puomin Sisun taakse ja kosketin sillä hevosta, Sisu päätti pyörähtää ympäri ja tulla etuperin ulos. Sen jälkeen menikin tovi, ennenkuin sain sen uudelleen sisälle. Välillä piti käydä hakemassa huomio ympyrällä, kun naapuriiin tullut auto vei taas keskittymisen. Hiukan ehdittiin harjoitella sisäänmenoa uudelleen, kun yhtäkkiä alkoi kova tuuli, joka heilutti vieressä olevaa muovista aitanauhaa niin, että Sisu meinasi suorasta jyrätä minut. Siitä oli tietysti pakko ojentaa, jolloin Sisu päätti, että koko homma on ihan syvältä, ja koitti poistua paikalta. Hieman ympyrää ja ajatukset uuteen asentoon. Taas kopille, ja nyt oltiin siinä pisteessä, että sillan lähestyminenkin ahdisti. Päätin koittaa korjata tilanteen, milläs muulla kuin ruokakipolla. Kehuin Sisun siitä, että se sai etujalat melkein sillalle ja menin koppiin hakemaan ruokaa, kun taas yhtäkkiä puuska heilutti aitanaruja niin, että Sisu loikkasi suoraan sivulle käännetyn puomin ali yrittäessään karkuun "petoa". Onneksi riimunnaru oli tiukasti kädesdäni ja ennätin loikata kopin sillalle kääntämään pojan nenän paluusuuntaan. Lopulta sain ruokakupin käteeni ja kun Sisu näki sen, käveli se lopulta koppiin hienosti ja söi tyytyväisenä. Keskeytin taas ruokailun peruuttaakseni sen ulos hyväntuulisena. Laitoin sitten kupin kopin lattialle niin, että se mahtuisi syömään siitä melkein kokonaan sisällä seisten. Sitten pyysin sen sisään lähettämällä. Alkoi sataakin ihan tosissaan. Sisu pohti asiaa hetken ja marssi sitten syömään. Annoin syödä vähän aikaa rauhassa rapsutellen ja kehuen samalla. Sitten pyysin Sisun ulos ja vein sen talliin nuolemaan kupin tyhjäksi. Luulen, että vastoinkäymisistä huolimatta sille jäi viimeiseksi vaikutelmaksi vaunusta mukava olo suojassa tuulelta ja sateelta ruuan kanssa. Hyvä viimeinen fiilis on koulutuksen tärkein tavoite.
Huh. Joskus asiat vaan menevät mutkaisimman kautta.
lauantai 25. maaliskuuta 2017
Lastausta...kin
Päivä 35: Lepopäivä
Päivä 36:
Joskus sitä ajattelee tekevänsä jonkin pienen asian, mutta huomaakin, että matkalla sinne tulee monta asiaa. Vähän niin lähti tämänpäiväinen koulutussessio.
Pikkuponit olivat päässeet "laitumeen" jäisestä tarhastaan vähän liikkumaan. Tuo laidun on Sisun ja Neron laitumen vieressä, joten tunnin verran olivat ponit ja isot toisiaan seuranneet aidan yli, mutta Sisulle nuo kummat pienet pollet olivat vielä varsin uusi ja hieman arveluttava juttu. Nerokaan ei kunnolla laskenut aidan yli nuuhkimaan, ne kun olivat Neron vanhoja laiduntuttuja, joita piti vähän suojella "hurjimukselta".
Sitten tulin hakemaan Sisua koulittavaksi, sattumoisin juuri, kun ponit ottivat pientä irroittelua, joka sai Isot lähtemään minua kohti täyttä laukkaa. Ne luulivat jonkin hyökkäävän, kun ponit niin railakkaasti laukkasivat. Nero tosin sitten keksi minut ja varmaan luuli pääsevänsä syömään, mistä se sai lisävauhtia. Sisu ei tätä tajunnut, vaan luuli että mennään hengen edestä. Siispä se oli valmiiksi ihan sätkynä, kun otin se kiinni ja kuikuili koko ajan ponilaitumeen, että mitä siellä oikein tapahtuu. Portista ulos mennessä ei meinanneet suunnat löytyä, kun piti vaan vahtia poneja. Siispä päivän koulutus alkoi siinä samassa. Minä en nimittäin lähde taluttamaan hevosta, jonka huomio ei ole minussa. Seurasi varsin tiukkatahtista ympyrällä pyöritystä, nopeita suunnanvaihtoja perä perään, ja jos ei suunta löytynyt, pamahti naru kyllä ihan tämäkästi kaulaan tai lautaseen. Kun vähän alkoi korvaa löytyä tarjosin mahdollisuutta seisoa, mutta korvat ja nenä minuun päin. Kun ei onnistunut, sama jatkui. Sitten, kun vähän alkoi huomio palata lähdettiin taluttaen eteenpäin, mutta pysähdellen ja peruutellen. Pian poju olikin jo ihan kuulolla taas ja päästiin asiallisesti kentälle. Ja sitten tiellä meni ponikärrit! Jatkettiin samaa kentällä, nyt huomio löytyi jo aika hyvin.
Kun rauha oli taas maassa olikin hyvä hetki valmistella ratsautumista. Polle keskelle kenttää jakkaran viereen ja kylkien ja selän raaputtelua urakalla, selän päällä nojaillen ja roikkuen. Sehän oli mukavaa äskeisen komentelun jälkeen. Selkään en vielä mennyt, silllä Sisu oli vielä liian epävarman oloinen kylkiin polvella tönimisestä ja selän päällä roikkumisesta. Ei kiinnosta pukkisarja ja paniikkisyöksähdys, haluan, että hevonen on oikeasti rento ja sillä on turvallinen olo, kun menen selkään.
Sitten päästiin päivän pääasiaan eli kuljetusvaunuun lastaukseen. Käveltiin yhdessä kopin luokse, availin luukun Sisun seuratessa vierestä. Tömistelin sillalla ja testailin puomin kiinnitystä. Kopissa oli säkissä heinää ja tuoksua leijaili kivennäiskupista, joka oli etuosassa lattialla (se on tarkoitus syöttää kopissa, sitten kun Sisu osaa kävellä kokonaan sisälle. Vaunu oli parkkeerattu kentän aidan viereen, aita vasemmalla. Niinpä minä siirryin lastaussillan oikealle puolelle ja ohjasin Sisun narulla sillan eteen, aivan samoin kuin ympyrälle lähettäessä. Aluksi Sisu pyrki luokseni, aivan liian likelle. Sehän on lastattu taluttamalla, joten se yritti ikäänkuin hakea minusta sitä turvaa, minkä se taluttajasta on saanut. Napakasti pyysin sitä kauemmas ja pienen sähläämisen jälkeen se onnistui asettumaan sillan eteen suunnilleen sen keskivaiheille. Koko harjoituksen ajan se punki oikealle eli minua kohti, mutta onnistui lopulta pysymään kohtalaisen keskellä ja olemaan änkemättä päälle. Alkuun palkitsin sitä jo siitä, että se näytti yrittävän siltaa kohti, vaikka vaiin nuuhki sitä. (Palkitseminenhan tarkoittaa, että kehuin sitä matalalla äänellä pitkin hitain ääntein, silitin ja annoin seisoa paikoillaan pyytämättä mitään - rauha on tärkein palkinto!)
Pikkuhiljaa pyysin reilummin ja kehuin valtavasti, kun se sai etujalat sillan alkuosaan. Vähän aikaa tämä oli nyt lepopaikka. Ideana on, että valitaan paikka, johon hevosen haluamme ja pidetään sitä lepopaikkana, kohtana, jossa hevonen saa seisoa eikä siltä vaadita mitään. Pikkuhiljaa tuota lepopaikkaa hivutetaan lähemmäs kopin sisusta. Kaikki mikä on valitusta lepopaikasta taaksepäin, aiheuttaa harmia, naksutusta, köyden heilumista, peruutusta vauhdilla ja pitkälle, mitä tahansa häiritsevää ja ikävää. Kaikki eteenpäin tuosta lepopaikasta aiheuttaa kehuja, rapsustusta ja lepoa.
Tämän päivän harjoituksen aikana lepopaikka siirtyi sillan edestä lastaussillan yläpäähän, mutta niin, että takajalat olivat vielä sillan takana. Kerran Sisu käveli ihan itse koppiin asti melkein vahingossa, pyysin sen peruuttamaan pois melko pian, jotta sille tulisi varma tunne myös ulospääsystä. Ensi kerralla lepopaikka on taas sillan alapäässä, on turha kuvitella, että se menisi heti sujuvasti niin ylös. Etenemisen pitäisi kuitenkin olla nopeaa samaan pisteeseen kuin tänään, siitä eteenpäin on sitten se uusi työmaa.
Tällä kertaa ei ollut kuvaajaa käsillä, mutta alla on linkki videooni turvallisesta lastauksesta.
turvallinen lastaus
Päivä 36:
Joskus sitä ajattelee tekevänsä jonkin pienen asian, mutta huomaakin, että matkalla sinne tulee monta asiaa. Vähän niin lähti tämänpäiväinen koulutussessio.
Pikkuponit olivat päässeet "laitumeen" jäisestä tarhastaan vähän liikkumaan. Tuo laidun on Sisun ja Neron laitumen vieressä, joten tunnin verran olivat ponit ja isot toisiaan seuranneet aidan yli, mutta Sisulle nuo kummat pienet pollet olivat vielä varsin uusi ja hieman arveluttava juttu. Nerokaan ei kunnolla laskenut aidan yli nuuhkimaan, ne kun olivat Neron vanhoja laiduntuttuja, joita piti vähän suojella "hurjimukselta".
Sitten tulin hakemaan Sisua koulittavaksi, sattumoisin juuri, kun ponit ottivat pientä irroittelua, joka sai Isot lähtemään minua kohti täyttä laukkaa. Ne luulivat jonkin hyökkäävän, kun ponit niin railakkaasti laukkasivat. Nero tosin sitten keksi minut ja varmaan luuli pääsevänsä syömään, mistä se sai lisävauhtia. Sisu ei tätä tajunnut, vaan luuli että mennään hengen edestä. Siispä se oli valmiiksi ihan sätkynä, kun otin se kiinni ja kuikuili koko ajan ponilaitumeen, että mitä siellä oikein tapahtuu. Portista ulos mennessä ei meinanneet suunnat löytyä, kun piti vaan vahtia poneja. Siispä päivän koulutus alkoi siinä samassa. Minä en nimittäin lähde taluttamaan hevosta, jonka huomio ei ole minussa. Seurasi varsin tiukkatahtista ympyrällä pyöritystä, nopeita suunnanvaihtoja perä perään, ja jos ei suunta löytynyt, pamahti naru kyllä ihan tämäkästi kaulaan tai lautaseen. Kun vähän alkoi korvaa löytyä tarjosin mahdollisuutta seisoa, mutta korvat ja nenä minuun päin. Kun ei onnistunut, sama jatkui. Sitten, kun vähän alkoi huomio palata lähdettiin taluttaen eteenpäin, mutta pysähdellen ja peruutellen. Pian poju olikin jo ihan kuulolla taas ja päästiin asiallisesti kentälle. Ja sitten tiellä meni ponikärrit! Jatkettiin samaa kentällä, nyt huomio löytyi jo aika hyvin.
