Aloitettiin narussa ympyrätreenillä, Sisu oli vauhdikkaalla päällä. Liekö johtunut päivän mielenkiintoisesta säästä, yllättäviä sadekuuroja ja tuulenpuuskia ja välillä tyyntä, hetken jopa aurinkoista. Koko aamupäivän oli tullut tihkua.
Joka tapauksessa raviaskel nousi helposti, mutta suunta ei taas oikein meinannut löytyä, kun piti vähän säheltää. Kun oli ensin pyörön puolella puhkuttu narussa vähän (liian jäässä paikoin irtotyöskentelyä ajatellen), siirryyttin vielä samaan hommaan kentälle isommalle ympyrälle. Huomion löydyttyä jatkettiin selkään nousun valmistelua. Sain varmistuksen siihen, ettei Sisu todellakaan ole vielä ratsautumista vaille valmis. Kun nojasin maasta käsin selän yli ja rutistin kylkiä, se rupesi peruuttamaan ja tarjoamaan jopa pientä pukkia. Siitä tietysti seuraisi vauhdikasta ympyrää. Joka kerran, kun se pukitti, lisäsin vauhtia, kunnes poika oivalsi, että kannattaa ravata, ei laukkoa.Seisominenkin onnistui taas muutaman suunnanvaihdon jälkeen. Sitten jatkettiin siitä mihin jäätiin, eli nojailin ja rapsuttelin selän yli ja likistelin kylkiä pohkeita mallaten. Nyt Sisu malttoi seisoa ja lopetti pian selän kipristelynkin. Hyvin herkkänahkainen herra on, joten tätä saa jatkaa vielä jonkin aikaa, ennenkuin selkään on asiaa. mentiin vielä jakkaran luo ja nostelin jalkaa selän yli jakkaralta. Se ei enää Sisua häirinnyt.
Sittenpä oliki aikaa siirtyä päivän vaiherikkaaseen lastausharjoitteluun. Alku meni paljon odotettua paremmin. Sisu käveli epäröimättä varsin ylös lastaussiltaa, pohti hetken ja kokeili hieman ees taas heijaamista. Sitten se rupesi katselemaan keskelle kopin lattiaa jääneitä heinän rippeitä ja päättikin varsin pian napsia niitä suihinsa, mikä tarkoitti tietysti takajalkojen sillalle nostoa. Siitä rohkaistuneena se päättikin sitten parin peruutuksen jälkeen mennä suoraan sisään syömään suoraan säkistä! Pöllämystyneenä siinä sitten kehuin valtavasti ja annoin pojan syödä. Kun se oli peruuttanut ulos, päätin mennä itse siään ja tarjota sille kivennäiset siellä. Tavallisesti en koskaan kävele hevosen edellä koppiin, mutta Sisun oma vaunu on niin kapea, varsinkin Sisun levyiselle otukselle, että väliseinä on kiinnitetty seinään ja puomista tehty koko kopin mittainen. Tästä seuraa se ongelma, etten voi kulkea toista puolta itse, turvassa hevosen äkkiliikkeiltä, enkä pääse palkitsemaan makupaloilla etupuolelta muutoin kuin menemällä edeltä itse. Tämä taas on hankalaa, koska käytännössä hevonen oppii näin seuraamaan evästä ja ihmistä, ei opi saamaan palkkaa itse toimimisesta oikeassa paikassa. No, kuten arvata saattaa. Sisu marssi perästä ruualle kuin talliin ainakin, ja olisi viihtynyt ainakin kupin tyhjenemiseen asti. Otin kuitenkin kupin jo pian pois ja peruutin pojan pihalle. Sitten pyysin sen uudestaan sisälle taas lähettämällä. Nyt asia vaati hieman miettimistä, mutta menihän se sisälle heiniä syömään ennen pitkää.
Seuraava vaihe oli takapuomiin totutus ja nyt asiat alkoivat mennä pieleen. Kun ensimmäisen kerran käänsin puomin Sisun taakse ja kosketin sillä hevosta, Sisu päätti pyörähtää ympäri ja tulla etuperin ulos. Sen jälkeen menikin tovi, ennenkuin sain sen uudelleen sisälle. Välillä piti käydä hakemassa huomio ympyrällä, kun naapuriiin tullut auto vei taas keskittymisen. Hiukan ehdittiin harjoitella sisäänmenoa uudelleen, kun yhtäkkiä alkoi kova tuuli, joka heilutti vieressä olevaa muovista aitanauhaa niin, että Sisu meinasi suorasta jyrätä minut. Siitä oli tietysti pakko ojentaa, jolloin Sisu päätti, että koko homma on ihan syvältä, ja koitti poistua paikalta. Hieman ympyrää ja ajatukset uuteen asentoon. Taas kopille, ja nyt oltiin siinä pisteessä, että sillan lähestyminenkin ahdisti. Päätin koittaa korjata tilanteen, milläs muulla kuin ruokakipolla. Kehuin Sisun siitä, että se sai etujalat melkein sillalle ja menin koppiin hakemaan ruokaa, kun taas yhtäkkiä puuska heilutti aitanaruja niin, että Sisu loikkasi suoraan sivulle käännetyn puomin ali yrittäessään karkuun "petoa". Onneksi riimunnaru oli tiukasti kädesdäni ja ennätin loikata kopin sillalle kääntämään pojan nenän paluusuuntaan. Lopulta sain ruokakupin käteeni ja kun Sisu näki sen, käveli se lopulta koppiin hienosti ja söi tyytyväisenä. Keskeytin taas ruokailun peruuttaakseni sen ulos hyväntuulisena. Laitoin sitten kupin kopin lattialle niin, että se mahtuisi syömään siitä melkein kokonaan sisällä seisten. Sitten pyysin sen sisään lähettämällä. Alkoi sataakin ihan tosissaan. Sisu pohti asiaa hetken ja marssi sitten syömään. Annoin syödä vähän aikaa rauhassa rapsutellen ja kehuen samalla. Sitten pyysin Sisun ulos ja vein sen talliin nuolemaan kupin tyhjäksi. Luulen, että vastoinkäymisistä huolimatta sille jäi viimeiseksi vaikutelmaksi vaunusta mukava olo suojassa tuulelta ja sateelta ruuan kanssa. Hyvä viimeinen fiilis on koulutuksen tärkein tavoite.
Huh. Joskus asiat vaan menevät mutkaisimman kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti