Lastausta...kin

Päivä 35: Lepopäivä

Päivä 36:

Joskus sitä ajattelee tekevänsä jonkin pienen asian, mutta huomaakin, että matkalla sinne tulee monta asiaa. Vähän niin lähti tämänpäiväinen koulutussessio.

Pikkuponit olivat päässeet "laitumeen" jäisestä tarhastaan vähän liikkumaan. Tuo laidun on Sisun ja Neron laitumen vieressä, joten tunnin verran olivat ponit ja isot toisiaan seuranneet aidan yli, mutta Sisulle nuo kummat pienet pollet olivat vielä varsin uusi ja hieman arveluttava juttu. Nerokaan ei kunnolla laskenut aidan yli nuuhkimaan, ne kun olivat Neron vanhoja laiduntuttuja, joita piti vähän suojella "hurjimukselta".

Sitten tulin hakemaan Sisua koulittavaksi, sattumoisin juuri, kun ponit ottivat pientä irroittelua, joka sai Isot lähtemään minua kohti täyttä laukkaa. Ne luulivat jonkin hyökkäävän, kun ponit niin railakkaasti laukkasivat. Nero tosin sitten keksi minut ja varmaan luuli pääsevänsä syömään, mistä se sai lisävauhtia. Sisu ei tätä tajunnut, vaan luuli että mennään hengen edestä. Siispä se oli valmiiksi ihan sätkynä, kun otin se kiinni ja kuikuili koko ajan ponilaitumeen, että mitä siellä oikein tapahtuu. Portista ulos mennessä ei meinanneet suunnat löytyä, kun piti vaan vahtia poneja. Siispä päivän koulutus alkoi siinä samassa. Minä en nimittäin lähde taluttamaan hevosta, jonka huomio ei ole minussa. Seurasi varsin tiukkatahtista ympyrällä pyöritystä, nopeita suunnanvaihtoja perä perään, ja jos ei suunta löytynyt, pamahti naru kyllä ihan tämäkästi kaulaan tai lautaseen. Kun vähän alkoi korvaa löytyä tarjosin mahdollisuutta seisoa, mutta korvat ja nenä minuun päin. Kun ei onnistunut, sama jatkui. Sitten, kun vähän alkoi huomio palata lähdettiin taluttaen eteenpäin, mutta pysähdellen ja peruutellen. Pian poju olikin jo ihan kuulolla taas ja päästiin asiallisesti kentälle. Ja sitten tiellä meni ponikärrit! Jatkettiin samaa kentällä, nyt huomio löytyi jo aika hyvin.

Kun rauha oli taas maassa olikin hyvä hetki valmistella ratsautumista. Polle keskelle kenttää jakkaran viereen ja kylkien ja selän raaputtelua urakalla, selän päällä nojaillen ja roikkuen. Sehän oli mukavaa äskeisen komentelun jälkeen. Selkään en vielä mennyt, silllä Sisu oli vielä liian epävarman oloinen kylkiin polvella tönimisestä ja selän päällä roikkumisesta. Ei kiinnosta pukkisarja ja paniikkisyöksähdys, haluan, että hevonen on oikeasti rento ja sillä on turvallinen olo, kun menen selkään.

Sitten päästiin päivän pääasiaan eli kuljetusvaunuun lastaukseen. Käveltiin yhdessä kopin luokse, availin luukun Sisun seuratessa vierestä. Tömistelin sillalla ja testailin puomin kiinnitystä. Kopissa oli säkissä heinää ja tuoksua leijaili kivennäiskupista, joka oli etuosassa lattialla (se on tarkoitus syöttää kopissa, sitten kun Sisu osaa kävellä kokonaan sisälle. Vaunu oli parkkeerattu kentän aidan viereen, aita vasemmalla. Niinpä minä siirryin lastaussillan oikealle puolelle ja ohjasin Sisun narulla sillan eteen, aivan samoin kuin ympyrälle lähettäessä. Aluksi Sisu pyrki luokseni, aivan liian likelle. Sehän on lastattu taluttamalla, joten se yritti ikäänkuin hakea minusta sitä turvaa, minkä se taluttajasta on saanut. Napakasti pyysin sitä kauemmas ja pienen sähläämisen jälkeen se onnistui asettumaan sillan eteen suunnilleen sen keskivaiheille. Koko harjoituksen ajan se punki oikealle eli minua kohti, mutta onnistui lopulta pysymään kohtalaisen keskellä ja olemaan änkemättä päälle. Alkuun palkitsin sitä jo siitä, että se näytti yrittävän siltaa kohti, vaikka vaiin nuuhki sitä. (Palkitseminenhan tarkoittaa, että kehuin sitä matalalla äänellä pitkin hitain ääntein, silitin ja annoin seisoa paikoillaan pyytämättä mitään - rauha on tärkein palkinto!)

Pikkuhiljaa pyysin reilummin ja kehuin valtavasti, kun se sai etujalat sillan alkuosaan. Vähän aikaa tämä oli nyt lepopaikka. Ideana on, että valitaan paikka, johon hevosen haluamme ja pidetään sitä lepopaikkana, kohtana, jossa hevonen saa seisoa eikä siltä vaadita mitään. Pikkuhiljaa tuota lepopaikkaa hivutetaan lähemmäs kopin sisusta. Kaikki mikä on valitusta lepopaikasta taaksepäin, aiheuttaa harmia, naksutusta, köyden heilumista, peruutusta vauhdilla ja pitkälle, mitä tahansa häiritsevää ja ikävää. Kaikki eteenpäin tuosta lepopaikasta aiheuttaa kehuja, rapsustusta ja lepoa.

Tämän päivän harjoituksen aikana lepopaikka siirtyi sillan edestä lastaussillan yläpäähän, mutta niin, että takajalat olivat vielä sillan takana. Kerran Sisu käveli ihan itse koppiin asti melkein vahingossa, pyysin sen peruuttamaan pois melko pian, jotta sille tulisi varma tunne myös ulospääsystä. Ensi kerralla lepopaikka on taas sillan alapäässä, on turha kuvitella, että se menisi heti sujuvasti niin ylös. Etenemisen pitäisi kuitenkin olla nopeaa samaan pisteeseen kuin tänään, siitä eteenpäin on sitten se uusi työmaa.

Tällä kertaa ei ollut kuvaajaa käsillä, mutta alla on linkki videooni turvallisesta lastauksesta.
turvallinen lastaus