Kun rauha oli taas maassa olikin hyvä hetki valmistella ratsautumista. Polle keskelle kenttää jakkaran viereen ja kylkien ja selän raaputtelua urakalla, selän päällä nojaillen ja roikkuen. Sehän oli mukavaa äskeisen komentelun jälkeen. Selkään en vielä mennyt, silllä Sisu oli vielä liian epävarman oloinen kylkiin polvella tönimisestä ja selän päällä roikkumisesta. Ei kiinnosta pukkisarja ja paniikkisyöksähdys, haluan, että hevonen on oikeasti rento ja sillä on turvallinen olo, kun menen selkään.
Sitten päästiin päivän pääasiaan eli kuljetusvaunuun lastaukseen. Käveltiin yhdessä kopin luokse, availin luukun Sisun seuratessa vierestä. Tömistelin sillalla ja testailin puomin kiinnitystä. Kopissa oli säkissä heinää ja tuoksua leijaili kivennäiskupista, joka oli etuosassa lattialla (se on tarkoitus syöttää kopissa, sitten kun Sisu osaa kävellä kokonaan sisälle. Vaunu oli parkkeerattu kentän aidan viereen, aita vasemmalla. Niinpä minä siirryin lastaussillan oikealle puolelle ja ohjasin Sisun narulla sillan eteen, aivan samoin kuin ympyrälle lähettäessä. Aluksi Sisu pyrki luokseni, aivan liian likelle. Sehän on lastattu taluttamalla, joten se yritti ikäänkuin hakea minusta sitä turvaa, minkä se taluttajasta on saanut. Napakasti pyysin sitä kauemmas ja pienen sähläämisen jälkeen se onnistui asettumaan sillan eteen suunnilleen sen keskivaiheille. Koko harjoituksen ajan se punki oikealle eli minua kohti, mutta onnistui lopulta pysymään kohtalaisen keskellä ja olemaan änkemättä päälle. Alkuun palkitsin sitä jo siitä, että se näytti yrittävän siltaa kohti, vaikka vaiin nuuhki sitä. (Palkitseminenhan tarkoittaa, että kehuin sitä matalalla äänellä pitkin hitain ääntein, silitin ja annoin seisoa paikoillaan pyytämättä mitään - rauha on tärkein palkinto!)
Pikkuhiljaa pyysin reilummin ja kehuin valtavasti, kun se sai etujalat sillan alkuosaan. Vähän aikaa tämä oli nyt lepopaikka. Ideana on, että valitaan paikka, johon hevosen haluamme ja pidetään sitä lepopaikkana, kohtana, jossa hevonen saa seisoa eikä siltä vaadita mitään. Pikkuhiljaa tuota lepopaikkaa hivutetaan lähemmäs kopin sisusta. Kaikki mikä on valitusta lepopaikasta taaksepäin, aiheuttaa harmia, naksutusta, köyden heilumista, peruutusta vauhdilla ja pitkälle, mitä tahansa häiritsevää ja ikävää. Kaikki eteenpäin tuosta lepopaikasta aiheuttaa kehuja, rapsustusta ja lepoa.
Tämän päivän harjoituksen aikana lepopaikka siirtyi sillan edestä lastaussillan yläpäähän, mutta niin, että takajalat olivat vielä sillan takana. Kerran Sisu käveli ihan itse koppiin asti melkein vahingossa, pyysin sen peruuttamaan pois melko pian, jotta sille tulisi varma tunne myös ulospääsystä. Ensi kerralla lepopaikka on taas sillan alapäässä, on turha kuvitella, että se menisi heti sujuvasti niin ylös. Etenemisen pitäisi kuitenkin olla nopeaa samaan pisteeseen kuin tänään, siitä eteenpäin on sitten se uusi työmaa.
Tällä kertaa ei ollut kuvaajaa käsillä, mutta alla on linkki videooni turvallisesta lastauksesta.
turvallinen lastaus
torstai 23. maaliskuuta 2017
Työn raskaan raataja, tai ei sittenkään....
Päivä 34:
Kaunis aurinkoinen päivä, kenttä alkaa sulaa vauhdilla, joten autettiin asiaa Sisun kanssa. Ensin tutustuttiin vesilätäköihin taluttamalla ja pitkillä ohjilla. Tietysti ne olivat ensin pelottavia, nehän voivat ulottua vaikka maan uumeniin ja nielaista pienen hevosen. Piti siis vakuuttaa, että kyllä, niihin voi ja pitää astua - eihän lanauksesta muuten mitään tule.
Sitten aisoihin ja ensin pelkällä juontokaarella vielä pari kierrosta - se on nyt raskaampi vetää, kun ei ole liukasta lunta alla. Sitten opeteltiin peruuttamaan kääntyen lanan eteen, sujui hienosti! Lanan veto kävikin jo oikeasta työstä, sillä märällä hiekalla ja paikoittaisilla jää/lumi-kokkareilla se olikin jo ihan raskas. Ajettiin vain muutama kierros, silti Sisulta oli jo usko loppua viimeisen kierroksen alkupuolella. Annoin sen pysähtyä vetämään henkeä, mutta uudelleen liikkeelle lähtiessä se oli vähän sitä mieltä, ettei jaksa. Minä uskoin toisin ja niinpä matka jatkui vielä purkupaikalle portin luokse.
Valjaiden riisumisen jälkeen käytiin vielä harjoittelemassa "lastausta" pikkutallin käytävään, mikä sujui suorastaan rutiinilla, vaikka Nero ei ollutkaan tallissa. Sitten Sisu sai mennä karsinaan syömään kivennäiset ennen laitumeen paluuta. Piakkoin on syytä ruveta harjoittelemaan lastausta oikeaan kuljetusvaunuun.
Kaunis aurinkoinen päivä, kenttä alkaa sulaa vauhdilla, joten autettiin asiaa Sisun kanssa. Ensin tutustuttiin vesilätäköihin taluttamalla ja pitkillä ohjilla. Tietysti ne olivat ensin pelottavia, nehän voivat ulottua vaikka maan uumeniin ja nielaista pienen hevosen. Piti siis vakuuttaa, että kyllä, niihin voi ja pitää astua - eihän lanauksesta muuten mitään tule.
Sitten aisoihin ja ensin pelkällä juontokaarella vielä pari kierrosta - se on nyt raskaampi vetää, kun ei ole liukasta lunta alla. Sitten opeteltiin peruuttamaan kääntyen lanan eteen, sujui hienosti! Lanan veto kävikin jo oikeasta työstä, sillä märällä hiekalla ja paikoittaisilla jää/lumi-kokkareilla se olikin jo ihan raskas. Ajettiin vain muutama kierros, silti Sisulta oli jo usko loppua viimeisen kierroksen alkupuolella. Annoin sen pysähtyä vetämään henkeä, mutta uudelleen liikkeelle lähtiessä se oli vähän sitä mieltä, ettei jaksa. Minä uskoin toisin ja niinpä matka jatkui vielä purkupaikalle portin luokse.
Valjaiden riisumisen jälkeen käytiin vielä harjoittelemassa "lastausta" pikkutallin käytävään, mikä sujui suorastaan rutiinilla, vaikka Nero ei ollutkaan tallissa. Sitten Sisu sai mennä karsinaan syömään kivennäiset ennen laitumeen paluuta. Piakkoin on syytä ruveta harjoittelemaan lastausta oikeaan kuljetusvaunuun.
keskiviikko 22. maaliskuuta 2017
Liikenteen kohtaaminen
Päivä 32: Lepopäivä
Päivä 33:
Liikenteessä liikkumista pitäisi harjoitella mahdollisimman pian. Ei kuitenkaan kannata aloittaa suoraan autojen sekaan loikkaamalla. Juniori oli mönkijän kanssa liikkeellä, joten pyysin häntä ajamaan pellolle ja hain Sisun laitumesta. Sitten kohdattiin ensin hyvin hitaasti ja pysähdyttiin juttelemaan ja tutkimaan konetta ja nuuhkimaan kuskin kättäkin vähän. Seuraavaksi lähdettiin liikkeelle kumpikin suuntaansa ja kohdattiin muutaman kerran vastakkain. Liikkuvan mönkijän ohittaminen kävellen olikin vähän ikävämpi asia, Sisun piti kävellä vähän poikittain kaiken varalt, mutta muuten se pysyi tyypilliseen tapaansa rauhallisena. Pitää muistaa, että Sisu on jo kotona tottunut siihen, että heinäpaali ajetaan tarhaan traktorilla. Se on myös tutustunut paikallaan seisovaan autoon. Lopuksi kerran harjoiteltiin sitä, että mönkijä tulikin takaa ja ohitti meidät. Sekin oli vähän jännää, mutta meni kohtuullisen hyvin, kun sai pysähtyä. Sisu tosiaan haluaa miettiä kaikki uudet jutut paikallaan. Mahtavaa!
Sitten Sisu pääsi pikkutalliin syömään kivennäisiä ja Nero tuli toiseen karsinaan seuraksi. Kun kupit olivat tyhjät alkoi lastausharjoituksen toinen vaihe. Laitoin vähän heinää karsinoiden väliseen pieneen käytävään ja otin Sisun ulos. Suljin karsinan liukuoven, nyt pieni käytävä muistuttaa kulkusiltoineen huomattavasti kuljetusvaunua, mitä nyt on vähän väljempi. Ensin talutin Sisun sisään ja sehän meni suoraan heinille sujuvasti. Pieni haukkaisu ja ulos peruutus, joka vaati aika lailla miettimistä, mutta onnistui ihan hyvin. Sitten laitoinkin sen sisään lähettämällä, mikä tarkoittaa, että astuin sillan viereen ja narua ympyrätyöskentelyn tapaan pyörittämällä pyysin Sisua eteenpäin. Se ei edes juuri miettinyt, vaan marssi suoraan heinille taas. Kehuin ja kävelin perästä sisään. Autoin taas peruuttamaan ulos. Vaihdoin puolta ja pyysin taas narulla menemään sisälle. Yhtä helposti sujui. Innostuin kokeilemaan, osaisiko se peruuttaa ulos niin, että jäänkin taakse, mutta ei. Kiire tuli estää kääntymisyritys, joka olisi voinut johtaa juttumiseen ja paniikkiriuhtaisuun. Ehdin väliin ja sitten taas peruutettiin päästä ohjaten ulos.
Tämä riittää tältä erää, päätin ja vein pollet tarhaan.
maanantai 20. maaliskuuta 2017
Riemukkaita pieniä onnistumisia
Päivä 31:
Koska Sisu oli ollut yksin tallissa eilen, ei se olisi antanut kiinni tänään, kun hain sitä ajotreeniin. Lähti vain Neroa kohti sillä ilmeellä, että en taatusti sinne koppiin enää yksin lähde. Saatiin siis oppitunti: kuinka napataan vastahakoinen kiinniotettava. Tilanne olisi ollut niin kuvauksellinen, että harmi, kun ketään kameramiestä ei saa hätiin niin nopeasti. Sisu oli siis heinäpaalilla, josta se lähti talsimaan määrätietoisesti hieman sivummalla seisovaa Neroa kohti.Kävelin Sisun ja Neron väliin, jolloin Sisu lähti kiertämään sitä ravissa ja minä kiersin kävellen pienempää ympyrää estäen sen pääsyn Neron luo. Nero alkoi hermostua moiseen karuselliin, mutta Sisukin luovutti jo täyden kierroksen kierrettyään ja pysähtyi kuin pyöröaidassa konsanaan. Siihen tietysti vastasin pysähtymällä myös. Nero käveli mielenosoituksellisesti kauemmas mokomista pyörivistä kakaroista ja minä menin Sisun luokse, joka antoi oikein kauniisti kiinni ja laski jopa päätään hienosti naruriimua laitettaessa.
Mentiin sitten valjastuskäytävälle, harjasin ja valjastin sen, ihan irrallaan. Nostelin kaviotkin. Tosi rauhallisesti seisoi, mitä nyt pikkuisen selkää kipristi valjastaessa taas.
Koska Sisulla on ollut vaikeuksia ymmärtää kääntää ohjaa sen kulkiessä längen ja setolkan kautta, kokeilin tänään Lallon Jaanalta saatua ideaa: kiinnitin tamppirenkaisiin isot palohaat ja laitoin ohjat niiden kautta. Näin ohjasapu tulee samasta suunnasta kuin pelkässä ohjasajossa ja kääntyvä apu on selkeämpi eikä nosta päätä, vaan paremminkin laskee sitä. Alla osasuurennos ylemmästä kuvasta, pahoillani surkeasta laadusta, mutta ehkä se auttaa hahmottamaan
Pellolla mentiin ensin hetki pelkin ohjin, jotta sain käsityksen siitä, kuinka hyvin ohjat kulkevat palohaoissa, samalla Sisu sai muistutuksen kunnon käännöksistä. Juontokaareen peruutus meni hienosti, samoin aisojen kiinnitys, vaikka vähän kompuroinkin siinä. Lähdin ajoon varovasti, kun en ollut varma juokseeko ohja aisan vieressäkin hyvin palohakojen läpi, mutta hyvin toimi. Kiitos fiksusta ideasta, Jaana!
Ajo meni hyvin, tehtiin myös kiemuroita ja lopetettiin peruuttamalla "parkkiin" ei käännettiin peruuttaessa 90 astetta (melkein). Minusta on mukavaa, että hevonen peruuttaa kärrit ja työkoneet paikoilleen, ei niitä viitsi aina itse raahailla ympäri pihaan. Edellinen orini peruutti pienellä ohjastajan avustuksella jopa reen melkein puolen metrin penkan yli matalaoviseen latoon!
Kaiken kaikkiaan tänään oli hyvä päivä ja luulenpa, että meille molemmille jäi hyvä mieli treenistä. Käytävällä riisuin taas valjaat sitomatta Sisua kiinni ja palkaksi vielä kivennäiset.
Koska Sisu oli ollut yksin tallissa eilen, ei se olisi antanut kiinni tänään, kun hain sitä ajotreeniin. Lähti vain Neroa kohti sillä ilmeellä, että en taatusti sinne koppiin enää yksin lähde. Saatiin siis oppitunti: kuinka napataan vastahakoinen kiinniotettava. Tilanne olisi ollut niin kuvauksellinen, että harmi, kun ketään kameramiestä ei saa hätiin niin nopeasti. Sisu oli siis heinäpaalilla, josta se lähti talsimaan määrätietoisesti hieman sivummalla seisovaa Neroa kohti.Kävelin Sisun ja Neron väliin, jolloin Sisu lähti kiertämään sitä ravissa ja minä kiersin kävellen pienempää ympyrää estäen sen pääsyn Neron luo. Nero alkoi hermostua moiseen karuselliin, mutta Sisukin luovutti jo täyden kierroksen kierrettyään ja pysähtyi kuin pyöröaidassa konsanaan. Siihen tietysti vastasin pysähtymällä myös. Nero käveli mielenosoituksellisesti kauemmas mokomista pyörivistä kakaroista ja minä menin Sisun luokse, joka antoi oikein kauniisti kiinni ja laski jopa päätään hienosti naruriimua laitettaessa.
Mentiin sitten valjastuskäytävälle, harjasin ja valjastin sen, ihan irrallaan. Nostelin kaviotkin. Tosi rauhallisesti seisoi, mitä nyt pikkuisen selkää kipristi valjastaessa taas.
Pellolla mentiin ensin hetki pelkin ohjin, jotta sain käsityksen siitä, kuinka hyvin ohjat kulkevat palohaoissa, samalla Sisu sai muistutuksen kunnon käännöksistä. Juontokaareen peruutus meni hienosti, samoin aisojen kiinnitys, vaikka vähän kompuroinkin siinä. Lähdin ajoon varovasti, kun en ollut varma juokseeko ohja aisan vieressäkin hyvin palohakojen läpi, mutta hyvin toimi. Kiitos fiksusta ideasta, Jaana!
Ajo meni hyvin, tehtiin myös kiemuroita ja lopetettiin peruuttamalla "parkkiin" ei käännettiin peruuttaessa 90 astetta (melkein). Minusta on mukavaa, että hevonen peruuttaa kärrit ja työkoneet paikoilleen, ei niitä viitsi aina itse raahailla ympäri pihaan. Edellinen orini peruutti pienellä ohjastajan avustuksella jopa reen melkein puolen metrin penkan yli matalaoviseen latoon!
Kaiken kaikkiaan tänään oli hyvä päivä ja luulenpa, että meille molemmille jäi hyvä mieli treenistä. Käytävällä riisuin taas valjaat sitomatta Sisua kiinni ja palkaksi vielä kivennäiset.
sunnuntai 19. maaliskuuta 2017
Sää ei aina suosi treenaamista
Päivä 28:
Omistaja käymässä, keli kamala, liukasta, kova tuuli ja vettä ja räntää vaakatasossa. Sisu ilmaisi mielipiteensä siitä, että muka pitäisi lähteä kentälle töihin, mutta antoi lopulta kiinni.
Sään takia päätettiin pitää lyhyt narutreeni, talutusharjoituksia ja ympyrätyöskentelyä. Sitten mentiin Nero edellä pikkutalliin (kahden hevosen siirtotalli, joka toimii sairaskarsinana ja hätävaramajoituspaikkana). Sisuhan on siis pihatossa syntynyt ja kasvanut, eikä koskaan ollut karsinassa ennen. Kuljetuskaan ei ole ihan kivaa, kun ahtaat paikat ahdistavat. Neron perässä se kuitenkin hetken pohtimisen jälkeen uskalsi mennä. Tästä on hyvä aloittaa lastausharjoitus. Kun se alkaa tuntea olonsa turvalliseksi karsinassa, voi ruveta pyytämään sisään menoa lähettämällä. Sitten voikin siirtyä samoihin harjoituksiin kuljetusvaunun kanssa. Tänään kuitenkin riitti, että saatiin pollet tunniksi pariksi sisään sateesta. Nero kiitti, se on tottunut tallielämään ennen viime syksyä.
Päivä 29:
Pilvistä ja tuulista, mutta sentään kuivahkoa. Koska kenttä meni yös sateen takia aivan jäiseksi ja piha on sitäkin liukkaampi, raahasimme juontokaareen peltoon. Omistaja pääsi harjoittelemaan aisoihin peruutusta. Sitten valjastettiin juontokaareen ja minä ajoin malliksi kierroksen pellolla. Omistajakin pääsi kokeilemaan ja hyvinhän se sujui. Enää Sisu ei arkaile lainkaan aisan kosketusta kinttuihin.
Ajon jälkeen vietiin taas ruunat talliin, tällä kertaa Sisu seurasi jo Neroa epäröimättä.
Päivä 30:
Ainut treeni tänään oli se, että vein Sisun yksin talliin. Nyt piti vähän taas miettiä asiaa ensin, mutta sitten se käveli reippaasti suoraan karsinaan. Alkuun se ei edes ihmetellyt kavereiden puutetta, ainakaan "ääneen", mutta kun se kuuli minun ja oriin liikkuvan ulkona, kun vein heiniä tarhoihin, alkoi töminä ja huutelu. Sisu kuitenkin rauhoittui pian ja hirnahti vain kuullessaan minun liikkuvan pikkutallin ulkopuolella. Odotin, että tallissa oli hiljaista, ennenkuin menin sisään. Sitten harjoiteltiin taas pään laskemista alas riimun laittoa varten. Lopulta pääsimme lähtemään ulos, sekin sujui rauhallisesti, ei mitään ryysäämistä, vaikka kaveri olikin "kadoksissa".
Omistaja käymässä, keli kamala, liukasta, kova tuuli ja vettä ja räntää vaakatasossa. Sisu ilmaisi mielipiteensä siitä, että muka pitäisi lähteä kentälle töihin, mutta antoi lopulta kiinni.
Sään takia päätettiin pitää lyhyt narutreeni, talutusharjoituksia ja ympyrätyöskentelyä. Sitten mentiin Nero edellä pikkutalliin (kahden hevosen siirtotalli, joka toimii sairaskarsinana ja hätävaramajoituspaikkana). Sisuhan on siis pihatossa syntynyt ja kasvanut, eikä koskaan ollut karsinassa ennen. Kuljetuskaan ei ole ihan kivaa, kun ahtaat paikat ahdistavat. Neron perässä se kuitenkin hetken pohtimisen jälkeen uskalsi mennä. Tästä on hyvä aloittaa lastausharjoitus. Kun se alkaa tuntea olonsa turvalliseksi karsinassa, voi ruveta pyytämään sisään menoa lähettämällä. Sitten voikin siirtyä samoihin harjoituksiin kuljetusvaunun kanssa. Tänään kuitenkin riitti, että saatiin pollet tunniksi pariksi sisään sateesta. Nero kiitti, se on tottunut tallielämään ennen viime syksyä.
Päivä 29:
Pilvistä ja tuulista, mutta sentään kuivahkoa. Koska kenttä meni yös sateen takia aivan jäiseksi ja piha on sitäkin liukkaampi, raahasimme juontokaareen peltoon. Omistaja pääsi harjoittelemaan aisoihin peruutusta. Sitten valjastettiin juontokaareen ja minä ajoin malliksi kierroksen pellolla. Omistajakin pääsi kokeilemaan ja hyvinhän se sujui. Enää Sisu ei arkaile lainkaan aisan kosketusta kinttuihin.
Ajon jälkeen vietiin taas ruunat talliin, tällä kertaa Sisu seurasi jo Neroa epäröimättä.
Ainut treeni tänään oli se, että vein Sisun yksin talliin. Nyt piti vähän taas miettiä asiaa ensin, mutta sitten se käveli reippaasti suoraan karsinaan. Alkuun se ei edes ihmetellyt kavereiden puutetta, ainakaan "ääneen", mutta kun se kuuli minun ja oriin liikkuvan ulkona, kun vein heiniä tarhoihin, alkoi töminä ja huutelu. Sisu kuitenkin rauhoittui pian ja hirnahti vain kuullessaan minun liikkuvan pikkutallin ulkopuolella. Odotin, että tallissa oli hiljaista, ennenkuin menin sisään. Sitten harjoiteltiin taas pään laskemista alas riimun laittoa varten. Lopulta pääsimme lähtemään ulos, sekin sujui rauhallisesti, ei mitään ryysäämistä, vaikka kaveri olikin "kadoksissa".
torstai 16. maaliskuuta 2017
Sisu lanaa kenttää
Päivät 25 ja 26:
lepopäiviä
Päivä 27:
Valjastus käytävällä ja kentälle. Valjastus onnistui muuten irrallaan (no siis naru kädessä tosin, vielä menee aikaa ennenkuin uskallan maahan heittää) ilman muuta venkoilua kuin pieni selän notkautus.
Kentällä aloitettiin ohjasajolla. Tänään olikin herra herkkänahka-päivä. Pienikin ohjien hipaisu lautasella sai Sisun kiirehtimään alta pois ja alkuun kääntyminen oikealle suoraan lähdöstä tuotti vaikeuksia. Seisomaankaan ei oikein malttanut jäädä. Selvästi poika on tottunut siihen, että alku touhutaan naruhommia ja nyt ikäänkuin "kalibrointi" puuttui. No niitäpä sitten hetki tutkailtiin ja rupesihan ne sujumaan. Samalla treenailin vähän taivutusta, varsinkin oikealle. Sisu on tosi jäykkä ja pyrkii kulkemaan suorana tai ulos taipuneena kaarteet. Sisäpuolelle taipumista väänsin rautalangasta kiertämällä ulko-ohjan jalkojen takaa käteen aika napakalle, ja ottamalla sisäohjasta ihan kuolaimen läheltä. Sitten pyysin ulko-ohjalla reisiä vasten nykimällä liikkettä eteen, sisäohjalla taivutin päätä sisäänpäin ja ulko-ohjan kädellä autoin taivutusta mahavyön kohdilta. Kyllä se hetken ihmettelyn jälkeen alkoi sujua. Tätä vaan täytyy tehdä usein ja huolellisesti, jotta taipuminen pysyy mielessä ja kroppa alkaa vetristyä.
Sitten valjastettiin juontokaaren eteen ja ajeltiin pari kierrosta. Sitten irrotin juontokaaren, käytiin raahaamassa hollille lana (eli vanha parsinavetan lantaritilä autonrengas painona) - siis minä raahasin, Sisu katsoi vierestä. Näin se sai aikaa tutustua värkkiin ennenkuin se kolisi perässä. Juontokaaressa oli jo ollut tänään ensimmäistä kertaa ketju paikoillaan eikä se ollut aiheuttanut hätäilyä.
Peruutin Sisun takaisin aisoihin ja pyysin liikettä. Kuten arvata saattaa, ensimmäinen reaktio oli pysähdys: "Mitä ihmettä, tämähän painaa, ei se liiku!" No annoin pari sekuntia ihmetellä ja pyysin uudestaan, mutta vierellä kävellen. No lähtihän se liikkeelle ja hirveästi kehuja. Jättäydyin taakse ja muutaman metrin päästä pysähdys. Kehut ja rapsutukset, sitten uudestaan liikkeelle. Pikkuisen kierrettiin kenttää suuntaan ja toiseen aina välillä pysähtyen ja sitten mentiin portille purkamaan.
Lopuksi ajoin vielä ohjin postilaatikolle (n. 60 m) ja takasin tallin pihaan. Käännös postilaatikolla piti tehdä taluttamalla, meni yli Sisun ymmärryksen. Valjaat purettiin taas käytävällä, edelleen sitomatta kiinni.
Matkalla laitumeen Sisu on joskus tykännyt käydä piehtaroimassa puhtaassa hangessa, niin tänäänkin. Tämä poika se vasta tyytyväisesti ähkyy pystyyn päästyään, en ole ennen niin ponnekkaita pöhinöitä kuullut!
lepopäiviä
Päivä 27:
Valjastus käytävällä ja kentälle. Valjastus onnistui muuten irrallaan (no siis naru kädessä tosin, vielä menee aikaa ennenkuin uskallan maahan heittää) ilman muuta venkoilua kuin pieni selän notkautus.
Kentällä aloitettiin ohjasajolla. Tänään olikin herra herkkänahka-päivä. Pienikin ohjien hipaisu lautasella sai Sisun kiirehtimään alta pois ja alkuun kääntyminen oikealle suoraan lähdöstä tuotti vaikeuksia. Seisomaankaan ei oikein malttanut jäädä. Selvästi poika on tottunut siihen, että alku touhutaan naruhommia ja nyt ikäänkuin "kalibrointi" puuttui. No niitäpä sitten hetki tutkailtiin ja rupesihan ne sujumaan. Samalla treenailin vähän taivutusta, varsinkin oikealle. Sisu on tosi jäykkä ja pyrkii kulkemaan suorana tai ulos taipuneena kaarteet. Sisäpuolelle taipumista väänsin rautalangasta kiertämällä ulko-ohjan jalkojen takaa käteen aika napakalle, ja ottamalla sisäohjasta ihan kuolaimen läheltä. Sitten pyysin ulko-ohjalla reisiä vasten nykimällä liikkettä eteen, sisäohjalla taivutin päätä sisäänpäin ja ulko-ohjan kädellä autoin taivutusta mahavyön kohdilta. Kyllä se hetken ihmettelyn jälkeen alkoi sujua. Tätä vaan täytyy tehdä usein ja huolellisesti, jotta taipuminen pysyy mielessä ja kroppa alkaa vetristyä.
Sitten valjastettiin juontokaaren eteen ja ajeltiin pari kierrosta. Sitten irrotin juontokaaren, käytiin raahaamassa hollille lana (eli vanha parsinavetan lantaritilä autonrengas painona) - siis minä raahasin, Sisu katsoi vierestä. Näin se sai aikaa tutustua värkkiin ennenkuin se kolisi perässä. Juontokaaressa oli jo ollut tänään ensimmäistä kertaa ketju paikoillaan eikä se ollut aiheuttanut hätäilyä.
Peruutin Sisun takaisin aisoihin ja pyysin liikettä. Kuten arvata saattaa, ensimmäinen reaktio oli pysähdys: "Mitä ihmettä, tämähän painaa, ei se liiku!" No annoin pari sekuntia ihmetellä ja pyysin uudestaan, mutta vierellä kävellen. No lähtihän se liikkeelle ja hirveästi kehuja. Jättäydyin taakse ja muutaman metrin päästä pysähdys. Kehut ja rapsutukset, sitten uudestaan liikkeelle. Pikkuisen kierrettiin kenttää suuntaan ja toiseen aina välillä pysähtyen ja sitten mentiin portille purkamaan.
Lopuksi ajoin vielä ohjin postilaatikolle (n. 60 m) ja takasin tallin pihaan. Käännös postilaatikolla piti tehdä taluttamalla, meni yli Sisun ymmärryksen. Valjaat purettiin taas käytävällä, edelleen sitomatta kiinni.
Matkalla laitumeen Sisu on joskus tykännyt käydä piehtaroimassa puhtaassa hangessa, niin tänäänkin. Tämä poika se vasta tyytyväisesti ähkyy pystyyn päästyään, en ole ennen niin ponnekkaita pöhinöitä kuullut!
maanantai 13. maaliskuuta 2017
Perusharjoituksia
Päivä 24:
Pyöröä, valjastamisharjoittelua, juontokaari ja pellolle. Siinä päivän treeni lyhyesti.
Aloitettiin siis pyöraidasta, halusin katsoa, miten homma toimii ilman lippukeppiä, narukieppi suunta- ja vauhtiapuna. Hyvinhän tuo sujui, vaikka pari kertaa piti tietty narulla takapäätä napauttaa, että poju ymmärsi, ettei reunojen nuuhkiminen kuulu työaikana kuvioihin. Myös käännöksissä oli pientä hapuilua aluksi, mutta löytyi se yhteisymmärrys suuntaohjeistakin.
Sitten harjoiteltiin pään myötäämistä, sillä vaikka Sisu on tosi herkkä, jostain herra on oppinut, että päätä ei alas lasketa, eikä turvan taakse myötääminenkään ole tuttu asia. Peruutus kyllä sujuu, mutta ilman hyvää myötäystä. Suitsiesssa ja riimua laittaessa pää lähinnä nousee ylös tai korkeintaan pysyy paikallaan. Siispä töihin. Tämä jos mikä kysyy hermoja. Ensin naruriimun kanssa: käden paino leuanalussolmulle, odotetaan. Jos pää ei yhtään liikahda alas, lisätään kohta painoa ja odotetaan. Lisätään taas painoa, jne. Heti kun pää vähänkin nyykähtää alaspäin, lasketaan välittömästi irti ja kehutaan. Toistetaan aloittaen aivan kevyestä pyynnöstä. Jos tässä luulee oikovansa ja aloittaa kovemmalla paineella, lopputuloksena on kovaa kättä vaativa hevonen - ja mehän haluamme kevyttä ja herkkää käsiteltävää, eikö niin? Aina on aloitettava sillä paineella, jolla hevosen haluaa lopuksi reagoivan, siis mahdollisimman kevyttä.
No, kun riimulla asia onnistui, oli aika siirtyä pelkällä kädellä pyytämiseen. Käsi niskalle, sormet molemmin puolin harjaa ja painoa kevyesti ja odotetaan. Ja sama kuvio kuin äsken. Sitten sama riimu turvalla ja sormet kulmaluiden päällä. Kyllä siinä saa minuutteja uppoamaan. Kerrallahan tämä oppi ei perille mene, vaan sitä on sitten toistettava päiviä ja viikkoja. Johdonmukaisuus ennenkaikkea.
No seuraavana valjaat. Naruriimu löyhänä kädessä lähestyn hevosta valjaat toisessa kädessä. Kun hevonen lähtee perääntymään, ohjaan liikkeen sivulle omalla liikkeellä, taivutan päätä sivulle ja pakotan hevosen astumaan takajalkoja ristiin hyvin pienellä ympyrällä, kunnes se selvästi haluaa pysähtyä. Koko ajan valjaat kyljen tuntumassa. Kun hevonen pysähtyy, vien valjaat kauemmas. Tätä toistetaan, kunnes se ei enää väistä valjaita. Sitten sama valjaita selkään nostaessa ja takapuolelle jne, kuten kuvattu edellisessä postauksessa. Kunhan ollaan tätä treenattu vielä muutama päivä, luulen että Sisu alkaa hyväksyä tilanteen.
Sitten valjastus loppuun, pienet kierrokset kentällä pitkin ohjin ja juontokaari kiinni. Tällä kertaa harjoiteltiin jo vähän tiukempia käännöksiä. Hieman Sisu arasteli aisan kosketusta, etenkin vasempaan takaseen, mutta tyytyi vain harrastamaan steppiä etsien takajaloille sopivan paikan aisojen välissä.
Lopuksi mentiin laitumeen - pitkin ohin ajaen. Jätettiin sentään vielä juontokaari kentälle. Ajoin lenkin pellossa ja ohjasin sitten laidunportille. Sisu oli tosi utelias ja rauhallinen, ei mitään hoppuilua kaverin luo. Talutin vielä portista läpi ja riisuin valjaista laitumessa, Neron ihmetellessä vieressä. Sisu malttoi odottaa hienosti loppuun asti.
Yllättävän pitkä treeni, vaikka fyysisesti ei vaativa. Joskus pitää laittaa aivokin töihin ja noita tiettyjä perusasioita en halua jättää väliin, tavoitteenahan on kevyesti ohjattava ajokki, jota helppo käsitellä kaikissa tilanteissa. Siis kunnon karvamopo.
Pyöröä, valjastamisharjoittelua, juontokaari ja pellolle. Siinä päivän treeni lyhyesti.
Aloitettiin siis pyöraidasta, halusin katsoa, miten homma toimii ilman lippukeppiä, narukieppi suunta- ja vauhtiapuna. Hyvinhän tuo sujui, vaikka pari kertaa piti tietty narulla takapäätä napauttaa, että poju ymmärsi, ettei reunojen nuuhkiminen kuulu työaikana kuvioihin. Myös käännöksissä oli pientä hapuilua aluksi, mutta löytyi se yhteisymmärrys suuntaohjeistakin.
Sitten harjoiteltiin pään myötäämistä, sillä vaikka Sisu on tosi herkkä, jostain herra on oppinut, että päätä ei alas lasketa, eikä turvan taakse myötääminenkään ole tuttu asia. Peruutus kyllä sujuu, mutta ilman hyvää myötäystä. Suitsiesssa ja riimua laittaessa pää lähinnä nousee ylös tai korkeintaan pysyy paikallaan. Siispä töihin. Tämä jos mikä kysyy hermoja. Ensin naruriimun kanssa: käden paino leuanalussolmulle, odotetaan. Jos pää ei yhtään liikahda alas, lisätään kohta painoa ja odotetaan. Lisätään taas painoa, jne. Heti kun pää vähänkin nyykähtää alaspäin, lasketaan välittömästi irti ja kehutaan. Toistetaan aloittaen aivan kevyestä pyynnöstä. Jos tässä luulee oikovansa ja aloittaa kovemmalla paineella, lopputuloksena on kovaa kättä vaativa hevonen - ja mehän haluamme kevyttä ja herkkää käsiteltävää, eikö niin? Aina on aloitettava sillä paineella, jolla hevosen haluaa lopuksi reagoivan, siis mahdollisimman kevyttä.
No, kun riimulla asia onnistui, oli aika siirtyä pelkällä kädellä pyytämiseen. Käsi niskalle, sormet molemmin puolin harjaa ja painoa kevyesti ja odotetaan. Ja sama kuvio kuin äsken. Sitten sama riimu turvalla ja sormet kulmaluiden päällä. Kyllä siinä saa minuutteja uppoamaan. Kerrallahan tämä oppi ei perille mene, vaan sitä on sitten toistettava päiviä ja viikkoja. Johdonmukaisuus ennenkaikkea.
No seuraavana valjaat. Naruriimu löyhänä kädessä lähestyn hevosta valjaat toisessa kädessä. Kun hevonen lähtee perääntymään, ohjaan liikkeen sivulle omalla liikkeellä, taivutan päätä sivulle ja pakotan hevosen astumaan takajalkoja ristiin hyvin pienellä ympyrällä, kunnes se selvästi haluaa pysähtyä. Koko ajan valjaat kyljen tuntumassa. Kun hevonen pysähtyy, vien valjaat kauemmas. Tätä toistetaan, kunnes se ei enää väistä valjaita. Sitten sama valjaita selkään nostaessa ja takapuolelle jne, kuten kuvattu edellisessä postauksessa. Kunhan ollaan tätä treenattu vielä muutama päivä, luulen että Sisu alkaa hyväksyä tilanteen.
Sitten valjastus loppuun, pienet kierrokset kentällä pitkin ohjin ja juontokaari kiinni. Tällä kertaa harjoiteltiin jo vähän tiukempia käännöksiä. Hieman Sisu arasteli aisan kosketusta, etenkin vasempaan takaseen, mutta tyytyi vain harrastamaan steppiä etsien takajaloille sopivan paikan aisojen välissä.
Lopuksi mentiin laitumeen - pitkin ohin ajaen. Jätettiin sentään vielä juontokaari kentälle. Ajoin lenkin pellossa ja ohjasin sitten laidunportille. Sisu oli tosi utelias ja rauhallinen, ei mitään hoppuilua kaverin luo. Talutin vielä portista läpi ja riisuin valjaista laitumessa, Neron ihmetellessä vieressä. Sisu malttoi odottaa hienosti loppuun asti.
Yllättävän pitkä treeni, vaikka fyysisesti ei vaativa. Joskus pitää laittaa aivokin töihin ja noita tiettyjä perusasioita en halua jättää väliin, tavoitteenahan on kevyesti ohjattava ajokki, jota helppo käsitellä kaikissa tilanteissa. Siis kunnon karvamopo.
sunnuntai 12. maaliskuuta 2017
Juontokaari
Päivä 22:
Taasen lepopäivä kouluttajan kiireistä johtuen.
Päivä 23:
Kouluttajan liukastumisen aiheuttamasta polvivammasta huolimatta päästiin taas töihin. Ensin tehtiin muutama kierros ympyrällä työskentelyä narussa ja kokeiltiin peruuttamista juontokaaren aisoihin, sitten urakalla valjastukseen totuttamista: Sisu on nyt jostain syystä sitä mieltä, että valjaita kuuluu juosta karkuun. Valjastan siis edelleen mieluiten kentällä löyhällä narulla. Tavoite olisi päästä siihen, että voidaan valjastaa kokonaan irrallaan, mutta siihen näyttää olevan pitkä matka. Joka tapauksessa käytiin taas valjaiden heiluttelua ja koskettelua ja selkään sekä takapuolelle viskomista molemmilta puolilta. Lopulta Sisu uskoi, että seisominen on se ainoa hyväksytty ratkaisu tässä tilanteessa.
Päästiin siis taas ohjasajoon. Tällä kertaa ohjat suoraan silojen ja längen kautta ja liikkeelle. Hyvin sujui. Siispä peruutettiin taas juontokaaren eteen ja eikun aisat kiinni. Sisu ei ollut oikeastaan moksiskaan ylimääräisestä painosta. Ensimmäinen tiukempi käännös sai hieman päätä nousemaan ja askelta nopeammaksi, muttei sen kummempaa. Ajeltiin isoa ympyrää ja vaihdettiin suuntaa isolla kahdeksikolla pysähdyksen kautta. Sisu oli koko ajan rauhallinen ja aika rento. Pysähdykset olivat mallikelpoisia, suurin osa liikkeelle lähdöistäkin, mutta välillä iski jumi. Vielä ei tehty ahtaita kaarteita, niitä ehtii tuonnempanakin. Nyt jäi molemmilla hyvä mieli. Tässähän päästään vielä kenttää lanaamaan...
Sisu ja juontokaari videolla
Taasen lepopäivä kouluttajan kiireistä johtuen.
Päivä 23:
Kouluttajan liukastumisen aiheuttamasta polvivammasta huolimatta päästiin taas töihin. Ensin tehtiin muutama kierros ympyrällä työskentelyä narussa ja kokeiltiin peruuttamista juontokaaren aisoihin, sitten urakalla valjastukseen totuttamista: Sisu on nyt jostain syystä sitä mieltä, että valjaita kuuluu juosta karkuun. Valjastan siis edelleen mieluiten kentällä löyhällä narulla. Tavoite olisi päästä siihen, että voidaan valjastaa kokonaan irrallaan, mutta siihen näyttää olevan pitkä matka. Joka tapauksessa käytiin taas valjaiden heiluttelua ja koskettelua ja selkään sekä takapuolelle viskomista molemmilta puolilta. Lopulta Sisu uskoi, että seisominen on se ainoa hyväksytty ratkaisu tässä tilanteessa.
Päästiin siis taas ohjasajoon. Tällä kertaa ohjat suoraan silojen ja längen kautta ja liikkeelle. Hyvin sujui. Siispä peruutettiin taas juontokaaren eteen ja eikun aisat kiinni. Sisu ei ollut oikeastaan moksiskaan ylimääräisestä painosta. Ensimmäinen tiukempi käännös sai hieman päätä nousemaan ja askelta nopeammaksi, muttei sen kummempaa. Ajeltiin isoa ympyrää ja vaihdettiin suuntaa isolla kahdeksikolla pysähdyksen kautta. Sisu oli koko ajan rauhallinen ja aika rento. Pysähdykset olivat mallikelpoisia, suurin osa liikkeelle lähdöistäkin, mutta välillä iski jumi. Vielä ei tehty ahtaita kaarteita, niitä ehtii tuonnempanakin. Nyt jäi molemmilla hyvä mieli. Tässähän päästään vielä kenttää lanaamaan...
Sisu ja juontokaari videolla
perjantai 10. maaliskuuta 2017
Länget
Päivä 20:
Vuolupäivä, ei aikaa koulutukseen eli taas lepopäivä. Tämä viikko näyttää menevän joka toinen päivä kuviolla.
Päivä 21 eli kolme viikkoa:
Hevosen koulutuksessa, niinkuin monessa muussakin asiassa, saa varautua siihen, että aina välillä tulee takapakkia ja saakin lähteä liikkeellä jotakuinkin nollasta. Niin tänään: Sisu oli sitä mieltä, että valjaat on nyt ihan kamala asia ja niihin totuteltiinkin sitten reilu 10 minuuttia. Hyvä ei tullut vieläkään, mutta tämä otetaan sitten toistaiseksi joka kertaiseksi aloituskuvioksi. Liekö kyse siitä, että paikat alkavat jo olla niin tuttuja, että ehtii keskittyä noihin valjasasioihinkin, kun huomio ei ole ympäristössä. Vai oliko syynä se, että edellisiltana piti ihan kunnolla potkaista, kun Sisu ei meinannut uskoa, että kaverin kupille ei mennä.
Joka tapauksessa treeni lähti siitä, että Sisu väisti kun otin valjaat jakkaralta kentän reunalla. Minullahan on hevonen naruriimussa ja pitkässä talutusnarussa, jonka laskostan käsivarrelle valjastaessa. Käänsin siis hevosen pään itseäni kohti ja kiersin takapään kanssa kehää valjaat kyljessä niin kauan, että se pysähtyi. Heti valjaat kauemmas. Ja taas kohti selkää uudelleen ja sama kierros. Kun se lopulta malttoi seistä, kun heiluttelin valjaita kyljellä, nostin ne selän yli ja pois, yli ja pois, niin kauan, että se ei yrittänyt enää väistää eikä kovasti kipristellyt selkäänsä. Ja sama alusta toiselta puolen. Minusta hevonen pitää valjastaa ja satuloida kummaltakin puolelta vuorotellen, se on tärkeää sekä ihmisen että hevosen lihastasapainon kannaltakin.
Kun Sisu ei enää suuremmin ahdistunut valjaiden heittelystä (tässä ei saa olla liian helläkätinen), laitoin mahavyöt kiinni ja käveltiin pikkuisen. Perään rapsutukset. Sitten jatkettiinkin suoraan uuteen osaan eli länkiin. Sisulla on kyllä niin paksu kaula, ettei sille suokin länget oikein istu, mutta otin pyöreimmät oriin länget, mitä talosta löytyi, saavat välttää toistaiseksi. Taas vähän käveltiiin, jotta Sisu sai tunnustella, miltä nuo ihmekapineet kaulalla tuntuvat. Sitten suitset ja ajo-ohjat. Aluksi ajoin "vanhalla tavalla" narut alhaalla aisalenkeissä. Sitten päätin kokeilla, joko voitaisiin nostaa ohjat oikeisiin ohjasrenkaisiin länkiin ja selustimeen. Pienen alkuhämmennyksen jälkeen homma toimi. Ihan alkuun, kun ohjan vedon suunta turparemmiin muuttui, Sisu tulkitsi kaikki ohjasotteet pysähdyksiksi. No parempi niin, helppoahan se on korjata. Kohta jo mentiinkin käyntiä ja ravia, ettei mitään.
Seuraavaksi toinen uusi vaihe: yksi aisa ja ohjat, ei talutusnarua, kuten tähän asti asiatreenissä on ollut. Varalta otin vielä mukaan myös lippukepin, jolla sain vielä vähän lisää vaikutusta hämmennyksen iskiessä. Taas lähdettiin aisa sisäkyljellä laajaa ympyrää. Pienen ihmettelyn jälkeen kulki hyvin. Sitten kokeilin vaihtaa suuntaa kahdeksikon avulla. Sillä hetkellä, kun astuin Sisun taakse, se jähmettyi. Astuin uuden ympyrän puolelle ja pyysin liikettä. Tämä oli sen verran hämmentävää, että piti ottaa pätkä ravia ja tuijotella ulkokyljelle taianomaisesti siirtynyttä aisaa. Nopeasti Sisu kuitenkin rauhoittui taas käyntiin ja palkaksi pysäytin ja kävin rapsuttamassa. Sitten jatkettiin taas ympyrälle aisa sisäpuolella. Seuraava ympyrän vaihto sujuikin jo rauhallisesti. Sisu halusi tosin jokaikisen kasin keskellä suunnanvaihdossa pysähtyä, mutta sehän on vaan hyvä, joten en edes pyytänyt pysymään liikkeessä. Antaa pojan prosessoida rauhassa. Kun molemmat kyljet oli treenattu samalla tavalla, todettiin, että tämä tässä tältä päivältä. Poju sai tosin vielä kantaa kamat selässä valjastuskäytävälle ja siellä vielä treenattiin valjaiden poisottoa ja uudelleen selkään heittoa, tuntui vieläkin kaivelevan tämä osio. Palkaksi kivennäissatsi turvan alle, yksin ollessaan malttoi jopa syödä sen tyhjäksi ja nuolla kupin ympäri.
Vuolupäivä, ei aikaa koulutukseen eli taas lepopäivä. Tämä viikko näyttää menevän joka toinen päivä kuviolla.
Päivä 21 eli kolme viikkoa:
Hevosen koulutuksessa, niinkuin monessa muussakin asiassa, saa varautua siihen, että aina välillä tulee takapakkia ja saakin lähteä liikkeellä jotakuinkin nollasta. Niin tänään: Sisu oli sitä mieltä, että valjaat on nyt ihan kamala asia ja niihin totuteltiinkin sitten reilu 10 minuuttia. Hyvä ei tullut vieläkään, mutta tämä otetaan sitten toistaiseksi joka kertaiseksi aloituskuvioksi. Liekö kyse siitä, että paikat alkavat jo olla niin tuttuja, että ehtii keskittyä noihin valjasasioihinkin, kun huomio ei ole ympäristössä. Vai oliko syynä se, että edellisiltana piti ihan kunnolla potkaista, kun Sisu ei meinannut uskoa, että kaverin kupille ei mennä.
Joka tapauksessa treeni lähti siitä, että Sisu väisti kun otin valjaat jakkaralta kentän reunalla. Minullahan on hevonen naruriimussa ja pitkässä talutusnarussa, jonka laskostan käsivarrelle valjastaessa. Käänsin siis hevosen pään itseäni kohti ja kiersin takapään kanssa kehää valjaat kyljessä niin kauan, että se pysähtyi. Heti valjaat kauemmas. Ja taas kohti selkää uudelleen ja sama kierros. Kun se lopulta malttoi seistä, kun heiluttelin valjaita kyljellä, nostin ne selän yli ja pois, yli ja pois, niin kauan, että se ei yrittänyt enää väistää eikä kovasti kipristellyt selkäänsä. Ja sama alusta toiselta puolen. Minusta hevonen pitää valjastaa ja satuloida kummaltakin puolelta vuorotellen, se on tärkeää sekä ihmisen että hevosen lihastasapainon kannaltakin.
Kun Sisu ei enää suuremmin ahdistunut valjaiden heittelystä (tässä ei saa olla liian helläkätinen), laitoin mahavyöt kiinni ja käveltiin pikkuisen. Perään rapsutukset. Sitten jatkettiinkin suoraan uuteen osaan eli länkiin. Sisulla on kyllä niin paksu kaula, ettei sille suokin länget oikein istu, mutta otin pyöreimmät oriin länget, mitä talosta löytyi, saavat välttää toistaiseksi. Taas vähän käveltiiin, jotta Sisu sai tunnustella, miltä nuo ihmekapineet kaulalla tuntuvat. Sitten suitset ja ajo-ohjat. Aluksi ajoin "vanhalla tavalla" narut alhaalla aisalenkeissä. Sitten päätin kokeilla, joko voitaisiin nostaa ohjat oikeisiin ohjasrenkaisiin länkiin ja selustimeen. Pienen alkuhämmennyksen jälkeen homma toimi. Ihan alkuun, kun ohjan vedon suunta turparemmiin muuttui, Sisu tulkitsi kaikki ohjasotteet pysähdyksiksi. No parempi niin, helppoahan se on korjata. Kohta jo mentiinkin käyntiä ja ravia, ettei mitään.
Seuraavaksi toinen uusi vaihe: yksi aisa ja ohjat, ei talutusnarua, kuten tähän asti asiatreenissä on ollut. Varalta otin vielä mukaan myös lippukepin, jolla sain vielä vähän lisää vaikutusta hämmennyksen iskiessä. Taas lähdettiin aisa sisäkyljellä laajaa ympyrää. Pienen ihmettelyn jälkeen kulki hyvin. Sitten kokeilin vaihtaa suuntaa kahdeksikon avulla. Sillä hetkellä, kun astuin Sisun taakse, se jähmettyi. Astuin uuden ympyrän puolelle ja pyysin liikettä. Tämä oli sen verran hämmentävää, että piti ottaa pätkä ravia ja tuijotella ulkokyljelle taianomaisesti siirtynyttä aisaa. Nopeasti Sisu kuitenkin rauhoittui taas käyntiin ja palkaksi pysäytin ja kävin rapsuttamassa. Sitten jatkettiin taas ympyrälle aisa sisäpuolella. Seuraava ympyrän vaihto sujuikin jo rauhallisesti. Sisu halusi tosin jokaikisen kasin keskellä suunnanvaihdossa pysähtyä, mutta sehän on vaan hyvä, joten en edes pyytänyt pysymään liikkeessä. Antaa pojan prosessoida rauhassa. Kun molemmat kyljet oli treenattu samalla tavalla, todettiin, että tämä tässä tältä päivältä. Poju sai tosin vielä kantaa kamat selässä valjastuskäytävälle ja siellä vielä treenattiin valjaiden poisottoa ja uudelleen selkään heittoa, tuntui vieläkin kaivelevan tämä osio. Palkaksi kivennäissatsi turvan alle, yksin ollessaan malttoi jopa syödä sen tyhjäksi ja nuolla kupin ympäri.
keskiviikko 8. maaliskuuta 2017
Uusi apukouluttaja
Päivä18:
Lepopäivä
Päivä 19:
Hippi-shettis oli tännän apuopena. Käytiin ensin porukalla hakemassa Sisu laitumesta. Ensin saivat nuuhkia aidan yli, sitten Hippi puuhuun kiinni ja Sisu ulos laitsasta. Tällä kertaa Neroa vähän harmitti, ettei päässyt mukaan, kun kaverikin kerran oli, Nero ja Hippi nimittäin ovat entisiä tarhakavereita. Hippi ja Sisu sitten tutustuivat talutusnaruissa. Kerran piti Sisulle ilmoittaa napakasti, että narussa ollessa ei sitten toisille vinguta, sen jälkeen yhdessä talutus sujui mainiosti. Valitsin Hipin juuri siksi, että voin luottaa siihen sataprosenttisesti. Se on aina tullut toimeen kaikkien kanssa, on maailman kevyin talutettava, joka osaa kulkea edellä, takana, sivulla tilanteen mukaan. Lisäksi tiedän, että jos tarve vaatii, voin laskea sen irti eikä se katoa minnekään. Käytiin sitten kolmestaan pieni kävelylenkki: metsätietä ja peltoa, talon takaa takaisin pihaan. Sisun mielestä jännittävin paikka oli toisten tarhojen välistä käveleminen, ei oikein tiennyt, minne olisi katsonut ja ketä pelännyt. Hippi edellä kuitenkin oli sen verran hyvä malli, että kun osoitin pojalle, että minun ohi ei mennä, se tyytyi sitten kulkemaan Hipin hännässä. Lenkin jälkeen mentiini käytävälle harjattavaksi ja nostelin jalat huomisen vuolua ajatellen. Hyvin näytti auttavan seisomisessa Hipinkin malli.
Sitten valjastin Sisun ja vietiin Sisun kanssa Hippi takaisin tarhaan. Kentällä harjoiteltiin aluksi hieman oikealta taluttamista, se tuntuu olevan vielä hakusessa. Lippukeppi oli taas hyvä apu, sillä on helppo ohjata hevonen pysymään halutulla puolella varsin pienellä eleellä. Varmistelin vielä taipumista ympyrällä työskennellen, narussa edelleen. Vasemmalle taipumista on syytä jumpata vähän enemmän. Sujui kuitenkin ihan hyvin, varsinkin lippukepin avulla.
Sitten taas ohjasajoa. Tänään hain jo enemmän suoria linjoja ja ohjasin paljon suoraan takaa. Ei ollut tarpeen höylätä kovin kauaa, tärkeämpää oli päästä taas aisa-asiaan. Aloitin taas aisa sisäkyljellä, sitten ulkokyljellä. Tänään sujuikin jo oikein mallikkaasti, lippukeppiä ei oikeastaan tarvinnut muuhun kuin liikkeelle lähtöön.
Lopuksi tutustuttiin taas juontokaareen: harjoiteltiin peruuttamaan aisojen väliin. Se olisi muuten sujunut, mutta kun naapurissa oli liikettä ja piti jäädä tuijottamaan, mitä siellä tapahtuu (siis äärimmäisen harvinaista, että täällä jonkun liikkuvan, onhan se merkkitapaus!). No, siitäpä oiva oppitunti keskittymiseen ja eikun naru viuhuen ympyrää juoksemaan ja suunnanvaihtoja. Kun huomio taas oli minussa, uutta yritystä. Nostelin myös aisoja ylös kyljille ja laitoin hetkeksi valjaslenkkiin roikkumaan, jotta Sisu tottuu niiden painoon. Heiluttelin myös aisoja kyljellä sivuttain, tämäkään ei aiheuttanut mitään reaktiota. Itse asiassa piti ihan tarkistaa, että se vielä hengittää ;-)
Taidetaan kohtapuoliin olla valmiita juontokaarella ajoon...
Lepopäivä
Päivä 19:
Hippi-shettis oli tännän apuopena. Käytiin ensin porukalla hakemassa Sisu laitumesta. Ensin saivat nuuhkia aidan yli, sitten Hippi puuhuun kiinni ja Sisu ulos laitsasta. Tällä kertaa Neroa vähän harmitti, ettei päässyt mukaan, kun kaverikin kerran oli, Nero ja Hippi nimittäin ovat entisiä tarhakavereita. Hippi ja Sisu sitten tutustuivat talutusnaruissa. Kerran piti Sisulle ilmoittaa napakasti, että narussa ollessa ei sitten toisille vinguta, sen jälkeen yhdessä talutus sujui mainiosti. Valitsin Hipin juuri siksi, että voin luottaa siihen sataprosenttisesti. Se on aina tullut toimeen kaikkien kanssa, on maailman kevyin talutettava, joka osaa kulkea edellä, takana, sivulla tilanteen mukaan. Lisäksi tiedän, että jos tarve vaatii, voin laskea sen irti eikä se katoa minnekään. Käytiin sitten kolmestaan pieni kävelylenkki: metsätietä ja peltoa, talon takaa takaisin pihaan. Sisun mielestä jännittävin paikka oli toisten tarhojen välistä käveleminen, ei oikein tiennyt, minne olisi katsonut ja ketä pelännyt. Hippi edellä kuitenkin oli sen verran hyvä malli, että kun osoitin pojalle, että minun ohi ei mennä, se tyytyi sitten kulkemaan Hipin hännässä. Lenkin jälkeen mentiini käytävälle harjattavaksi ja nostelin jalat huomisen vuolua ajatellen. Hyvin näytti auttavan seisomisessa Hipinkin malli.
Sitten valjastin Sisun ja vietiin Sisun kanssa Hippi takaisin tarhaan. Kentällä harjoiteltiin aluksi hieman oikealta taluttamista, se tuntuu olevan vielä hakusessa. Lippukeppi oli taas hyvä apu, sillä on helppo ohjata hevonen pysymään halutulla puolella varsin pienellä eleellä. Varmistelin vielä taipumista ympyrällä työskennellen, narussa edelleen. Vasemmalle taipumista on syytä jumpata vähän enemmän. Sujui kuitenkin ihan hyvin, varsinkin lippukepin avulla.
Sitten taas ohjasajoa. Tänään hain jo enemmän suoria linjoja ja ohjasin paljon suoraan takaa. Ei ollut tarpeen höylätä kovin kauaa, tärkeämpää oli päästä taas aisa-asiaan. Aloitin taas aisa sisäkyljellä, sitten ulkokyljellä. Tänään sujuikin jo oikein mallikkaasti, lippukeppiä ei oikeastaan tarvinnut muuhun kuin liikkeelle lähtöön.
Lopuksi tutustuttiin taas juontokaareen: harjoiteltiin peruuttamaan aisojen väliin. Se olisi muuten sujunut, mutta kun naapurissa oli liikettä ja piti jäädä tuijottamaan, mitä siellä tapahtuu (siis äärimmäisen harvinaista, että täällä jonkun liikkuvan, onhan se merkkitapaus!). No, siitäpä oiva oppitunti keskittymiseen ja eikun naru viuhuen ympyrää juoksemaan ja suunnanvaihtoja. Kun huomio taas oli minussa, uutta yritystä. Nostelin myös aisoja ylös kyljille ja laitoin hetkeksi valjaslenkkiin roikkumaan, jotta Sisu tottuu niiden painoon. Heiluttelin myös aisoja kyljellä sivuttain, tämäkään ei aiheuttanut mitään reaktiota. Itse asiassa piti ihan tarkistaa, että se vielä hengittää ;-)
Taidetaan kohtapuoliin olla valmiita juontokaarella ajoon...
maanantai 6. maaliskuuta 2017
Aisatreeni jatkuu
Päivä 17:
Lomapäivän jälkeen lähdettiin katsomaan, miltä maailma nyt näyttää. Ensin käväistiin vähän tuossa pikkutiellä, vastaan meinasi jopa tulla auto, mutta se kääntyikin sitten pihaan ennen meitä. Hetken ehti Sisu huolestua. Sitten pyöröön. Alkuun Sisu vaikutti hieman varautuneelta, varmaan se edellinen aisatreeni huoletti vielä. Peruspyörötreeni kuitenkin rentoutti, samoin kuin rapsuttelu tauolla. Sitten valjastus ja kentälle ohjasajoon. Hyvin sujui, mentiin pelkkää varovaista kävelyä, sillä kenttä on jäisen mukkurainen - kiitti vaan talvi näistä hienoista keleistä, kyllä tässä passaa hevosia kouluttaa jäällä, sohjolla, jäällä, sohjolla...
Joko oppi oli mennyt edellisellä kerralla perille tai ikävä alusta sai varovaiseksi, mutta yhtäkään raviaskelta ei tullut, kun laitettiin aisa kiinni. Ensin vielä varmuuden vuoksi kävin koko jutun alusta, eli nostelin aisaa kyljelle ja raahasin sitä taluttaessa perässä. Sitten mentiin ensin kierros pari kumpaankin suuntaan aisa sisäkyljellä kiinni. Lopulta myös molemmat suunnat aisa ulkokyljellä. Kun ensimmäiset pari askelta menivät hyvin, pysäytin ja kehuin isolla rapsutuksella. Tämä sai aikaan tutun mässytysreaktion (hevonen todella prosessoi miettimisjututkin mässyttämällä kuin söisi). Sitten jatkettiin vielä kierros loppuun ja vaikka Sisu vielä kuunteli kovasti aisaa, malttoi se jo kävellä ja kuunnella taluttajaakin. Lopettiiin treeni aika lyhyeen, jotta jää pollelle hyvä mieli.
Palkaksi Sisu sai heinäpaalin peltoon ;-) (edellinen loppui juuri sopivasti).
Lomapäivän jälkeen lähdettiin katsomaan, miltä maailma nyt näyttää. Ensin käväistiin vähän tuossa pikkutiellä, vastaan meinasi jopa tulla auto, mutta se kääntyikin sitten pihaan ennen meitä. Hetken ehti Sisu huolestua. Sitten pyöröön. Alkuun Sisu vaikutti hieman varautuneelta, varmaan se edellinen aisatreeni huoletti vielä. Peruspyörötreeni kuitenkin rentoutti, samoin kuin rapsuttelu tauolla. Sitten valjastus ja kentälle ohjasajoon. Hyvin sujui, mentiin pelkkää varovaista kävelyä, sillä kenttä on jäisen mukkurainen - kiitti vaan talvi näistä hienoista keleistä, kyllä tässä passaa hevosia kouluttaa jäällä, sohjolla, jäällä, sohjolla...
Joko oppi oli mennyt edellisellä kerralla perille tai ikävä alusta sai varovaiseksi, mutta yhtäkään raviaskelta ei tullut, kun laitettiin aisa kiinni. Ensin vielä varmuuden vuoksi kävin koko jutun alusta, eli nostelin aisaa kyljelle ja raahasin sitä taluttaessa perässä. Sitten mentiin ensin kierros pari kumpaankin suuntaan aisa sisäkyljellä kiinni. Lopulta myös molemmat suunnat aisa ulkokyljellä. Kun ensimmäiset pari askelta menivät hyvin, pysäytin ja kehuin isolla rapsutuksella. Tämä sai aikaan tutun mässytysreaktion (hevonen todella prosessoi miettimisjututkin mässyttämällä kuin söisi). Sitten jatkettiin vielä kierros loppuun ja vaikka Sisu vielä kuunteli kovasti aisaa, malttoi se jo kävellä ja kuunnella taluttajaakin. Lopettiiin treeni aika lyhyeen, jotta jää pollelle hyvä mieli.
Palkaksi Sisu sai heinäpaalin peltoon ;-) (edellinen loppui juuri sopivasti).
sunnuntai 5. maaliskuuta 2017
Aisa! Iik!
Päivä 14:
Oma emäntä sai aloittaa aamun pyörössä, siitä siirryttiin kentälle valjastukseen. Muutaman hetken ohjasajon jälkeen ruvettiin taas tutustumaan aisaan. Kun edellisellä kerralla oli oikean jalan kanssa enemmän mukinoita aisasta, aloitettiin vasemmalta. Kuinka ollakaan, Sisu saikin kunnon potkulaukkakohtauksen siinä vaiheessa, kun käännyttiin oikeaan ympyrään, eli aisa jäi ulkosivulle ja näin ollen koko ajan kosketti jalkaa. No, avustaja tietysti laski irti aisan päässä olevasta narusta, minä pidin hevosta ympyrällä ja odotettiin pysähdystä, joka tulikin pian. Sitten aisa irti, hetkinen rauhoitumista ja hevonen keskemmälle kenttää. Aisa uudelleen kiinni, lippukeppi apuun ja lisää ympyrää. Lippukeppi oli tarpeen, koska Sisu pyrki kääntymään niin, että näkisi ulkokyljellä roikkuvan kammotuksen. Se oli lisäksi jo oivaltanut, että jos se kääntyy sitä kohti, se lakkaa hankaamasta. Lippukeppiä se seuraa lähes yhtä kovasti, joten se joutui "kahden tulen väliin" ja pysyi näin suorassa ympyrällä, joten sen hallinta oli helppoa. Lopulta laukkominen loppui ja Sisu ikäänkuin alistui ajatukseen, että se ärsyttävä keppi nyt vaan roikkuu siellä. Sitten vaihdettiin puolta. Yllättäen eilen niin vaikea oikea puoli menikin sitten paljon helpommin. Osasyynä oli taatusti kaverin pulska olomuoto ja huono kunto...
Aisatreenin päätteeksi pidettiiin iso rapsutushetki.
Lopuksi vielä tutustuttiin hieman juontokaareen. Sisu sai nuuhkia värkin joka puolelta, sitten kävellä sen perässä ja vieressä emännän kanssa, kun raahasin sitä pitkin kenttää. Sitten vielä peruutettiin kerran juontokaaren aisojen väliin.
Siinäpä olikin pienelle pollelle pureksittavaa yhdelle päivälle.
Treenin jälkeen soviteltiin vielä aisoja käytävällä. Kylläpä on Irish Cobilla pyöreä kaula! Ei kyllä suomalaisen hevosen länki istu.
Päivä 15:
Lepopäivä.
Aisatreenin päätteeksi pidettiiin iso rapsutushetki.
Lopuksi vielä tutustuttiin hieman juontokaareen. Sisu sai nuuhkia värkin joka puolelta, sitten kävellä sen perässä ja vieressä emännän kanssa, kun raahasin sitä pitkin kenttää. Sitten vielä peruutettiin kerran juontokaaren aisojen väliin.
Siinäpä olikin pienelle pollelle pureksittavaa yhdelle päivälle.
Treenin jälkeen soviteltiin vielä aisoja käytävällä. Kylläpä on Irish Cobilla pyöreä kaula! Ei kyllä suomalaisen hevosen länki istu.
Päivä 15:
Lepopäivä.
perjantai 3. maaliskuuta 2017
Mamma tuli käymään!
Päivä 13:
Täysi vapaapäivä.
Päivä 14:
Täysi päivä - Sisun omistaja/kasvattaja tuli katsomaan, miten on edistytty ja samalla harjoittelemaan itse. Tämä on muuten ehtoni: opetan vain molempia, en pelkästään hevosta. Ensin pyöröaita haltuun, sitten ohjasajoa. Lopuksi vielä aisoihin tutustumista. Tämä on tärkeä vaihe! On ehdotonta, että tutustutaan asiaan yksi aisa kerrallaan ja ihan "pala palalta": ensin vain hipaisu kylkeen, sitten aisan hankausta koko kylkeä vasten ja vielä takajalkoihin koskettelua. Viimeinen on vaikein ja tärkein vaihe, koska on tuhoisaa, jos polle lähtee pukkipotkulaukkaan ensimmäisessä käännöksessä reen kanssa. Ja kaikki tämä pitää tehdä ainakin kerran, joskus useamminkin, molemmille puolille! Jos jalka nousee aisan kosketuksesta tai jopa potku irtoaa, pitää vain sitkeästi pitää aisaa kosketuksissa ja hevosta jotakuinkin paikallaan, kunnes protestointi lakkaa. Vasta kun reaktioita ei enää tule, voi aisan laittaa löyhästi kiinni valjaisiin, avustaja kannattelemaan ja kävelyä. Löyhästi siksi, että jos paniikki kuitenkin iskee hepoon,ei satu vahinkoa, vaan aisa irtoaa. Alkuun varovammin, lopulta niin, että aisa ottaa kunnolla kiinni kylkeen käännöksissä. Tämä taas molemmin puolin. Sitten aisan takapäähään apunaru, jolla avustaja voi ohjata aisaa. Aisa lasketaan laahaamaan maata. Aluksi avustaja ohjaa aisaa niin, ettei se ota kiinni pollen takasiin. Kun tämä sujuu pollen pysyessä rentona, voidaan antaa aisan osua käännöksissä jalkoihin - hevosen on opittava, että kääntyessä aisaa on ikäänkuin jalalla hieman työnnettevä. Useimmiten tämä aiheuttaa jonkinlaisen reaktion, eikä Sisu ollut poikkeus. Vasemman takasen kanssa tuli muutama potku, mutta ei loikkia eikä paniikkia. Kun jalka pysyi rauhassa, oli hyvä hetki lopettaa.
Ennen laitumeen pääsyä varmistettiin vielä, ettei Sisu arkaile autoa, vaikka renkaat rapisevat jäätyneessä loskassa. Juu, ei pelännyt.
Ihmisten lounastauon ja oriin tarjoaman rekiretken jälkeen tutustuttiin maisemiin: Nero lähti talutuslenkin vetohevoseksi vetävin askelin, aina välillä piti pysähtyä odottamaan rauhallisemmin askeltavaa Sisua. Hyvin meni, maailma oli ihmeellinen, muttei pelottava - ainakaan kovin.
Sitten vielä harjailtiin käytävällä, katsottiin Nerosta mallia, kuinka kavion vuolussa seisotaan hiljaa. Ilmeisesti mallioppiminen toimii, tai ainakin kaveriseura rauhoittaa, sillä Sisunkin vuolu sujui hyvin, mitä nyt vuolijalta oli voimat loppua kesken. Eräällä on kaviot tuhtia materiaalia!
Video ohjasajotreenistä
Täysi vapaapäivä.
Päivä 14:
Täysi päivä - Sisun omistaja/kasvattaja tuli katsomaan, miten on edistytty ja samalla harjoittelemaan itse. Tämä on muuten ehtoni: opetan vain molempia, en pelkästään hevosta. Ensin pyöröaita haltuun, sitten ohjasajoa. Lopuksi vielä aisoihin tutustumista. Tämä on tärkeä vaihe! On ehdotonta, että tutustutaan asiaan yksi aisa kerrallaan ja ihan "pala palalta": ensin vain hipaisu kylkeen, sitten aisan hankausta koko kylkeä vasten ja vielä takajalkoihin koskettelua. Viimeinen on vaikein ja tärkein vaihe, koska on tuhoisaa, jos polle lähtee pukkipotkulaukkaan ensimmäisessä käännöksessä reen kanssa. Ja kaikki tämä pitää tehdä ainakin kerran, joskus useamminkin, molemmille puolille! Jos jalka nousee aisan kosketuksesta tai jopa potku irtoaa, pitää vain sitkeästi pitää aisaa kosketuksissa ja hevosta jotakuinkin paikallaan, kunnes protestointi lakkaa. Vasta kun reaktioita ei enää tule, voi aisan laittaa löyhästi kiinni valjaisiin, avustaja kannattelemaan ja kävelyä. Löyhästi siksi, että jos paniikki kuitenkin iskee hepoon,ei satu vahinkoa, vaan aisa irtoaa. Alkuun varovammin, lopulta niin, että aisa ottaa kunnolla kiinni kylkeen käännöksissä. Tämä taas molemmin puolin. Sitten aisan takapäähään apunaru, jolla avustaja voi ohjata aisaa. Aisa lasketaan laahaamaan maata. Aluksi avustaja ohjaa aisaa niin, ettei se ota kiinni pollen takasiin. Kun tämä sujuu pollen pysyessä rentona, voidaan antaa aisan osua käännöksissä jalkoihin - hevosen on opittava, että kääntyessä aisaa on ikäänkuin jalalla hieman työnnettevä. Useimmiten tämä aiheuttaa jonkinlaisen reaktion, eikä Sisu ollut poikkeus. Vasemman takasen kanssa tuli muutama potku, mutta ei loikkia eikä paniikkia. Kun jalka pysyi rauhassa, oli hyvä hetki lopettaa.
Ennen laitumeen pääsyä varmistettiin vielä, ettei Sisu arkaile autoa, vaikka renkaat rapisevat jäätyneessä loskassa. Juu, ei pelännyt.
Ihmisten lounastauon ja oriin tarjoaman rekiretken jälkeen tutustuttiin maisemiin: Nero lähti talutuslenkin vetohevoseksi vetävin askelin, aina välillä piti pysähtyä odottamaan rauhallisemmin askeltavaa Sisua. Hyvin meni, maailma oli ihmeellinen, muttei pelottava - ainakaan kovin.
Sitten vielä harjailtiin käytävällä, katsottiin Nerosta mallia, kuinka kavion vuolussa seisotaan hiljaa. Ilmeisesti mallioppiminen toimii, tai ainakin kaveriseura rauhoittaa, sillä Sisunkin vuolu sujui hyvin, mitä nyt vuolijalta oli voimat loppua kesken. Eräällä on kaviot tuhtia materiaalia!
Video ohjasajotreenistä
keskiviikko 1. maaliskuuta 2017
kavionhuoltoharjoittelua
Päivä 12:
Tänään mentiinkin ensin suoraan valjastuskäytävälle. Ensin taas annoin jonkun hetkeä tutkia ympäristöä, sitten kiinni ja harjaus. Ajattelin, että sen verran rauhallisesti seisoo, että katsotaanpas kaviot. Vuoli molempien etusten säteet, ne kun tuppaa kasvamaan aika vauhtia tällä pollella. Eka eli oikea meni hyvin, mutta sitten loppui pollelta hermo ja alkoi askellus, joten vasurin kanssa menikin sitten joku hetki. Sittsn vielä hetki vaan seisottiin, jotta menee jakeluun, että hötkyily ei tuo onnea.
Sitten pyöröön. Tänään ei käännökset meinanneet onnistua, mutta kun oli pari kunnollista saatu, mentiin kentälle, suitset päähän (ne kuolaimettomat) ja ohjasajoa. Alkoikin sujua jo mukavasti. Vähän tosin olis tehny mieli kissankakkoja tutkia ja muutenkin nuuskia - no semmoisesta seuraa ohjaa lautaselle, läps, ja taas mentiin. Tänään oli lisäohjelmistona etuosakäännös - vai taka-?, westernissä eri termi kuin koulussa, no siis se jossa takapää on paikallaan ja etupää kiertää. Ihan kivasti ekaks kerraks. Tämähän on pienellä muuntelulla se liike, jota tiukassa kärrykäännöksessä tarvitaan (takapään tulee tietysti liikkua sen verran, minkä kärryn liike vaatii, mikä ei ole paljon pienellä kaksipyöräisellä kärrillä.
Huomasin, että pään alas pudottaminen suitsiessa on asia, jota pitää harjoitella kovasti. Siitä on iloa muutenkin kun suitsiessa, vaikkapa hermohetken sattuessa rauhoittamiseen. Hevosellahan pään korkeus on suorassa yhteydessä stressitasoon ja valppauteen, ja yhteys toimii kumpaankiin suuntaan, siispä pään laskeminen myös rauhoittaa hevosta, kun se ei tapahdu pakolla.
Tänään mentiinkin ensin suoraan valjastuskäytävälle. Ensin taas annoin jonkun hetkeä tutkia ympäristöä, sitten kiinni ja harjaus. Ajattelin, että sen verran rauhallisesti seisoo, että katsotaanpas kaviot. Vuoli molempien etusten säteet, ne kun tuppaa kasvamaan aika vauhtia tällä pollella. Eka eli oikea meni hyvin, mutta sitten loppui pollelta hermo ja alkoi askellus, joten vasurin kanssa menikin sitten joku hetki. Sittsn vielä hetki vaan seisottiin, jotta menee jakeluun, että hötkyily ei tuo onnea.
Sitten pyöröön. Tänään ei käännökset meinanneet onnistua, mutta kun oli pari kunnollista saatu, mentiin kentälle, suitset päähän (ne kuolaimettomat) ja ohjasajoa. Alkoikin sujua jo mukavasti. Vähän tosin olis tehny mieli kissankakkoja tutkia ja muutenkin nuuskia - no semmoisesta seuraa ohjaa lautaselle, läps, ja taas mentiin. Tänään oli lisäohjelmistona etuosakäännös - vai taka-?, westernissä eri termi kuin koulussa, no siis se jossa takapää on paikallaan ja etupää kiertää. Ihan kivasti ekaks kerraks. Tämähän on pienellä muuntelulla se liike, jota tiukassa kärrykäännöksessä tarvitaan (takapään tulee tietysti liikkua sen verran, minkä kärryn liike vaatii, mikä ei ole paljon pienellä kaksipyöräisellä kärrillä.
Huomasin, että pään alas pudottaminen suitsiessa on asia, jota pitää harjoitella kovasti. Siitä on iloa muutenkin kun suitsiessa, vaikkapa hermohetken sattuessa rauhoittamiseen. Hevosellahan pään korkeus on suorassa yhteydessä stressitasoon ja valppauteen, ja yhteys toimii kumpaankiin suuntaan, siispä pään laskeminen myös rauhoittaa hevosta, kun se ei tapahdu pakolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)